Kapinallinen

---

asioita juuri sopivassa tahdissa. Ömh, mitä asioita? Jännitystä yritettiin kylvää lähinnä Trisin hengen saattamisella vaaraan ja koska tiesin ettei hä voi kuolla (koska sarjasta on kolmas osa), halusin korkeintaan tietää miten hän pelastuu. Siitä ehkä kirjan ei niin koskettava vaikutus. Toki Kapinallisessa puhutaan paljon tiedoista, jotka Marcuksen mukaan olivat motivaatio Terävän hyökkäykselle Vaatimattomaan. Näistä tiedoista puhutaan vähän liikaakin ja paljastetaan liian vähän jos tarkoitus olisi saada lukija kiinnostumaan toden teolla, mitä oikein on tekeillä. Viimeisessä luvussa alkoikin sen suhteen olla vähän meininkiä ja aloin kunnolla kiinnostua. Henkilöt ovat jotenkin iin ärsyttävästi muuttuneet. Tai eivät ehkä henkilöt, vaan heidän suhteensa toisiinsa ei tosiaankaan miellyttäneet mua enää. Christina vihoittelee Trisille Willin takia, minkä jotenkuten ymmärrän, vaikka vähän mietityttää, miksei Christina tajua millaisessa tilanteessa Tris oli ja ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa. Uriah on ihana itsensä Uriah, mutta Four ja Tris suhtautuvat toisiinsa raivostuttavan pikkumaisesti. Jokainen heidän kohtaamisistaan tuntuu päättyvän tai alkavan tai olevan pelkkää riitaa ja huutamista. Kummallakin heistä on tarkka näkökulma asioihin, eikä heillä ole yhtään avarakatseisuutta tai ymmärrystä. Kerrassaan ärsyttävää, kun päähenkilöiden parisuhteet on pakko sotkea vielä senkin lisäksi, että molempien pää on melkein hirttosilmukassa. Myös näitä lukijoiden kiusaksi ärsyttäviä henkilöitä on viljelty harvinaisen paljon, Jeanineen nyt menee hermot tuon tuostakin, Marcus keikkuu siinä rajoilla, Evelyn on hiton raivostuttava ja asiaa pahentaa vielä se että Four antaa hänelle anteeksi, Caleb on sitä mitä on ja Johanna Ryeskin jotenkin vastenmielinen. Kumma kyllä Peter ei ärsytä mua, hän tuntui hetkittäin jopa inhimillisimmältä hahmolta, kun halusi suojella henkeään. Calebkaan ei suoraan sanoen katkaissut hermojani, ehkä siksi että hän esiintyi loppujenlopuksi mukana aika vähän. Lähinnä mieltäni jäi kaivertamaan hänen tarkoitusperiensä jääminen melko epämääräisiksi. Kolmannella kirjalla on paljon kysymyksiä, joihin vastata ja toivon etten joudu pettymään. Samoin kuin ensimmäisessä, en tässäkään voinut olla pohtimatta toimivatko sotatilanteen osapuolet juuri tilanteeseen nähden luonnolliseti. Samanlaisia suoranaisia epäkohtia en niinkään löytänyt, mutta juuri Terävän, Sopuisan, Rehdin ja Osattomien valinnat ja toiminta saivat minut skeptiseksi niiden aitouden suhteen. Miksi osattomat haluavat johtaa kaupunkia yksin, kun ovat juuri nähneet mitä sellainen on tehnyt Vaatimattomalle? Kuulostaa kuin minulla ei olisi kirjasta muutakuin negatiivista sanottavaa, mutta oikeasti se oli lukemisen arvoinen, siinä oli joutuisasti tapahtumasta tapahtumaan etenevä juoni, mikä oli tässä tapauksessa plussaa sekä joheva ja luonnollisenoloinen kerronta. Joissain kohdissa huomasin, miten kirjailijalla oli ollut tarkka visio tapahtumapaikkojen ulkonäöstä, kun niitä tupattiin kuvailemaan viimeistä piirtoa myöden, eikä aina niin selkeästikään. Silti pidin tästä, pidän edelleenkin tätä osasto -jako ideaa kiehtovana. Mainitsemani miinukset ovatkin niitä jotka söivät viimeiset tähdet ja pakko sanoa Outolintu oli kyllä Kapinallista aavistuksen parempi, vaikka niiden vertaaminen tuntuukin aika hankalalta, kun Outolinnun luin vasta leffan kattomisen jälkeen.

---

uudessa konfliktissa. Vaikka onkin ärsyttävää lukea tuollaista, on siellä valon pilkkujakin. Trisin ja Tobiaksen suhde kehittyy ehkä vähän intiimmäksi. Toinen miinus on siinä, että kirjassa kuolee ihan hullusti porukkaa. Kun yksi kuolee niin toinen on jo verissä päin. Onhan se vähän rasittavaa. En oikein osaa kuvaille kirjan hyviä puolia erikseen, muttansen sanon että se toimii silti hullun hyvin kokonaisuutena miinus seikosta huolimatta! Kannattaa lukea!

---

muodon. Puolen välin jälkeen kirja alkoi saada jälleen samaa otetta kuin ensimmäinen osa. Siitä lähtien kirjaa oli huomattavasti kivempi lukea ja se sai sen ansiosta minulta kolme ja puoli tähteä. Joka tapauksessa, vaikka kirja olkin pieni pettymys ensimmäiseen osaan verrattuna, niin silti uteliaisuuteni on sen verran kova, että aion lukea myös kolmannen osan.

Tämä kirja ei ollut niin hyvä kuin edellinen, mutta kuitenkin todella hyvä. En tiedä johtuiko se siitä, että Tris ei voinut kertoa kenellekään, että tappoi Willin vai siitä, että hän valehteli Tobiakselle useasti vai siitä, että Tris:stä tuli liian uhkarohkea ettei pelännyt enää kuolemaansa. Epäilen, että vähän kaikista. Siltikin pidän tästä sarjasta todella paljon ja odotan seuraavaa osaa innolla. Tämä jäikin niin jännästi kesken ja haluan tietää mitä se video tarkoittaa. Suosittelen!

No niin, nyt sain sitten tämänkin luettua. Annoin tälle saman arvosanan (neljä tähteä) kuin Outolinnullekin, vaikka oikeastaan taidan pitää tästä hivenen enemmän. Kun miettii tämän ja Outolinnun parhaita kohtia, ne ovat Outolinnussa parempia, mutta huonoimmat kohdat ovat Outolinnussa huonompia ja huonoja kohtia ylipäänsä on siinä enemmän. Outolintu tosin oli varsinkin alussa koukuttavampi kuin Kapinallinen missään vaiheessa, joten niitä on hyvin vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Tämän kirjan alussa aloin pitää Ericistä enemmän kuin aikaisemmin. Olin jo Outolinnussa pitänyt häntä hauskana hahmona ja erittäin hyvänä pahiksena, mutta tätä lukiessani aloin pitää häntä yhtenä suosikkihahmoistani. Petyin tietenkin kun uskaliaat menivät ja tappoivat hänet. Muuten pidin tämän kirjan juonta oikein hyvin keksittynä, mutta yksi asia jäi vähän häiritsemään. Eikös divergenttien pitänyt olla kovinkin harvinaisia? Yhtäkkiä tämän alussa ja Outolinnun lopussa tuli ilmi, että mm. Tobias, Trisin äiti ja Uriah ovat kaikki divergenttejä. Okei, eihän niitä nyt niin paljon ole, mutta vähän outoa että noin moni Trisin läheisistä paljastuu divergenteiksi. Outolinnussa Caleb ei minua jaksanut juurikaan kiinnostaa, mutta tässä hänestä tuli mielenkiintoinen hahmo. Kenenköhän puolella hän jatkossa on? Enempää sanottavaa (negatiivista tai positiivista) en tästä kirjasta keksi. Jään innolla odottamaan, milloin Uskollinen ilmestyy kirjastoon.

---

kuumaksi pakkaukseksi. Tapahtumat ja salaisuudet puuroutuivat vähän. Actionia oli tai sitä ei ollut. Se siitä. Uusia ja vanhoja hahmoja marssi esiin tiuhaan tahtiin, eikä nimissä pysynyt enää perässä. Myös hiukan persoonaton kirjoitustyyli sai rivit sulautumaan yhteen ja useampaan kertaan tuli hätkähdettyä keskeltä tappouhkauksia. ”Keitä nää on? Miks nää haluu tappaa Trisin? Aaa, eiku Tris haluu tappaa ne… Tai sitten ne vaan kuoli.” Olisi ehkä pitänyt panostaa lukemiseen itse, mutta loppupuolella tahdoin vain saada ne kolmesataakahdeksankymmentä sivua silmäillyksi läpi. Ekassa osassa pidin paljon kouluttautumisesta ja hengailusta Uskaliaiden osastolla. Oli sääli, ettei samaa henkeä enää löytynyt Kapinallisesta. Myös suuret uhraukset ärsyttivät. Niin. Voitaisiin ajatella yhdessä ja toimia sen päätöksen mukaan. Jos kaikki vastustavat, Tris-kulta, se saattaa olla huono idea. Pidin siitä, että Trisin oli vaikea oppia ampumaan uudestaan tapettuaan Willin, vaikka vähän itsesääli alkoi toistaa itseään. Liittolaista kohtaan laimeita odotuksia. Varmaan vetää samalla linjalla kuin valtaosa trilogioista, kakkonen floppaa ja kolmonen on ekojen osien keskiarvo.

---

silloin kun se on ihan ymmärrettävää ja sympatiaa silloin kun, joku sitö tarvitsee. Ensimmäisessä kirjassa pidin Trisistä ja palvoin tytön luonnetta, joka on pienillä vivahteilla tehty erinlaiseksi kuin muiden vahvojen ja kiivaiden tyttöjen luonteet nuorten kirjallisuudessa. Tässä kirjassa Tris alkoi kuitenkin käydä hermoille. Tämän elämänhalu oli kadonnut kokonaan. Tris käytti hyväkseen kaikki mahdollisuudet jotta pääsisi hengestään ja syyt olivat kaiken kaikkiaan typerät. Onneksi loppua kohden rakkaan Tobiaksemme ansiosta Tris lopetti tyhmyydet, ja alkoi muuttumaan normaaliksi itsekseen. Viime kirjassa en päässyt oikein sisälle tähän niin sanottuun järjestelmään. Okei, ymmärsin kyllä, että on olemassa Vaatimattomat, Rehdit, Uskaliaat ja Sopuisat. Ja tietenkin oli vielä olemassa Osattomat. Mutta kaikki myy jäi jotenkin hämärän peittoon. Kapinallisessa onneki kaikki kirkastui. Nyt ymmärrän täysin kaiken sen poliittisen ja henkilökohtaisen tappelun. Ihmisillä on henkilökohtaisia syitä taistella ja poliitikoilla sekä johtajilla omat syynsä. Nämä syyt ja mielipiteet kietoutuvat yhteen ja paljastava juonta koko ajan lisää, mutta sopivassa tahdissa. Roth osaa ihan yleisesti ottaenkin kehitellä ja kertoa juonta koukuttavalla tavalla. Isoja paljastuksia, joita tässäkin kirjassa ilmaantui, paljastuu sopivin väliajoin, eikä kaikkea tungeta loppuun kiireellä ja hösäyksellä. Vielä voisin sanoa mielipiteeni Kapinallisen romantiikka puoleen. Outolinnussa kävi jo ilmi, ettei sarja tulisi pyörimään tuomitun rakkauden ympärillä. Ehei, sillä sanotaanko, että yli puolet kirjan juonesta on kaikkea muuta kuin romantiikkaa. Ja yllättävä kyllä, se ei häirinnyt minua. Ikuisena romantiikan ystävänä en tykkää hirveästi kirjasarjoista, joissa ei ole mitään romantiikkaan liittyvää, vaikkakin olen pariin sellaiseenkin törmännyt ja lukenut ne ahmien. Kapinallisessa oli kyllä romantiikkaa, mutta se oli ripoteltu sinne tänne varovaisesti ja harkitusti, ja juuri sopivasti. Tietenkin pieniä riitoja ja tappeluita tuli, mutta kukaan kirjailia ei taida osata jättää niitä pois ja miksi jättäisi? Me kaikki rakastamme niitä, vaikka ne välillä ärsyttävätkin.

Hyvä kirja. Kun sain tämän käsiini (vihdoinkin) en voinut kirjaimellisesti lopettaa lukemista. Tämä oli mielestäni loistava kirja. Oli ehkä hitusen huonompi kuin outolintu, mutta tätä minä luin nautiskellen. Minä pidän Trisistä todella. Minua aina vain pimittää se että päähenkilö salaillee jotain ja jää siitä kiinni ja niin edelleen... Trisillä on kiva luonne. Terävän päämaja kohtaus oli myös todella jännää luettavaa. Myös yllätyin kun Uriah on divergetti. Minua myös harmitti mitä Marlenelle ja Shaunalle ja kaikille muille kävi. Loppukin oli niin hämmentävä että oli pakko ostaa englanninkielinen jatko-osa. Arvostelustani rajasin puolet tällä kertaa pois kun alkaa väsyttää.

---

tekijälle! Ja, heh, hehkutetaanhan tätä Suomessakin nykyisin. Ihan vain (omaa) sitaattia korjatakseni. Enkä malttaisi odottaa Allegiantia... :)

---

esiin kirjailijan luoman maailman synkkyys ja julmuus. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja kirjailija on siitä velmu ettei lukija voi todellakaan tietää etukäteen kuka seuraavaksi kuolla kupsahtaa ja minulle tuli tässä vähän vastaan sen myötä muutamia ikäviä yllätyksiä. Tris on tässä kirjassa myös kovapäinen ja melko synkkä. Hän taistelee menneiden kanssa ja yrittää selvitä tulevasta. Loppuun oli saatu vähän yllättävääkin tietoa joten jään mielenkiinnolla odottamaan miten tämä trilogia oikein mahtaa huipentua.