Siirros

---

samaistumaan tähän myös enemmän, vaikka hahmo oli muuten aika tylsä. Aluksi hän oli aika saamaton ja loppua kohden oikeastaan vain katkeroitunut. Hänen tekemänsä valinnat eivät oikein istuneet minun mieleeni, vaikka toisaalta myös jollain tasolla ymmärsin niitä. Siirros loppuu aikalailla samaan kohtaan kuin Siilokin ajallisesti, joten toivottavasti viimeinen osa Kohtalo veisi sitten tarinan onnistuneesti päätökseen.

---

ja lukija tajuaa muutamia kiinnostavia juonikaaria vasta luettuaan teoksen loppuun ja alkaessaan yhdistellä lukemastaan kokonaisuutta. 

Teoksen keskeisenä henkilönä seurataan toisaalla Troy-nimistä, pakkasesta sulatettua miestä, toisaalla Donald Keeneä, joka on tietämättään joutunut osalliseksi salaiseen suurhankkeeseen. Ennen kuin Donaldista tuli kongressiedustaja, hän opiskeli muutaman vuoden ajan arkkitehdiksi.  

On vuosi 2049 ja eräs Donaldin opiskeluaikoina tekemä projektiluonnos on jotenkin päätynyt senaattori Paul Thurmanin haltuun ja mies vaatii Donaldia jatkamaan tuon omituisen rakennuksen työstämisen parissa. Pian maan alle kaivetaan satoja metrejä syviä kuopia, jonne yhden Amerikan suurimman rakennuskompleksin perustukset valetaan. Toiminta verhotaan väittämällä, että rakenne toimisi valmistuessaan ydinjätteen loppusijoituspaikkana. 

Ei Siirroksessa kuitenkaan koko ajan vellota menneisyydessä, vaan välillä viitataan tapahtumiin, jotka mainittiin myös Siilossa. Teoksen lopussa saadaan kiinni myös se aikalinja, johon edellinen teos päättyi ja lukija tapaa jälleen tutut hahmot, Julesin, Lucasin ja Solon.

Jos minulle lukijana annettaisiin lupa valita, mistä Siirroksessa olisin halunnut lukea, niin teoksessa olisi jatkettu Julesin tarinaa, vaikka siilojen syntytarina oli sekin osa Howeyn luoman universumin ymmärtämistä. Ehkä historian olisi voinut tiivistää vaikka puoleen kirjaan ja jatkaa sitten siitä, mihin Siilossa jäätiin.  

Siirros on Siiloa ahdistavampi lukukokemus, joka avaa silmät näkemään salaliittoteorioita nykyajassamme. Muutama vuosi sitten esimerkiksi uutisoitiin kovasti siiloa muistuttavasta, maan alle rakennetusta maailmanlopun suojasta. Sen verran koukuttavan maailman Howey on krijoittanut, että jäin janoamaan lisää. Tälläkään kertaa teosta ei voi suositella ahtaanpaikankammoiselle, mutta dystopian ja Siilon faneille Siirros on must read.

Siirros oli lähes yhtä huikea lukuelämys kuin Siilokin. Tottakai maailman uutuudenviehätys oli karissut, mutta yllättävän paljon kirja toi Siilon maailmaan myös lisää. Siirroksen ensimmäinen puolisko rakensi karmaisevan uskottavaa taustatarinaa siilojen syntymiselle, ja vähittäinen eteneminen halki vuosisatojen piti otteessaan. Häiritsemään jäi yksi merkittävä seikka: Miksi vain Siilo 1:n asukkaat syväjäädytettiin ja laitettiin vuoroihin, ja muita ei? Ehkä tämä asia aukenee lisää trilogian päätösosassa. Minusta kirjan suomenkielinen nimi on myös hämäävä; jos Shiftin olisi kääntänyt "Vuoroksi", se kuvastaisi kirjan juonta paljon paremmin. Toki Siirros sointuu paremmin yhteen Siilon kanssa. Kirjan puolivälissä käsiteltiin enimmäkseen Siilo 18:n historiaa Suuren kapinan aikoihin. Tämän osuuden päähenkilö Mission jäi liian etäiseksi, eivätkä hänen käänteensä oikein jaksaneet kiinnostaa. Vuorotellen kuvattiin Siilo 1:n tapahtumia, jotka ovat paljon olennaisempia jatkon kannalta. Kuitenkin nimenomaan kirjan puolivälissä Siilo 1:n ja 18:n tarinalinjat eivät oikein onnistuneet tarpeeksi kohtaamaan. Toki Missionin juonikaari taustoittaa mukavasti Siilo 18:n jatkovaiheita. Viimeinen kolmannes kirjasta olikin sitten hyytävää menoa. Sekä päähenkilö Donaldin katkera muuttuminen ihmisenä että erityisesti Siilo 17:n päähenkilön, Jimmyn/Solon musertava selviytymis- ja kehitystarina orvosta pikkupojasta hulluuden rajoilla keikkuvaksi nuoreksi mieheksi olivat synkeän koukuttavaa luettavaa. Juuri koko kirjan lukeneena ei voi muuta kuin todeta, että pakkohan se Kohtalokin on pikaisesti hankkia! Kirjan keskiosan lievästä jähmeydestä ja tyhjäkäynnistä johtuen annan Siirrokselle tähtiä pyöreät 4.

---

monia viittauksia Siilon tapahtumiin, osan minäkin tajusin, osaa varmastikaan en. Esiosa toimi kuitenkin mielestäni hyvin ja oli mielenkiintoista saada tietää lisää dystopisen maailman taustoista. Tarinalinjat tulevat myös selvästi yhtenevään viimeisessä osassa. Siilon tapaan myös Siirros oli varsin pelottava ja klaustrofobinen. Ajatus siitä, että olisi pakotettu elämään maan alla ilman ulospääsyä on ainakin minusta kammottava. Toki siilot ovat järkyttävän kokoisia, mutta silti. Kirjoissa on kuitenkin nyt nähty aika monta kapinaa, joiden myötä sitä viimeistään tajuaa, että kun sulkee yli tuhat ihmistä samaan rakennukseen, ennemmin tai myöhemmin puhkeaa kaaos. Siirroksessa pelottava kuva sen kuin pahenee ja kaikki on entistä hirvittävämpää. Minusta välillä oltiin kuitenkin jo uskottavuuden rajoilla, enkä ole varma pidänkö kaikista Howeyn kehittelemistä syy-seuraussuhteista. Siirros ei myöskään yllä aivan samaan nappaavuuteen ja vangitsevuuteen kuin edeltäjänsä. Kyllähän tämänkin parissa päivässä luki, mutta samanlaista näppeihin liimautuvaa efektiä ei tullut. Kirja ei myöskään ole aivan yhtä toiminnantäyteinen kuin Siilo, mitä jäin hiukan kaipaamaan. Yksi Siilon saagan valttikortteja on nimittäin juuri viihteellisyys ja toiminnantäyteisyys. Henkilöitä lahdataan ja lukija saa hämmästellä hitaasti avautuvaa mysteeriä ja haukkoa henkeään järkyttäville paljastuksille. Kaipasin myös Siilon kipakkaa päähenkilöä Julesia, sillä Donald ei aivan voittanut sydäntäni puolelleen. Kiinnostava trilogia tämä Siilon saaga ehdottomasti on, jos joku etsii viihdyttävää, nopeatempoista ja ahdistavaakin dystopiasarjaa kaikkien nuortenkirjojen rinnalle, tämä on hyvä vaihtoehto.