Ehtookellot

@ Reijo Mäki
Ehtookellot - Reijo Mäki 10.00   1

Ehtookellot: Tarinoita. Osa tarinoista ilmestynyt aiemmin eri julkaisuissa. Sisältää kaksi sf-kertomusta (Tähtipäämeisseli ja Ehtookellot). Sidottu, kansipaperi. 2. painos: Loisto, 2008. Nidottu.

Näissä tarinoissa lukija koukutetaan tutun lempeällä niskaotteella karskinletkeästä trilleristä tummaakin tummempiin syövereihin, alkoholin ensimmäisestä puraisusta hyvän matkaa pitkin mieron tietä aina Aurajoen pinnan alle. Kolmestatoista jutusta viidessä on päähenkilönä Jussi Vares.

Nimitarinassa vanha Jussi Vares toimii vuonna 2035 drive in -bordellin portsarina Turussa, rappeutuneessa ja rikollisuuden jäytämässä kaupunkihelvetissä. Kun muuan tyttö pyytää apua, Vares ei saata aavistaa, mitä edestään löytää.

Lisäksi karautetaan taksilla Raision Alkoon hakemaan valtakunnan viimeistä vinettopulloa, etsitään murhamiestä Naantalin Muumimaailmasta, vietetään suomalaisen iskelmätaivaan sammuneen kiintotähden Tuomas ”Tommy” Tuulosen muistojuhlaa seurustelu-ravintola Uudessa Apteekissa sekä kuullaan hieman toisenlainen totuus eräästä maailmankuulusta filantroopista ja hyväntekijästä.

Ja miten käy, kun emansipoitunut pohjoinen naiskauneus ottaa mittaa latinoroiston stiletistä?



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 2007 (Otava)
Tietoja muokattu helmikuu 3, 2015
Muita teoksia kirjailijalta Reijo Mäki
Hard Luck Cafe 7.66   21
Tatuoitu taivas 7.46   11

Kirja-arviot & arvosanat

Nylkky
Arvosanat 826
Kirja-arviot 9
Viestit 784
helmikuu 3, 2015
10 / 10

Perinteistä Mäkeä ja myös parhaimpia. Novellitkin näemmä onnistuvat tältä Turun kirjailijalta. Vareskin nähdään parissa novellissa. Turun ehkä tunnetuin fiktiivinen hahmo on luonut jälkensä Turkuun ja ne ovat jääneet pysyviksi. Kiitos Ja Anteeksi!