Smaragdinvihreä

Tämä arvostelu sisältää räikeitä juonipaljastuksia, joten hyppää yli jos et ole vielä lukenut kirjaa! Välittömästi kirjan lukemisen jälkeen olin suorastaan pettynyt tähän kirjasarjan päättävään opukseen, vaikka sarja sisältääkin paljon potentiaalisia elementtejä, kuten aikamatkustusta, otteita menneisyydestä, ennustuksia sekä yhden mysteerisen Kreivin. Mikä siis voisi mennä pieleen? Ensinnäkin petyin Gwendolynin hahmoon ja siihen, että hän mökötti ja itki Gideonin perään lähes koko kirjan ajan, vaikka hänen olisi pitänyt löytää keino pysäyttää Kreivi. Tämä antoi Gwenistä hyvin epäkypsän ja lapsellisen kuvan. Ja kaikki tämä draama 2 viikon tuntemisen jälkeen. Huoh. Myös Gideonin kylmä-kuuma-leikki alkoi loppua kohden kyllästyttämään. Samaan kategoriaan menee suuret rakkaudenosoitukset, vaikkeivat Gwen ja Gideon juurikaan edes tunteneet toisiaan. Todellisesta kyllästymisestä kertokoot se, että minua henkilökohtaisesti kiinnosti enemmän lukea Lesleyn ja Raphaelin orastavasta suhteesta. Toiseksi minua hämmensi suuresti toisinaan, kuinka aikamatkustusta koskevat luonnonlait ns. hoidettiin. Räikein esimerkki olkoon Gwenin antama rokote Jamesille. Jos James ei siis kuollutkaan, niin eihän Gwenin olisi pitänyt tuntea koko ihmistä, joka olisi johtanut siihen, ettei Gwen olisi oppinut tiettyjä etikettisääntöjä. Eikun häh? Niinpä. Valitettavasti minusta tuntui, ettei kirjailija itsekään osannut sitoa langanpäitä yhteen. Minun on myös myönnettävä, että odotin Kreiviä koskevista juonenkäänteistä huomattavasti enemmän. Minusta kirja sai myös tarpeettoman nopean lopun, ja kaikki paljastui melkoisen nopeasti, sekä monet seikat jäivät turhan epäselviksi. No, miksi kirja sai silti arvostelussani 3 tähteä? Täydet pisteet menevät ehdottomasti Lucas Montroselle ja Gwenin ja hänen seikkailuilleen. Myös iki-ihana Gwenin perhe ja sen kummallinen hovimestari jaksoivat edelleen ihastuttaa. Pidin myös tanssiaisten tapahtumista ja Gwenin kuolemattomuuden selviämisestä. Valitettavasti kirja olisi kuitenkin ollut huomattavasti parempi ilman Gwenin ja Gideonin teinirakkautta.

---

teennäisen ihana nuorimies? En pääse hahmon sisälle. En tajua häntä. En pidä hänestä. Gwenny taas on ihana. Juonittelut ja aikamatkustelukuviot innostivat. Lukuisat yksityiskohdat piristivät myös, kuten virkatut pehmoeläimet. Ja Gwenin nokkaeläindemoni, lutunen otus. Huumoria löytyy myös Vähän harmittaa, ettei tulevaisuudesta matkustettu missään vaiheessa nykyisyyteen. Olisi tuonut kivoja lisäkoukeroita. Oikeastaan tämä on sarjan paras kirja. Kokonaisuutensa puolesta. Nautin suunnattomasti, mutta olen onnellinen, ettei tätä venytetä enää pidemmälle. Trilogia tuntuu käsissä niin sopivalta, että venyttävät osat vain floppaisivat koko idean syvälle valtamerten pohjalle. Hieno sarja. Hieno kirja. (Viitaten edellisiin arvosteluihin. Kyllä. Rakastua ei voi ensisilmäyksellä. Gideon, pliis, Gwenny rakas. Se on tulista ihastusta, jota te toisianne kohtaan tunnette. Rakkaus on sitä, että elää pitkiä päiviä yhdessä ja pysyy tukena vuosien jälkeen. Kahdessa viikossa ollaan ihastuneita, herrajumala. (Me katsottiin dokkaria terveystiedon tunnilla. Siellä oli rakkaustohtori.))

Ymmärsinkö nyt oikein kun tuossa lopussa lucyä ja paulia kutsuttiin bernhardeiksi,  että he ovat talouden hoitaja mr. Bernhardin äiti ja isä tai isoäiti ja isoisä? Kun lucy sanoi aika lopussa että heidän lapsensa ovat aikuisia kun gwendolyn syntyy. 

No asiasta toiseen kirja oli loistava! Ainoastaan pari kohtaa olisi voinut selittää paremmin/tarkemmin ja gwendolyn olisi voinut olla päättäväisempi eikä itkeä gideonin perässä koko aikaa. Leslien ja raphaelin suhteesta olisi voinut kertoa pikkuisen enemmän ja jamesin osaa en oikein käsittänyt, jos hän kerta jäikin eloon niin eihän gwendolynin olisi edes pitänyt tavata häntä? Mutta rakastin xemeriuksen letkautuksia ja nauroin välillä ääneen! Hah ihana kirjasarja!

Rakastan, rakastan, rakastan tätä kirjasarjaa! Gwendolyn tuntui ihan oikealta teinitytöltä jonka kanssa voisi ystävystyä. Lempihahmoni koko sarjassa oli ehdottomasti ihana Ranskalainen puvustaja ♥ järkytyin lopussa kun kuulin siitä, että Gwen olikin Lucyn tytär. Kääk. Ja Kideon.. Vaikutti aika samanlaiselta kuin pojat tällaisissa kirjoissa yleensä ovat, komentelevat ja taas seuraavassa hetkessä ovat lempeitä ja ihania jne. Saint-Germainin kreivi oli mielestäni hyvin toteutettu, ja vähän erilainen pahis. Pidin, ja pidän edelleen sarjasta kovin, etenkin kun siihen oli sekoitettu draamaa, romantiikkaa, fantasiaa ja historiaa. Itse olen hirveä muotihörhö, ja vanhanajan vaatteet ovat rakkautta. Siksi pidin erityisesti kohdista, joissa esiintyi tämä ihana puvustaja, tai joissa kuvailtiin mekkoja ja tyyliä.

---

kulmasta. Oli kuitenkin hienoa huomata uusia piirteitä päähenkilöistä ja sivuhenkilöistä. Joudun vieläkin itkemään sitä, että tämä sarja jää kolmiosaiseksi, olisi ihanaa jos julkaistaisiin vielä neljäs osa, tähän sarjaan. Silti ei kyllä yhtään jäänyt tuntumaan, että jotain uupuisi tästä sarjasta. Viimeinen osa sitoi sarjan yhteen ja paljasti viimeisetkin salaisuudet. Kiitos Gier, että loit tämän upean sarjan meille! Olen varma, että luen sarjan vielä monia kertoja uudelleen ja suosittelen tätä muillekin!

Ihana kirja. Ihana sarja. Ihanat hahmot. Rakastan Gwenin kerronta tyyliä, Xemeriuksen kommentteja ja Leslien älyä. Charlottea käy kirjan loppupuolella miltei sääliksi... Ja Gideon ja Gabriel ovat ihan oma lukunsa. Kirjan juoni sisälsi yllätyksiä, huumoria (tuli aika monesti naurettua ääneen) sekä (tietysti) romantiikkaa. Aikamatkailun saloja on aika vaikea käsittää (ainakin näillä aivoilla) ja useammin kuin kerran jouduin laittamaan kirjan sivuun ja miettimään oikein kunnolla että "mistä on kysymys, miten tämä on mahdollista?". Loppuratkaisunkin (tarkoitan sitä epilogin Bernhard-juttua) tajusin vasta toisella luku kerralla. Nämä seikat eivät kuitenkaan vähentäneet lukunautintoa - päin vastoin! Mutta se kuolemattomuus. Mielestäni se tuli kyllä täysin puskista. Vaikka kaikesta muusta pidinkin, tähän ratkaisuun en ollut tyytyväinen. Sille en kuitenkaan voi mitään, kirjailija teki päätöksensä. Joka tapauksessa: mahtava kirja.

---

paremmin uskomaan Gideonin ja Gwenin rakkauteen. Muuten tarina on mielenkiintoinen ja hyvin rakennettu. Kokonaisuudessaan tarina loistava mutta ehkä välillä hiukan liian lapsellinen.

---

kuvaa, mutta tästä kirjasta on kyllä vaikea kirjoittaa hyvää kuvausta ilman, että tulee paljastaneeksi liikaa mitä yllätyksiä siinä tapahtuu.

---

Suurpiirteisesti ja sekavasti. Silti. Nooh, oli kuitenkin hyvä kirja. Yksi parhaista. Ja upeasti kirjoitettu! Ja saihan tähänkin laitella niitä "hyvä kohta" lappusia lähes koko kirjan täyteen. Onhan aikamatkaus kuitenkin vaikea aihe kirjoittaa, ainakin omien kokemusten perusteella... Ja tässä siinä on onnistuttu niin hyvin. Sitten vielä, lopun kuolemattomuus juttu meni ehkä vähän överiksi. Ei kuitenkaan kovin paljoa liikaa, sillä tähän kirjaan se sopi kuin nenä päähän! Lisää olisin halunnut Gwennyn ja Gideonin välisiä kuhertelu kohtauksia, ja olisin myös toivonut, että he olisivat päässeet vielä vähän pidemmälle siinä... Myös Leslien ja Raphaelin romanssia (jos sitä siksi voi kutsua) olisin ollut kiinnostunut seuraamaan. Ja Xemerius oli aivan mahtava! Sai nauraa oikein kunnolla sen hyville heitoille, ja hahmo oli muutenkin loistavasti koottu. Toivottavasti tästä ei saanut kuvaa ettei kirja olisi ollut mielestäni tajuton, viehättävä ja fantastinen kirja... Sillä pidin kovasti, ja se oli kaikkea sitä! Suosittelen todellakin lukemaan. <3

Tää kirja oli yhtä ihana kun ne edellisetkin! Eniten mua kyllä harmitti tässä kirjassa se, että tää loppu. Sillon kun hyvä sarja/kirja loppuu tuntuu kun luopuis hyvästä ystävästä tai vaikka pikkuveljestä. Kirja oli tosi hyvä, vaikka olikin ihan ilmiselvää, että Lucy ja Paul oli Gwenin vanhemmat. Tää kuolemattomuus juttu, ttä Gwenin piti kuolla (lopullisesti) ennekuin Kreivistä tulis taas kuolematon jäi vähän epäselväksi. Sillä Gideonstahan tuli kuolematon, vaikka Gwen ei kuolltkaan... Oli kyllä ihana... Lopussa mulle tuli paha mieli, kun en oikein pystynyt kuvittelemaan lucya ja Paulia Gwenin vanhemmiksi ja sitten ne oli vielä saamassa toisen lapsen. Mä vaan mietin, etää mä en haluais ainakaanettä mun puoli tuntemattomat vanhemmat hankkis toisen lapsen, joka veis musta sen vähänkin huomion pois. Siis Gwenhän oli jotain 16? ja ne vanhemmat on suunnilleen samanlaiset niin ei siitä varmaan mitään kauheen holhoovia otteita irtoa, pikemmin niistä tulis ystäviä... Tosi kivaa miettiä tollasia yökaudet sen kirjan jälkeen... <3 Rakastan <3

---

alkuun. Gwendolyn purkaa sydäntään ystävälleeen, sydän on murtunut, nenäliinat lattialla, kaikki klassinen. Monia tämä syvään epätoivoon valuminen varmasti ärsytti, mutta minä itseasiassa nautin siitä. Gwenin kommentit ja ihanan ja lutuisen Xemeriuksen päättömät puheet pitivät mielenkiintoni yllä. Lopulta noustiin surun syövereistä ja päästiin taas matkailemaan läpi ajan. Aikamatkustus teemaiset fantasiakirjat ovat ehkä minulle kaikken vaikeaselkoisimpia. Minun täytyy todella keskittyä, että pysyn kärryillä. Suureksi onnekseni en hämmentynyt paljoakaan tämän kirjan aikana. Gwenny matkustaa tapaamaan isoisäänsä pariin otteeseen, ja sitten tietenkin seikkaillaan Gideonin kanssa. Isoin tapahtuma oli kaiketi tanssiaiset, jotka jäivät minulle hieman hämärän peittoon, johtuen dramaattisista tapahtumista, mutta muistan nimistä ainoastaan Darth Vaderin. En vieläkään oikein muista oli kyseinen henkilö haamu,demoni, vai joku henkilö, jolle Gwendolyn antoi aika mahtavan lempinimen. Tanssiaisiin oli lisätty siis dramaattinen kohtaus josta jo aiemmin mainitsin, ja voin silmät kirkkaina sanoa, etten odottanut moista. Henkilöt pysyivät edelleen ihanan persoonallisina, ja sain nauraa useaan kertaan ties kenen kommenteille. Minua kiehtoo kovasti, ettei tässä sarjassa ole varsinaista pahista. Tietenkin meillä on Kreivi, mutta ei ketään mitenkään merkittävää henkilöä, joka pilaisi jokaisen elämän. Paljastus Kreivistä yllätti minut (yllätys, yllätys) ja olin aika hämmentynyt. Kelailin mielessäni tapahtumia ja yritin keksiä vihjeitä, mutta enpähän löytäny. Joten pisteet Gierille siitä. Paljastus Gwendolynin perheestä ei aiheuttanut minulle, suu auki ja silmät pyöreinä, reaktiota, mutta se oli kiinnostavaa. Olin oikeasti onnellinen Gwenin puolesta, enkä huutanut ja paiskonut kirjaa tyhmän juonen takia. Lopuksi voisin ottaa osaa rakkaus puoleen. Monet ovat sanoneet, että Gideon ja Gwendolyn rakastuivat liian nopeasti, mutta itselläni on täysin erinlainen mielipide. Mielestäni heidän tunteidensa kehittyminen ei mennyt liian nopeasti. Mitä he nyt ehtivät tuntea toisensa, puolitoista viikkoa? Monissa kirjoissa on rakastuminen tapahtunut nopeamminkin. Esimerkiksi Clary ja Jace Varjojen kaupungit sarjasta, tunsivat sellaiset 3 päivää, ja olivat umpirakastuneita. Entäs sitten Mustan tikarin veljeskunta sarja. Useat parit tunsivat toisensa päivän ja taas mentiin. Enkä viitsi edes mainita klassikoita, kuten Vampyyrinpäiväkirjat tai Yön talo kirjoja. En nyt väitä, että tällainen rakastuminen olisi luonnollista, mutta ei se ole minua ennenkään haitannut. Niille, jotka eivät pidä liiallisesta hempeydestä, en suosittele Smaragdinvihreää, mutta romantiikan nälkäisille kyllä!

---

Pidän todella paljon näistä kirjoista vaikkakin kaikki huumori ei tässä kirjassa enää jaksanut naurattaa. Aikamatkustus heitti minunkin pääni pyörälle ja loppupuolen paljastus Gwenistä oli kieltämättä aika ällistyttävä. Olisin kyllä halunnut tietää erään Gwenille ilmestyneen esineen kohtalosta koska se jäi lopussa auki, mutta ehkäpä annan anteeksi tällaisen pienen jutun koska loppu oli kuitenkin onnellinen ja mikäs sen parempaa. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille tätä trilogiaa!

Ah tämä oli hyllä mielestäni oikein hyvä loppu tälle ihanalle sarjalle. Kirja tempaisi mukaansa niinkuin edeltäjäsäkkin ja tylsiä kohtia ei tainnuit olla ollenkaan. Tietty tässä oli se kaikkien muidenkin valittama liian nopea rakastuminen, mutta ei se nyt niin haittaa jos ei liikaa takerru :D Oisin myös mielelläni lukenut kirjassa vähän pidemmälle sillä se jäi ehkä ihan pikkiriikkisen kesken. Tuon Gwendolynin vanhemmat jutun oli kyllä arvannut jo tyyliin ekassa kirjassa, siitäkin olisin halunnut lukea lisää miten heidän keskenäiset suhteet alkoivat kehittyä mutta tyydyn nyt tähän. Kirja oli siis ihana ja olen iloinen että luin sarjan!

Ohhoh. Aivan loistava päätös Rakkaus ei katso aikaa -trilogialle! Aikamatkailu on yleensä hieman hämmentävä aihe, mutta tässä se vielä jotenkin pysyi hyvin ymmärryksen rajoilla. Itsellä vierähti vain hetki tätä kirjaa lukiessa, mikä toisaalta oli harmi, koska olisin halunnut, wttä se vain jatkuisi ja jatkuisi. 0.5 tähteä rokotin arviosta siksi, että ehkä kirjailia ei ollut ajatellut täysin loppuun sitä kuinka kummaa on, että Gideonin ja Gwendolynin suhde lämpeni vähän reilussa viikossa palavaan rakkauteen. Lisäksi jotkut juonikäänteet olivat vähän tyhjästä repäistyja. (SPOILEREITA) Ensinnäkin se, että Grace ei olekkaan Gwenin äiti tuntui jokseenkin turhalta seikalta, mutta en valita . Toinen kohta joka vähän häiritsi oli tämä "uusi" kuolemattomuus yksityiskohta, josta ei oltu aiemmin puhuttu melkein lainkaan. Mitä ideaa siinäkin nyt oikeasti oli? Myös kirjan loppu jäi vähänsen ilmaan roikkumaan, mutta ei mitenkään hirveän häiritsevästi. Rakkaus ei katso aikaa -trilogian hahmot ovat aivan ihania. Gwendolyn on päähenkilö, johon on aidosti helppo samaistua. Gideon on suurinpiirtein kaikkien tyttöjen mielikuvitusissa komeaakin komeampi prinssi. Ehkä hieman koppava, mutta hyvin lempeä ja huolehtivainen. Xemerius, pieni nokkaeläin henkiolento, joka pitää itseään kovinkin vahvana demonina on myös hellyyttävä ja hauska lisä hahmoihin. Hänen letkautuksilleen on joskus vaikea olla nauramatta. Kun on kulunut vuosi siitä, kun luin Safiirinsinen olin jo ehtinyt unohtaa kuinka kevyt ja hauska tyyli Gierillä on kirjoissaan. Oli vaikea pitää näppejä erossa kirjasta. (Ostin heti ensimmäisenä päivänä kun ilmestyi kauppoihin) Suosittelen ehdottomasti kaikille jotka pitävät seikkailusta, salaperäisyydestä ja lempeästä rakkaudesta!

Hieno päätös sarjalle. Kirjailija sai kaikki langat sidottua mukavasti yhteen. Epäkohtina sarjassa voisin pitää sitä, kuinka Gwendolynin ja Gideonin rakkaus leimahtaa viikon tuntemisen jälkeen ilmiliekkeihin ja heti ollaan valmiita suurinpiirtein kuolemaan toisen puolella. Ja sitten lopulta päädytään elämään yhdessä maailman loppuun asti, kuolemattomia kun ollaan tietty. En kuitenkaan kiellä ettenkö silti olisi aivan ihastunut tähän sarjaan. Ajassa matkustaminen on vain niin kiehtova ajatus. Pienet aivonystyräni aivan kipeytyvät kun rupean sitä liiaksi ajattelemaan. Mutta siis, kaiken kaikkiaan hieno tarina lämpimällä huumorilla höystettynä. Suosittelen lämpimästi nuorille romantiikannälkäisille tyttösille.