Kristallitähti - Vonda N. McIntyre5.52

Alkuteos ilmestynyt 1994. Suomentanut Ilkka Äärelä. Päällys: Drew Struzan. Sidottu.

Tunnetun scifikirjailijan Star Wars -romaani jatkaa Luken, Leian ja Hanin tarinaa

Prinsessa Leian lapset on kidnapattu. Leia seuraa kaappaajien jälkiä Chewbaccan ja Artoo-Detoon kanssa toimintakyvyttömälle pakolaisalukselle. Siellä hän saa kuulla mahtavasta Imperiumin upseerista, joka hautoo kieroa suunnitelmaa Imperiumin palauttamiseksi.

Sillä välin Han Solo ja Luke Skywalker matkaavat Crseih-planeetalle selvittämään huhuja kadonneista jediritareista. Planeetalla he kohtaavat karismaattisen muukalaisen nimeltä Waru, jonka ihmeellinen parannuskyky on tehnyt hänestä messiaanisen hahmon ja suonut hänelle fanaattisen kannattajakunnan. Samalla kumppanusten yhteydet Leiaan katkeavat, sillä Crseihin lähistöllä sijaitsee merkillinen kuoleva tähti, joka aiheuttaa häiriön Voimassa.

Leian seuratessa lastensa jälkiä avaruuden halki Luke ja Han pääsevät lähemmäksi totuutta Warun kultista. Yhdessä he joutuvat lopulliseen mittelöön, jonka tuloksesta riippuu Uuden Tasavallan ja koko maailmankaikkeuden selviytyminen!

Arvosana kirjalle

Kirjan tilaus
Kampanja: Adlibris tarjoaa 10% alennuksen kaikista tuotteista koodilla FALL4BOOKS (voimassa 22.-24.10.)

Julkaistu: 2003
Kustantaja: WSOY
Tyylit: scifiavaruusooppera
Avainsanat: star wars
Alkuperäinen nimi: The Crystal Star
Arvosanalla: 5.52/10
Arvosanoja: 23
Muokattu: maaliskuu 18, 2016