Päällystakki

@ Nikolai Gogol, Kivi Larmola
Päällystakki - Nikolai Gogol, Kivi Larmola 6.00   1

Nidottu.

Venäläinen klassikkoteos saa uuden elämän sarjakuvana.

Voidaan sanoa, että Nikolai Gogolin 1842 kirjoittama Päällystakki on novelli, josta venäläinen kaunokirjallisuus sai muotonsa. Se on myös kirjailijan rakkaudentunnustus kotikaupungilleen Pietarille, joka on joutunut ahnaiden byrokraattien ja piittaamattomien poliitikkojen kynsiin.

Larmolan tulkinta ei ole sisäluentaa, vaan tarina herää henkiin yhtä uutena ja tuoreena kuin kirjoittamishetkellään. Moni asia on muuttunut, mutta Päällystakki on yhä ajankohtainen. Tänäänkin valta  huumaa byrokraatit eikä pienituloisilla ole enempää rahaa vaikka talous kuinka vaihtelisi.

Vuonna 1991 Puupää-hatulla palkittu Kivi Larmola palaa kahdeksannessa albumissaan sarjakuvan pariin kypsempänä ja ilmaisuvoimaisempana kuin koskaan. Päällystakki on monitasoinen, inhimillinen ja huikaisevan kaunis kertomus häviäjien ja altavastaajien maailmasta, 1800-luvun loistosta ja kurjuudesta. Lyhennetty versio teoksesta ilmestyi Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä syksystä 2009 kevättalveen 2010.

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Larmolan Päällystakki on koko 2000-luvun paras suomalainen sarjakuva-albumi. Herkkävaistoinen, elämänmakuinen ja vaikuttava mestariteos, jonka ajaton sisältö kertoo yhtä paljon historiasta kuin tästäkin päivästä.” – Toni Jerrman, Tähtivaeltaja

Albumia varten Larmola on irrotellut väripaletin kanssa oikein tosissaan, ja hyvä niin. Jo avausaukeaman lumenpiiskaama kirkontorni ja synkät pyhimyskuvat hehkuvat komeasti, ja loppupuolella nähdään suorastaan psykedeelistä ilotulittelua, kun Larmola tarjoaa oman muunnelmansa teemasta 'alaston laskeutuu portaita'. Päällystakki on tekijänsä tähän mennessä täysipainoisin albumi.” – Juha Mäkinen, Keskisuomalainen

Gogolin alkuteoksen tunteminen auttaa sarjakuvasta nauttimista, mutta se ei ole välttämätöntä. Larmola on sisäistänyt hienosti Päällystakin tarinan ytimen: nykymaailmassa kuka tahansa on korvattavissa eikä mitään voi täysin ennustaa. Elämme laina-ajalla, onni voi kääntyä koska tahansa.” – Ville Hänninen, Aamulehti

Kivi Larmolan sovitus klassikkonovellista on huikaiseva. – – Larmola on tehnyt parhaan teoksensa, jossa piirrosjälki ja rytmitys ovat kohdallaan. Tekijä luottaa lukijaan, jolle on jätetty aikaa nähdä mitä tapahtuu ruutujen väleissä.” – Jyrki Jantunen, Suomen kuvalehti

”Päällystakki tavoittaa alkuperäisteoksen epätoivon, ilon ja romahduksen. Piirrosjälki on kaunis, värimaailma heijastelee päähenkilö Akaki Akakijevitsin tunnetiloja ja Pietarin kaupunki muodostaa alkuperäisteosta kunnioittaen yhden uuden henkilöhahmon.” – Maria Pettersson, Ylioppilaslehti

Kokonaisuudesta tunnistaa alkuperäisen hengen, mutta samalla se on itsenäinen teos ohi pastissin tason: tekijänsä paras tähänastisista.” – Sauli Pesonen, Kaleva



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu syyskuu 2010
Tietoja muokattu syyskuu 25, 2015
Muita teoksia kirjailijalta Kivi Larmola
Kapteeni Hyperventilaattorimies 6.50   2