
Kansi: Laura Lyytinen. Sidottu.
Olipa kerran tyttö, jolla oli varjo.
Aika käy vähiin, ensi-ilta on oven takana ja Lumikin täytyy löytää keinot voittaa ahdistelijansa, jonka sielu tuntuu olevan musta kuin eebenpuu.
Ilmaisutaidon lukiossa ollaan tekemässä jouluksi uutta tulkintaa Lumikki-sadusta ja näytelmän pääosaan on tietenkin haluttu Lumikki Andersson. Kaikki näyttäisikin sujuvan harvinaisen hyvin. Lumikki on yllätykseksi itselleenkin alkanut seurustella mukavan pojan kanssa, joka esittää näytelmässä metsästäjää. Olisiko elämä viimein löytämässä rauhallisen uomansa?
Ensi-illan lähestyessä Lumikki alkaa kuitenkin saada viestejä salaiselta ihailijalta, jonka ihastus paljastuu pian kaikennieleväksi pakkomielteeksi. Viestien lähettäjällä tuntuu olevan enemmän tietoa Lumikin menneisyydestä kuin Lumikilla itsellään. Ihailija uhkaa muuttaa ensi-illan verilöylyksi, ellei Lumikki suostu hänen vaatimuksiinsa. Selvittäessään salaisen ihailijan henkilöllisyyttä Lumikin on pakko kohdata myös oman henkilöhistoriansa mustimmat salaisuudet.
Lisäksi Lumikin elämän suuri rakkaus, Liekki, ottaa jälleen yhteyttä yli vuoden hiljaisuuden jälkeen ja haluaa jatkaa siitä, mihin he kaksi jäivät. Lumikin on tehtävä valinta kahden rakkaan väliltä. Mutta onko se mahdollista?
Arvosana kirjalle
Salla Simukka
Salla Simukka (s. 1981) on tamperelainen nuortenkirjailija, suomentaja ja kirjallisuusarvostelija. Hän on opiskellut Turun yliopistossa pääaineenaan pohjoismainen filologia. Välillä hän on asunut Upsalassa ja Berliinissä. Kirjoittamista hän on harrastanut pienestä pitäen, ja hänen esikoisromaaninsa näki päivänvalon nuortenkirjakilpailun seurauksena. Simukka sai vuonna 2009 Tampereen kaupungilta luovan kirjallisen työn palkinnon ja vuonna 2012 Suomen Nuorisokirjailijoiden myöntämän Topelius-palkinnon teoksistaan Jäljellä ja Toisaalla. Lumikki Anderssonista kertovan trilogian osa Punainen kuin veri ilmestyi 2013. Sarjan käännösoikeudet myytiin ainakin 52 maahan ja Simukasta tuli yksi käännetyimmistä suomalaisista kirjailijoista. Hän on kirjoittanut kirjoja myös yhdessä aviomiehensä Karo Hämäläisen kanssa. Simukka on suomentanut aikuisten romaaneja, lastenkirjoja ja näytelmiä. Hän harrastaa leipomista ja juoksemista.
Lumikki-trilogia
Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.
Trilogian kotisivut: http://lumikkitrilogia.wordpress.com
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 28
Viestit 21
Rakastin tätä kirjaa ja koko sarja kuuluu tällä hetkellä ehdottomasti suosikkeihini. Trilogian kolmas osa oli mielestäni koko sarjan paras osa, mutta samalla myös todella haikea. Loppua ei oltu väkisin venytetty liian pitkäksi niin kuin useimmissa sarjoissa käy vaan se oli pidetty sopivan lyhyenä ja ytimekkäänä niin kuin sarjan aikaisemmissakin osissa. Hieman jäi haikea olo kun kirjan sai luettua jo ihan siksikin, että siitä on pitkä aika kun viimeksi luin mitään näin hyvää sarjaa. En ole sellainen ihminen joka lukisi kirjoja (saatikka kokonaisia sarjoja) uudelleen, mutta tämän kohdalla saatan jopa tehdä poikkeuksen. Edelleen ainoana miinuksena on tuo lyhyys, sillä olisin mielelläni lukenut hieman enemmän Lumikin seikkailuista. Pidin kovasti siitä kuinka vahva ja itsenäinen sarjan päähenkilö Lumikki on ja pidin myös siitä kuinka aidosti Salla Simukka on osannut tarinan kirjoittaa. Kaikki sarjan hahmojen reaktiot oli sellaisia kuinka itsekin kuvittelisi kyseisissä tilanteissa reagoivan ja siksi kertaakaan ei tullut sellainen olo, että tarina olisi ollut liian yliampuva. Vaikka itse tavallisesti pitäydyn fantasiassa mitä kirjoihin tulee niin siitä huolimatta tämä sarja on yksi suosikeistani, vaikka se ei fantasiaan lukeudukaan. Voin ehdottomasti suositella sarjaa ja aion lukea kyseisen kirjailijan muitakin teoksia.
Kirja-arviot 50
Viestit 3
Ihana päätös sarjalle! Lumikki oli palannut kotiin, mistä olin hyvin mielissäni, sillä siitä muista sarja alkoi siihen myös sarja loppuu, on minusta hieno ajatus. Viimeisessä osassa pidin myös erityisesti siitä, että kaikki salaisuudet paljastuivat selkeästi, eikä mikään jäänyt mieleen kutittamaan. Tietysti kun nyt viimeistä osaa luettiin ongelmana oli se, että tuoreus on kadonnut, mutta niinhän usein kaikissa toisissa ja viimeisissä osissa on. En ymmärrä miten Simukka on saanut luotua sarjan missä en ole kertaakaan pystynyt arvaamaan kunnolla tapahtumia ennalta, sillä kun jonkun kohdan olen lukenut ja jäänyt miettimään tapahtuma tuntuu olevan täysin looginen ja ennalta-arvattavissa. Pidän paljon Simukan kirjoitustyylistä! Suosittelen sarjan lukemista, se on mielenkiintoinen ja ehkä myös hiukan salaperäinen. Itse olen tykännyt kovasti sarjasta!
Kirja-arviot 66
Viestit 45
Tämä oli koko sarjan paras osa. Juoni oli mielenkiintoisempi kuin edellisissä seikkailukirjoissa. Luin tätä pikkutunneille asti kun halusin heti tietää loppuratkaisun :D Aloin myös pitämään Lumikista vasta tässä osassa. Edellisissä osissa hän vaikutti kylmältä ja etäiseltä. Myös lopetus oli hyvin koskettava ja kauniisti kirjoitettu.
Kirja-arviot 16
Viestit 0
olen lukenut koko trilogian ja niin kuin muutkin ovat jo kirjoittaneet kaikki kolme kirjaa olivat nopeita yhden illan lukemisia. Aluksi lumikki oli minusta hauskempi ja mielenkiintoisempi kuin tässä viimeisessä. Minusta Sampsa oli ärsyttävä ja siinä lopussa ällöttävän mustasukkainen. Koknaisuutena kirja oli kuitenkin ihan ok. suosittelen jos kaipaa jotain nopeasti luettavaa
Kirja-arviot 155
Viestit 0
Hyvä kirja, joskin hieman lyhyt ja nopeasti luettava. Yltää ehdottomasti samalle tasolle kuin molemmat edeltäjänsäkin.
Kirja-arviot 12
Viestit 21
Kirja-arviot 12
Viestit 21
Kirja-arviot 79
Viestit 690
Kirja-arviot 126
Viestit 0