Kuninkaan nousu (Kumppanusten kirja #2) - R. A. Salvatore 7.20   20

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Mika Renvall. Kannen kuva: Tyler Jacobson. Sidottu.

YHDESSÄ SOTAAN

Salin kumppanukset ovat vauhdissa keskellä maailmaa, joka tuntuu ajautuneen loputtomaan vihan ja väkivallan kierteeseen. Kääpiöt ja örkit – ikiaikaiset veriviholliset – kyräilevät taas toisiaan. Tos’un Armgo ja Tiago Baenre yrittävät lietsoa sekasortoa ja tekevät sen niin salakavalasti kuin vain drow voi.

Kun Monen Nuolen kuningaskunnassa valtaan nousee uusi örkkikuningas ja kun itse örkkijumala Gruumsh vaatii taistelua, raakalaisten joukot kokoontuvat. Vuosikymmenten rauhan jälkeen pohjoisessa syttyy sota, jolle ei näy loppua – ei ennen kuin koko Maailmanselkä on verestä punainen.

Kumppanusten kirja -sarjassa seikkailevat Salvatoren kenties rakastetuin hahmo, musta haltia Drizzt Do’Urden, sekä muut jälleen toisensa löytäneet Salin kumppanukset. Kuninkaan nousu on sarjan toinen osa.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu lokakuu 23, 2015 (Jalava)
Alkuperäinen nimi Rise of the King
Tietoja muokattu joulukuu 9, 2015

Kumppanusten kirja

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

"Kumppanusten kirja -sarja on jatkoa suuren suosion saaneelle kirjalle Kumppanukset. Salvatoren suosikkihahmot Drizzt Do’Urden, Catti-brie, Bruenor, Regis ja Wulfgar kohtaavat toisensa jälleen. Miten käy kumppanusten, kun maailmojen suuren muutoksen merkit alkavat näkyä?"

Pääsarja Forgotten Realms

Metsästäjän yö (Kumppanusten kirja #1) 7.54   24
Kuninkaan nousu (Kumppanusten kirja #2) 7.20   20
Rautakääpiön kosto (Kumppanusten kirja #3) 7.26   16

Kirja-arviot & arvosanat

Nella
Arvosanat 91
Kirja-arviot 61
Viestit 0
tammikuu 4, 2019
9 / 10

Kuninkaan nousu on todella koukuttava ja hyvin luotu teos. Kirjan juoni on mukaansa tempaiseva ja kaikki hahmot ovat lumoavia. Tekstikin on käsittämättömän hienoa, ainoa miinus mielestäni tarinassa on sen satunnainen raakuus. Etenkin loppua kohden teksti saa enemmän raakoja tapahtumia ja nämä kohdat eivät olleet suosikkejani.

Muuten todella upea kirja, suosittelen.

duiduli
duiduli
Arvosanat 102
Kirja-arviot 0
Viestit 2
maaliskuu 14, 2021
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
readerX
readerX
Arvosanat 132
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 21, 2019
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
carmyli
carmyli
Arvosanat 236
Kirja-arviot 0
Viestit 0
lokakuu 7, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Timo
Timo
Arvosanat 414
Kirja-arviot 0
Viestit 29
syyskuu 29, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Joonas
Joonas
Arvosanat 452
Kirja-arviot 10
Viestit 15
syyskuu 17, 2016
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Heini Kilappa
Heini Kilappa
Arvosanat 90
Kirja-arviot 1
Viestit 0
heinäkuu 10, 2016
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Jussi
Jussi
Arvosanat 1130
Kirja-arviot 109
Viestit 1682
toukokuu 25, 2016
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Nylkky
Nylkky
Arvosanat 824
Kirja-arviot 9
Viestit 784
helmikuu 1, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
orangejuice
orangejuice
Arvosanat 135
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 21, 2016
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle