Jäljitetty (Susiraja, #3)

Odotin teoksen ilmestymistä ja päätymistä kirjastoon, koska muistikuviini oli jäänyt positiivinen mielikuva sarjan aikaisemmista osista. Jäljitetty osoittautui kuitenkin irralliseksi edellisiin osiin verrattuna – ihan jo senkin takia, että sarjan nimi on Susiraja, mutta tässä teoksessa sudet vain bilettivät klubillaan. Rakkauskuvaus kumminkin paljastui yhtä kliseiseksi kuin odotinkin, vaikkei silläkään tällä kertaa mässäilty. Romaanin sujuvasta ja nopeasti luettavasta tyylistään huolimatta puolivälin paikkeilla kirjoitusvirheet alkoivat todella häiritä. Jokusen pystyy vielä pistämään huolimattomuuden ja inhimillisyyden piikkiin, mutta toistuvat virheet tekivät kirjasta kiireisen oloisen kuin kirjailijalla tai kustannustoimittajalla (tai mahdollisilla muilla oikolukijoilla) ei olisi ollut tarpeeksi aikaa lukea ja hioa käsikirjoitusta. Kiireen tuntua lisäsi myös alun juonen repaleisuus; keskivaiheilla teoksen juoni onneksi tiivistyi ja lukija pysyi paremmin kärryillä. Tapahtumat vyöryivät toistensa päälle säälimättömällä vauhdilla. Välillä tuntuikin, että kirjailija oli tunkenut sekaan kaikki mahdolliset keksimänsä sivujuonet. Pääjuonta olikin toisinaan vaikea hahmottaa ja jäin useasti kaipaamaan kuvailua toiminnan sekaan. Monet tapahtumat tai ihmiset, kuten Shaun, eivät tuoneet juoneen lisää vaan tekivät lukijalle juonilankojen käsissäpitämisen haastavaksi. Shaun oli hahmona muutenkin teennäinen "en halua tyttöystävää" -asenteellaan. Miksi hän sitten kuitenkin halusi ja pettyi, kun Raisa jäikin Mikaelin perään – alusta astihan oli selvää, että Raisa haikaili menneeseen. Myös Niko hyppäsi tarinaan ja siitä pois niin nopeasti, ettei häntä olisi tarvittu sekaan ollenkaan. Toivottavasti siis seuraavassa osassa hänellä on suurempi rooli. Muutamia mielenkiintoisia juonenkäänteitä Rouhiainen oli tarinan sekaan iskenyt, mutta monet niistä, kuten Vlassisin pikkuserkkuus, jäivät juonen kannalta merkityksettömiksi. Olisin myös halunnut herkutella enemmän lopun petturuus-paljastuksella – nyt kirjailija vain pimitti kömpelösti tietoa lukijalta, joka eittämättä tiesi petturin olevan joku jo ennalta mainittu, eikä ollut oikeastaan mitään syytä miksei sitä paljastettu jo aiemmin. Siinä missä yksityskohdat tekevät tarinasta usein todenmukaisen, tässä ne jäivät kokonaan peittoon tai olivat epäuskottavia. Monet suuremmistakin juonipaloista olisi kaivannut lisää puintia ollakseen realistisia. Esimerkiksi äkkilähdöt Kreikkaan, sisarusten tapaaminen (he olivat toisilleen kuitenkin uppo-outoja ihmisiä, mutteivät vieroksuneet toisiaan lähes ollenkaan), Raisan ottaminen tatuoija-harjoittelijaksi (valitettavasti työn tai harjoittelupaikan hankkiminen on harvoin niin yksinkertaista) sekä koko Kuvataideakatemia-sotku ja Raisan lapsellinen suhtautuminen siihen olivat asioita, jotka saivat minut repimään hiuksia. Myös daimoneista olisi kaivannut lisää tietoa. He jäivät hyvin välähdyksenomaisiksi ja välillä tuntui, ettei Rouhiainen ollut miettinyt heitä kunnolla, ikään kuin hän ei olisi aikaisemmin oikein keksinyt mitään fiksua syytä Raisan kyvyille ja olisi paniikissa repäissyt mytologiasta jotain jonka voisi istuttaa jättämäänsä aukkoon. Koko Kreikan matka jäi niin pieneksi osaksi kirjaa, että senkin tarpeellisuutta alkoi helposti kyseenalaistaa mielenkiintoisuudestaan huolimatta. Jos tapahtumista Kreikassa olisi kerrottu enemmän, ehkä daimonit eivät olisi jääneet niin riekaleisiksi ja ristiriitaisiksi. Pitikö heidät pitää salassa vai ei, olivatko he sittenkään ystävällismielisiä, halusivatko he todella pitää Mitjan ja Raisan saarella vai päästivätkö he kuitenkin mieluummin kaksoset menemään – toivottavasti aukot olivat tarkoituksellisia ja täyttyvät seuraavassa osassa. Myös sisarusten suhtautuminen saareen jäi jotenkin laimeaksi – olisin kuvitellut heidän olevan enemmän raivoissaan – ja jos se johtui saaren maagisesta turruttavasta voimasta, miksei sitä kerrottu lukijalle? Entä missä on liepeen lupaama "hyytävä pakomatka"? Romaanissa ei ollut mitään muuta hyytävää kuin Raisan lapsellinen käyttäytyminen, joka herätti tarpeen ravistella tyttöä ja takoa tämän päähän järkeä. Siihen kirjan herättämät tunteet jäivätkin muutamaa pientä yllättynyttä olankohautusta ja turhautunutta kiehahdusta lukuunottamatta. Loppu tosiaan oli alkupuolta tiiviimpi ja vasta siinä vaiheessa tuntui, että romaani pääsi tosissaan vauhtiin. Teoksen puutteista huolimatta siksi olikin harmi, ettei enää ollut sivuja jäljellä käännettäviksi. Toivonkin, että seuraava osa on vailla näitä puutteita ja sitä kiireen tuntua, josta muodostui teoksen kantava voima. Toisaalta tämä osa ei jättänyt paljoakaan, joka pakottaisi tarttumaan seuraavaan osaan. Eikö hyvä kuitenkin voita pahan?

Joo joo. Interesting interesting. Daimoneita. Kreikka. Zeus. Vaan missä Mikael piileskelee ne ensimmäiset 300 sivua????? Pidän Mitjasta hyvin paljon. Muutamia muitakin uusia kivoja tyyppejä tulvii mukaan, kuten Raisan tatskapomo. Mutta mahtuuhan joukkoon vähän inhottavampiakin henkilöitä. Helvetin Shaun. "Ah, ollaanpas me nyt niin aikuisia ja helposti kasvoimme yli tähtiin kirjoitetusta suhteestamme... Näetkö, meistä kumpikin on löytänyt uuden rakkaan... Kypsää, eikö?" LAASTAREITA! KOLMIODRAAMOJA!!!!!!!!! NELIÖDRAAMOJA!!!!!!!!! Ja sitten vielä piti heivata Niko pihalle. Hitto, Raisa on edellisissä osissa ollut tosi hyvä päähenkilö. Nytkö ne kaikki virheet on tehtävä? Kirjan alku olisi mieluusti voinut olla vähän lyhyempi ja loppuosa reippaasti pidempi, mutta yhtä kaikki arvostan suuresti, ettei Rouhiainen mässäile liikaa kaikella kivalla. Jäljitetty on upea. Revin hiuksiani, kiljun, huudan, vikisen, kieriskelen lattialla. Mielenterveyttäni on epäilty. Rakastan tätä sarjaa. Jäljitetty vetää reippaasti ohi Uhanalaisen ja melkein Kesyttömän. Viimeisen luvun jälkeen tahdon vain rauhoittua, itkeä, ja piirtää erittäin onnellisen kilpikonnan.

Odotin ikuisuuden, jotta pääsin käsiksi kirjaan. Täytyy myöntää, että daemonien mukaan tulo oli himeman sekava, mutta kekseliäs lisäys. Odotan innolla seuraavaa osaa ja sen mutkikkaita juonikuvioita !

Wow, kirja oli suuri pettymys. Ihan kuin olisin lukenut väärää kirjasarjaa. Daimonit/puolijumalat meni täysin yli hilseen. Yksi parhaista hahmoista heitettiin tyysti sivuun ja neiti Marttyyri oli ärsyttävämpi kuin koskaan. Jaaritijaaritijaariti 483 sivua(Jossain vaiheessa huomasin miettiväni True Bloodia.. Charlaine Harris sentään piti jaaritukset alle 300 sivun). Kun tajusin, että tämä kirja on vain ylipitkä prologi viimeistä osaa silmällä pitäen, oli vesilintu vaarassa.

Olin odottanut kirjaa innolla aiemmat kirjat mielessäni ja siksi jäljitetty olikin pienoinen pettymys. Ensinnäkin odotin enemmän susia, koska sarjan nimi on kuitenkin susiraja ja nyt tuntui siltä, että tässä ei sudet olleet kovinkaan isossa roolissa vaan daimonit jotka hyppäsivät yhtäkkiä juoneen mukaan ja siitä seurasi Mitjan ja Raisan äkkilähtö totuuden saarelle ja äkkilähtö sieltä pois... Alku oli mielestäni tosi sekava ja olisin toivonut vähän enemmän kuvailua elävöittämään tarinaa. Mikael tuntui jotenkin erilaiselta enkä ole varma kumpi oli kivempi Mikael... Nikoa olisin ehdottomasti halunnut enemmän, koska Niko vain käväisi mukana ja olikin sitten jo poissa juuri kun luulin , että vihdoinkin Niko pääsee mukaan. Nikon ja Raisan riita jäi kaivelemaan aivan super paljon ja se, että Raisa ei mennyt sopimaan asioita Nikon kanssa, ei edes silloin kun sai tietää, että Niko lähtee Pariisiin (Niko on siis lempi hahmoni sarjassa ainakin tähän asti). Loppua kohti pääsin kunnolla mukaan tarinaan ja Alekin tultua kartanoon olin repiä hiukset päästäni, koska ajattelin koko ajan, että Vlassis olisi se joka tappoi Tuiren ja Stefanoksen... Raisan ja Mikaelin suhde jäi vielä kutkuttavasti kesken ja jään jännityksen vallassa odottamaan miten heidän suhde edistyy ja mikä on daimonien siirto... AARGHH...!! Haluaisin jo lukea seuraavan osan ja toivon saavani sen pian nenäni eteen. Toivottavasti seuraavassa osassa enemmän susia, hukkavaaraa, Nikoa ja Mikaelia...

Pidin tästä kirjasta. Pidin myös uudesta ja vahvemmasta Raisasta joka aina on olluy vahva. Aluksi tilasin kirjan ja olin aivan innoissani. Yllätyin kun päädyimme Daimoneihin ja heidän saarille. Minusta kirjailija olisi voinut keksiä jotain muuta kun kreikkalaisia daimoneita ynm.. En pitänyt siitä kohdasta jossa Mitja ja Raisa olivat saarella koska se oli vähän hidasta lukemista. Pidin romantiikasta koska se oli mutkikasta niinkuin yleensä ihmissuhteet ovat. Mitjaa ja Mikaelia rakastin <3 ja myös Shaunista pidin mutta hieman jäi surettamaan kun hän taas jäi toiseksi. Cao oli myös kiinnostava mutta häiritsi että tässä kirjamaailmassa oli tullut keijujakin. Niko jäi melkeen kokonaan pois mikä harmitti suunnattomasti ja kirja ei kertonut, mitä Raisa tekee kun Niko menee Pariisiin. Muutenkin kirja olisi voinut jatkua kahellakymmenellä sivulla tai uusi kirja :D koska jotkut asiat jäi mietityttämään niinkuin yleensä aina jääkin. Rakastin loppua ja mielestäni tämä kirja oli loistava. Pidin tästä vaikka monet eivät syttyneetkään minä sytyin <3

Ei ei ei ei ei. Mainitsinko jo , että EI. Voi vitsit. Nyt ei voi muuta toivoa kuin, että jatkoa ilmestyisi ja pian. Ei kestä tätä tuskaa. Voih siis päivässä lukasin läpi ja jokainen sana, jokainen tavu houkutteli. Aivan ihana osa. Ensinäkin miksi tuoda kreikan mythologiaa yhtäkkiä keskelle sarjaa kun muissa on ollut kyse vain ja ainoastaan suomesta. Miksi änkeä mukaan jotain sellaista? Kysynpähän vaan. Pidän kreikan mythologiasta tai oikeastaan kaikesta mythologiasta mutta tähän sitä ei olisi tarvinnut laittaa. Meni sekaisin heti. Sitten henkilöistä. Mitja oli.... no Mitja. Täydellinen veli Raisalle. Jotenkin heidän luonteensa ja tapansa sopivat yhteen niin hyvin. Raisa taas oli hyvä että lopetti opinnot. Kun tuntee ettei sovi joukkoon ei sitten kannnata jatkaa. Sama henkilö on/oli kuin kaksi osaa sitten Tämä daimon juttu ei vain oikein iskeytynyt päähän. Ajattelin aina , että Raisa (ja Mitja) olisivat ainoata laatuaan mutta että heitä onkin monta ei vain sovi kuvailuun. Konsta ei millään löytänyt muita nopeasti tai edes vähän ajan päästä vaan vaikka etsi kauan. Ei edes pientä vihjettä. Hiukan epäuskottavaa. No saari aivan ihana tekisi kyllä itsekin mieli asua siellä ja se vapauden tunne. Aah. Kyllä sinne haluaisin. En ole vieläkään päässyt oikein jyvälle tuosta daimon jutusta. Vieläkään. No sitten on Nico. Hänestä olisin halunnut lukea enemmän ja voi kumpa Raisa olisi sopinut hänen kanssaan sillä jotenkin Nicosta oli hauska lukea samaten se että muissa osissa hän oli suuressa roolissa nyt tuskin edes paria virkettä hänestä. Regina oli ärsyttävä jo silloin ensimmäisen kerran kun luin hänestä eikä hän muuksi muuttunut. konstan tyly asenne Raisaa kohtaan ihmetytti mutta loppujen lopuksi oli ollut silti kysymys heistä. Mikael taas. Olen samaa mieltä kuin Raisa. Ei ole rumentunut vähäänkään. Päinvastoin ei sinne päinkään. Hän oli aivan yhtä jumalainen kuin ennenkin tosin muissa osissa hiukan erillainen. Etäinen tai omahyväinen. En osaa selittää sitä mutta tässä osassa hän tuntuu olevan oma itsensä. Oma hän se miksi kuvittelisin sellaisen miehen olevan. Enemmän avoin ja rento. Komea tietysti. Ja lopussa kun hän paljasti kaulansa Raisalle. Jotenkin niin paljon romanttisemoaa kuin kynttiläillallinen tai tai intiimimpää kuin seksi. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Iski niin täysillä tunteet tuossa kohdassa että vieläkin sydän pamppailee hulluna. Juoni sujui hyvin ja tajusi missä mennään. Pari tylsää kohtaa sivuutan kyllä kintaalla. Niin pieniä ja välinpitämättömiä... hetki ei nyt on väärä termi. No mutta ymmärrätte varmaan. Jatkoa on pakko tulla tai en kestä. Jaah huhhuh herttileijaa. Juuri luin että tulee. Mikä helpotus. Suuri kivi vierähti pois sydämmeltäni. Nyt on vain sitten kidutusta odottaa sitä seuraavaa osaa. Mutta kaikin puolin ehkä paras tähän mennessä. Oli asioiden perillä ja lukeminen sujui vaivatta. Jotenkin tämä osa oli se oikea. Kuin sarja olisi vasta "alkanut" tästä muttei kuitenkaan. Kuin kaksi ensimmäistä kirjaa olisivat olleet vain hiukan pidempiä epilogeja. Tai ei mutta tässä osassa tämä sarja vasta herääkin eloon. Ei muuta sepitettävää ja epäselvää tunteen purkausta ja kirjoittamista. Olen puhunut :D

Okei... Eli rakastan yli kaiken Mitjaa;3. Hän on niin söpö ja tietämätön. Mutta silti kirja alkaa mennä sekaisin! Ja missä Mikael on?? Ajattelin että Raisa lähtisi etsimään häntä, mutta eeeiiiiii. Ja sitten Nikoa myös oli super vähän... Ja hän oli lemppari hahmoni!! Miksi, oi miksi?!?! Toivon todellakin että seuraava osa olisi parempi.