Tulikaste (The Witcher – Noituri #5) - Andrzej Sapkowski 8.34   112

Alkuteos ilmestynyt 1996. Suomentanut Tapani Kärkkäinen. Sidottu, kansipaperi.

1. laitos 2014. Päällyksen kuva: CD Projekt RED. Päällys: Kai Toivonen. Sidottu, kansipaperi.
2. laitos 2021. Päällyksen kuvitus: Alejandro Colucci. Nidottu.

Kulttimaineeseen noussut saaga jatkuu

Mellakkaan päättyneessä Thaneddin velhokokouksessa pahoin loukkaantunut noituri Geralt toipuu Brokilonin metsässä dryadien hoivissa, kun hän saa kuulla, että Nilfgaardin keisari on siepannut hänen kasvattityttärensä, prinsessa Cirin, ja aikoo naida hänet.

Uskollinen bardi Valvatti ja rivakka metsästäjänainen Milva kumppaneinaan Geralt lähtee vaiheikkaalle matkalle kohti vihollisen valtakuntaa etsimään Cintran kuningashuoneen ainoaa perillistä.

Samaan aikaan naispuoliset velhot punovat juoniaan taikuuden tulevaisuuden pelastamiseksi ja sota riehuu raivokkaana joka suunnassa. Mutta missä on oikeasti Ciri, jota kaikki tahot tuntuvat tavoittelevan?

Eurooppalaisen nykyfantasian merkkipaaluihin kuuluva, kriitikoiden ylistämä, lukijoiden rakastama ja moninkertaisesti palkittu Noituri-sarja jatkuu viidennessä kirjassaan yhtä säväyttävän maanläheisenä ja purevan hauskana kuin edelliset osat.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu toukokuu 28, 2014 (WSOY)
Alkuperäinen nimi 'Chrzest ognia'
Käännetty englanniksi Baptism of Fire
Tietoja muokattu joulukuu 7, 2022

The Witcher – Noituri

Sarja sisältää 8 pääteosta ja yhteensä teoksia 9 kpl.

Sarja-asu: Kai Toivonen.

"Puolalainen Noituri-sarja tarjoaa laatufantasian ystäville lajityyppiin kauan kaivattua rentoutta ja harmaiden alueiden viehätystä."

Viimeinen toivomus (The Witcher – Noituri #1) 7.86   309
Kohtalon miekka (The Witcher – Noituri #2) 8.28   186
Haltiain verta (The Witcher – Noituri #3) 7.88   173
Halveksunnan aika (The Witcher – Noituri #4) 8.48   132
Tulikaste (The Witcher – Noituri #5) 8.34   112
Pääskytorni (The Witcher – Noituri #6) 8.30   95
Järven neito (The Witcher – Noituri #7) 7.98   82
Myrskykausi (The Witcher – Noituri #8) 7.62   55
The Witcher – Kuvitettu opas Andrzej Sapkowskin Noiturin maailmaan 7.00   1

Kirja-arviot & arvosanat

Eija
Arvosanat 1205
Kirja-arviot 330
Viestit 1129
marraskuu 15, 2014
9 / 10

Ainakin kolmesta viimeisestä kirjasta tämä on mielestäni paras osa. Paikat ja hahmot on jo aiemmin esitelty, joten ei tarvitse energiaa käyttää ylettömästi niihin tutustumiseen ja muistamiseen. Vaikka suuri juonilinjaus ei hirveästi edennyt, niin tapahtumia on paljon ja kirjan sisältö on monipuolinen. Juonen solmuja selvitettiin ja uusia punottiin. Jänniä tyyppejä tuli kuvioihin mukaan ja Cirin luonne käy mielenkiintoiseksi. Huumori on edelleen hersyvästi läsnä. Tässä niin kuin muissakin Noituri sarjan kirjoissa tapahtumat eivät vain ole seikkailua vaan tarinan lomassa pohditaan suurempia elämän kysymyksiä.

Hauki
Arvosanat 209
Kirja-arviot 2
Viestit 0
joulukuu 23, 2015
5 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Bensku
Arvosanat 225
Kirja-arviot 13
Viestit 222
heinäkuu 5, 2014
10 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
samuel
samuel
Arvosanat 838
Kirja-arviot 6
Viestit 1
heinäkuu 17, 2023
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Meatmogul
Meatmogul
Arvosanat 10
Kirja-arviot 0
Viestit 0
kesäkuu 3, 2023
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Simo
Simo
Arvosanat 44
Kirja-arviot 0
Viestit 0
toukokuu 22, 2023
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
TiinaSusanna
TiinaSusanna
Arvosanat 20
Kirja-arviot 0
Viestit 0
marraskuu 25, 2022
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
lilybee
lilybee
Arvosanat 240
Kirja-arviot 1
Viestit 0
kesäkuu 24, 2022
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Henri Linkinen
Henri Linkinen
Arvosanat 145
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 26, 2022
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Nokka10
Nokka10
Arvosanat 141
Kirja-arviot 19
Viestit 4
helmikuu 18, 2022
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle