Mifongin mahti

Tämän ja kaikki muut sarjan kirjat luettunani ei käteen jäänyt mitään muuta kuin kysymys miksi? Kirjailija pomppii asioiden yli ja toivoo että lukija ei huomaa. Sarjasta olisi voinut saada hyvänkin jos aukkoja ei jäisi niin paljon. Mitä loppujenlopuksi on seebius? Mistä se tulee ja miksi juuri Dante? Mitä Fewrynn pakoili Maraatin varjon alla ja mitä varten sieltä pois lähtiessä piti suojautua, mikä uhkasi? Toisen osan päätteeksi sanotaan "Ja niin taikuus palasi maailmaan" mikä taikuus? Kuka taikoo? Jos taikaa ei ollut viiteensataan vuoteen mistä Maraat ja Memhri on oppinut taikuutensa?... Hahmot jäivät pinnallisiksi, eikä oikein mitään uutta oltu keksitty, lisäksi ihmisten iät jäivät epäselviksi ja hämmentäviksi. Kuitenkin jaksoin kaikki kirjat lukea toiveissa että johonkin vastattaisiin, mutta R.A. Salvatoren ja Robin Hobbin jälkeen tuntuu purkkapallolta tämä. Ehkä suunnattu sitten paljon nuoremmille. Hyvin kirjottaa mutta kuitenkin aika nopeaan tempoon ja loput lässähtävät kokoon. Loppujen lopuksi takakannet kertoivat enemmän kun kirjat. Pienellä viilauksella ja ulottuvuudella mahdollisuuksia olisi moneen.

Mifonki-sarjan kirjoja vaivaa kaikkia mielestäni sama ongelma. Punchline puuttuu. Tarinoissa ei ole mitään huipennusta, tai jos on, se on latteasti kirjoitettu. Tämän, niin kuin edellisten kirjojen loppua kohti aina odottaa että no nyt jotain paljastuu, joku tekijä kokoaa kaiken yhteen ja järkytyn ja jään odottamana kielipitkällä jatkoa... Vaan ei. MItään ihmeempää ei tapahdu ja kirja vaan loppuu. Tökeröjä lukijankoukutusyrityksiä löytyy, kyllä, niinkuin tässäkin kirjassa lopussa löytyvä kirjenippu. Täyttä sontaa kirjat eivät mielestäni ole, koska olen sentään kolmeosaa jo saanut luettua. :) Rondestanit ovat kaikki suosikkejani, mieluiten luen Dantesta ja Reusta. Toivon että lopulta Ardis saa nenilleen, esimerkiksi niin että Ardis on juuri hylännyt Connailin ja pyrkii Danten luo vannoakseen ikuista rakkautta, mutta ei ehdi ajoissa, sillä Dante menehtyy juuri ennen Ardisin saapumista. ;) Itseäni ei meinaan kauheasti sykähdyttäisi lukea yli viisikymppisten vihdoin "saavan toisensa".. Se latistaisi raadollisen tarinan saavuttamattomasta rakkaudesta, IMO..

Alussa kirja ei vaikuttanut hyvältä, mutta lopulta se kuitenkin tempasi mukaansa. Mielestäni kirja loppui kuitenkin täysin kesken, joten seuraavaa osaa odotellessa. Parasta oli, että samoja asioita käydään läpi monen eri ihmisen näkökulmasta.

Kirja harppaa heti alussa 11 vuotta eteenpäin ja tarina keskittyy Ardisin kaksosiin, Ciaraniin ja Fewrynniin. Äärimmäisen hyvä ratkaisu.

Niin on kolmas osa luettu kotimaista historialliseen maailmaan sijoittuvaa sarjaa. Odotin niin kovasti Adrisia ja Dantea, mutta tässä osassa keskitytäänkin Adrisin lapsiin, Ciaraniin ja Fewrynniin. Tarina vetäisi jälleen kerran mukaansa erikoisine hahmoineen ja tarinoineen. Pidin hahmojen keskellä pyörivästä juonittelujen verkosta. Jokainen hahmo tuntui olevan vähän pihalla tilanteesta ja lukija kiristelee hampaitaan kirjan ääressä miettien, että "eikö se nyt tajua?!" Juonikuviot olivat siis nokkelia ja otteessaan pitäviä. Kirjan tapahtumien tahti oli hyvä ja tykästyin tässä osassa kovasti Fewrynniin. Pippurinen punapää, jolla on magiaa veressään. Mutta tottakai Adris ja Dante pysyvät edelleen suosikkeinani! Loppua kohden alkoi tapahtua ja tottakai kirja jäi jännään kohtaan joten jatkoa odotellaan sitten kieli poskella. Ehkä saamme seuraavaan osaan hiukan ensimmäisen kirjan odotettua romantiikkaa. Pidin ehkä tästä hiukan enemmän kuin edellisestä osasta.