Lue lisää ...

Alle oleva arvostelu on koko sarjaan perustuva. Olen tehnyt vlogimuodossa arvostelun, jonka voit linkistä katsoa: https://youtu.be/Vz5718ovKB0

Olen juuri saanut luettua Andrezjs Sapkowskin fantasiakirjasarja Noiturin ja haluan ehdottomasti jakaa kaikki mielipiteeni sekä sekalaiset ajatukseni sarjasta teidän kanssanne! Tervetuloa videosarjan ensimmäiseen osaan, jossa tulen kertomaan hiukan omasta taustastani, kirjojen hahmoista ja novellikokoelmien tarinoista.

Sapkowskin luoma fantasiamaailma on niin mutapaskaa, jossa sankarit kömpivät läpi mudan, saastan ja ruumiiden taistellen vihollisiaan vastaan, kuin korkeafantasiaa, jossa keijukaiset taistelevat heidän verivihollisiaan yksisarvisia vastaan!

Miksi luin Noituri-kirjat?

Mikä sai minut lukemaan tämän kahdeksan osaisen sarjan? No kuten saatatte arvata, niin kuin monelle muullekin ensimmäinen kosketus Noiturin maailmaan tuli huippusuosituista CD Projekt Red tietokonepeleistä. Se oli lähes rakkautta ensisilmäyksellä ja tulin hyvin uteliaaksi Noiturin-maailmasta ja halusin oppia lisää siitä.

Toinen syy oli lukea jotain kaunokirjallisuutta suomeksi ja voi pojat tämän käännöstyöntaso on aivan priimaluokkaa. Tapani Kärkkäinen tekee sujuvaa käännösjälkeä, johon on hyödynnetty niin vanhoja sananlaskuja kuin vanhan ajan termilogiaa. Suosittelen lämpimästi kaikille Noiturista kiinnostuneille lukemaan suomennetut kirjat. Kärsin myös vakavasta dysleksiasta, joka aiheuttaa kaikenlaisia haasteita ja vastoinkäymisiä niin arkielämässä kuin toimistorotan elämässä, niin pitäähän tätä kurittaa jotenkuten lukemalla suomenkielistä kirjallisuutta.

Se oli hauskaa oppia miten englanninkieliset nimet kuten Wyvern on suomeksi Traaki, siis Traaki?! Mä olisin luullut Traakin olevan Drake. Cocktrice on taas tulenliekki tai kanaliskoja, kun taas Noonwraithin haamut ovat Itkijäeukkoja.

Rakastan Noiturissa sitä, ettei se ei ole kenellekään suomalaiselle tai englantiapuhuvalle jokin lapsuuden ajan helmi. Kirjat ovat suomennettu vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tuorein kirja Myrskukausi kirjoitettiin vasta vuonna 2013 ja suomennettiin 2018, joten kaikki keskustelut kirjasarjoista eivät tapahdu nostalgia lasien lävitse.

Mutta mikä tai kuka on Noituri?

Geralt Rivialainen on ammatiltaan Noituri, jotka ovat noitien ja velhojen luomia mutantti-ihmisiä, koska ihmiskuntaa uhkaa niin sillan alla asustavat peikot kuin lohikäärmeet tai sukurutsauksesta syntyneet kirotut äpärät. Ritarit tai talonpojat eivät uskalla mennä edes rangaistuksen uhalla uhmaamaan lohikäärmeitä, siksi noitureita tarvitaan: paskahommia varten.

Teräs- ja hopeamiekkaa kantava Geralt on elämänsä aikana kokenut ja kärsinyt monia vääryyksiä ihmisten ennakkoluulojen myötä. Silti elämänkoulu on keittänyt hänet monessa liemessä ja hän on oppinut nauramaan niin itselleen kuin maailman julmuudelle, vaikka hänen maailmankatsomuksensa onkin pessimistinen Geralt on aina valmis puolustamaan heikompia.

Rankka-ammatti on kehittänyt Geraltille kaoottisen mutta lakeihin ja juridiikkaan perustavan maailmankatsomuksen. Noitureiden ammattisäännöstä ohjeistaa häntä ja hän ottaa monenlaisia eri työtä. Geralt ei tapa kirottuja ihmisiä, ellei hän ensiksi yritä rikkoa kirousta, hän ei myöskään yritä ratkaista ongelmia väkivallan muodoin, vaikka sehän on yleinen vastaus monelle pulp-seikkailun sankarille. Geralt on myös valmis tekemään töitä lähes ilmaiseksi, jos kylän surkeat maajussit eivät pysty keräämään pennin penniäkään.

Mutta sanotaan että kirottua otusta, henkiolentoa tai muuta peikkoa on mahdoton karkottaa ja Geraltin on vain pakko ratkaista ongelman miekan terällä. Sitä ennen hän valmistautuu taisteluun juomalla kotitekoisia pontikkaeliksiirejä. Mutanttikeho antaa noitureille karhunvatsan, jonka avulla he pystyvät myrkyttämään itsensä ja tehostamaan ruumiillisia kykyjänsä, joista muut kuolevaiset, kuten suomalaiset hiihtäjät vain osaavat haaveilla.

Kissan ketteryydellä Geralt heilauttaa niin hopeista- kuin rautaista miekkaansa. Hopea hirviölle ja teräs ihmisiä varten. Noitureiden taistelutyyli on kuin valssin tanssia vihollisten lähellä: Noiturit tekevät hämääviä liikkeitä, hyökkäävät nopeilla iskuilla ja lopuksi sudenvoimalla halkovat vastuksensa kahtia.  Noitureilla on myös taikavoimia aistivat amuletit, joka toimii kuin Hämähäkkimiehen hämähäkkiaisti. Noiturit osaavat myös alkeellisia loitsuja kuten tulen syökseminen, voimakentän luominen ympärilleen tai aiheuttamaan aivovuodon vihollisilleen.

Geralt ei kummiskaan joudu kärsimään maailman vääryyksiään yksin, jopa hirviömetsästäjällä on lähipiirin ystäviä.

Muut hahmot.

Valitettavasti Geraltin paras ystävä Valvatti, eli peleistä tunnettu Dandelion on aivan vitun rasittava hahmo. Valvatti on runoniekka, jonka runosuoni pulppuaa ja terävällä kynällään tai kielellään saa vaikutuksia ihmisiin. Sisua omaava runoilija on myös useamman lemmenskandaalin tekijä tai uhri, riippuen tietenkin keneltä kysyy.

Hahmon tarkoitus on olla se niin sanotusti hauska kevyenhuumorin sivuhahmo, mutta hänen vitsinsä ovat niin väkisin väännettyjä, etten usko monenkaan niille nauraneen. Toki, Geraltin tyyneys Valvatin typeryyteen on ihailtavaa ja kyllä minusta sen vertaa hauskuutta löytyy, että naurahdin useamman kerran Geraltin sarkastisiin vastauksiin Valvatin vitseille, mutta rehellisesti sanottuna jopa Särki on parempi hahmo kuin Valvatti! Tuntui vain, että hän on kuin takiainen koiran hännässä.

Sitten meillä on nainen, jonka teematunnuksiksi sopisi niin Alice Cooperin Poison kuin Barry Manilowin Mandy. Velhotar Yennefer on se nainen, jota pimeinä sunnuntai-iltoina ajattelet, vaikka suhteesi kyseiseen naiseen olisi saattanut päättyä jo viitisen vuotta sitten. Yennefer myös näyttää meille kaiken tarvittavan velhoista ja noidista: he ovat ylimielisiä, pinnallisia ja tunneherkkiä. Siinä Yennefer pähkinänkuoressa, hän on rakkaus, hän on myrkky ja hän elämämme nainen, mutta sitten meillä on myös Geraltin elämän tarkoitus: Ciri.

Cirilla Fiona Elen Riannon tai ystävien kesken pelkkä Ciri on Noituri-saagan päähahmo ja tarinan sydän. Menisin jopa niin pitkällä, että sanoisin, että vasta tietokonepeleissä Geraltista tuli oman tarinansa keskipiste.

Kirjoissa Geralt on pikemminkin se voimafantasia urhosta, joka tuo esille fantasiamaailman sen omituisten luonnonoikkujen kera. Itse rakastuin Ciriin, vaikka hän oli aika lailla käkättävä ja pilalle lellitty räkänokkainen pieni prinsessa, jonka suusta pulpahti niin käskyjä päänkatkomisesta kuin kunniansolvauksista.

Tällaisena internetin valkoisena ritari joka ylpeänä kantaa ”hyvä tyyppi” käyntikorttiaan en voinut kuin olla Cirillan puolella. Loppupeleissä hän on vain yksi typerä platinablondi muiden naisten keskellä, jolle Geralt joutuu antamaan keppiä pitääkseen tytön kurinalaisena.

Novellikokoelmat: Viimeinen Toivomus ja Kohtalon Miekka.

Noituri-kirjoista kaksi ensimmäistä ovat novellikokoelmia. Toivomus ja Kohtalon Miekka ovat Nopeatempoisia ja vauhdikkaita seikkailutarinoita täynnä huumoria, joiden tarinat voivat vaihdella kahdestakymmenestä noin sataan sivuun. Novellitarinat ovat toiminnantäyteisiä ja saivat minut ajattelemaan vanhoja pulp-tarinoita kuten Robert E. Howardin Conania. Heh, itseasiassa kirjojen Geralt pitää yllään nahkaista otsanauhaa. Yllättyykö kukaan, jos sanon että Geralt luotiin vuonna -86?  No ainakin hän saa varmasti arvostusta oikeissa piireissä hyvästä muoti maustaan.

Tarinat ovat myös kieliposkella kirjoitettu, silla suurin osa novellikokoelmien tarinoista ovat vain hauskoja ”aikuisversioita” Disney-elokuvista – anteeksi - tarkoitin ihan Grimmin ja Andersenin satuja. Kaunotar ja Hirviö, Merenneito, Lumikki ja seitsemän maarosvoa, Tuhkimo, Frozen ja Will Smithin Henki kaikki tulevat nirhatuksi Geraltin miekaniskuista.

Grimm ja Andersin parodioiden lisäksi Sapkowski piikittää nykymaailman globalisaatiota ja kaupungillistumista. Esimerkiksi yhdessä tarinassa Geralt on muuttanut asumaan kaupunkiin pidemmäksi ajan ja hänen ylpeästi hirviömetsästäjän ammattinsa on supistunut pelkäksi tuholaistorjujaksi. Geralt joutuu taistelemaan ghouleja kaupungin hautaismaalla, tai kömpimään läpi paskan ja jätteen kaupungin viemäreissä samalla metsästäen niin cthulun äpäriä, alligaattoreita kuin teini ninja mutantti kilpikonnia.

Mikä erottaa Gereltin sielunveljistään kuten Conan Barbaarista on, kuten jo aiemmin viittasin on hänen lakiin ja juridikkaan perustuva maailmankatsomus. Paras tarina, joka tuo esille Geraltin ainutlaatuisuuden löytyy erinomaisesta ”Pienempi paha” tarinasta. Geralt joutuu kinkkiseen tilanteeseen: Puolustaako velhoa ryövätär Refniltä, vai pettää viattoman velhon luottamus ja puukottaa häntä selkään, jonka kunniaksi hän saisi palkinnoksi ryövättären jalkojenvälistä löytyvää römpsää? Conan Barbaari olisi alle millisekunnissa leikannut velhon pään irti, rakastellut Refniä ja varmaan ryhtynyt hänen susilaumansa päälliköksi.

Geraltin vankka oikeudenmukaisuus saa vielä uskomattomampia käänteitä ”Viimeisen Toiveen” novellikokoelman lopussa, kun Geraltin pitää löytää keino puolustaa itseään aateliselta, mutta ei saa samalla vahingoittaa häntä laisinkaan. Lopputulos sai leukani uppoamaan lattialle ja heittelemään nyrkkitervehdyksiä ilmaan kuin mikäkin Rocky.  

Geralt uskaltaa uhmata jopa aatelisia ja kuninkaita, koska jopa kuninkaat joutuvat noudattamaan lakeja. Ah, ennen vanhaan noiturit vain tottelivat käskyjä ja tappoivat ilman kysymyksiä kikimoret, ihmissudet, lohikäärmeet ja verokarhut.

Lempitarinani novellikokoelmissani oli Martin Scorseren viittaavaa Novingradin Susi, jossa Sapowskilla on paljon hauskaa moittia globalisaation tuomio taloudellisia ja kulttuurisia rappioita. Valuuttamanipulaatio, kauppatullit, raaka-aineiden kielto tai monopolin ote niihin tuoma taloudellinen kaaos, joka vaikuttaa niin suurkaupungin myyjiin kuin peltojen maajusseihin.

 Ah, tuli ihan tippa silmään, kun muistelin omia World of Warcraft huutokauppa arbitraaseja… Hauskasti ja helposti ymmärrettävää perusekonomisti tason huumoria, josta niin amatööri makroekonomistit kuin finanssialan asiantuntijat voivat nauttia.

Yksin hauskin elementti tarinassa oli myös se, että Sapkowskin Hobitit eli Puolituiset eivät ole mitään maaseudulla asuvia konservatiiveja, jotka nauttivat niin piipunpoltosta kuin oluen juomisesti. Ehei, nämä hobitit ovat röyhkeitä kauppamiehiä ja pörssihaita! Siis tää on aivan helvetin nerokasta, varmasti jotkut meistä ovat pelanneet roolipeleissä Kääpiö- tai maahisvarasta, mutta Hobitti meklari on aivan omaa luokkaansa.

Videopelien pelaajana lempiasioitani oli yhdistää jo entuudeltaan tietämäni asiat kirjan tarinoiden siemeniin. Se oli aivan huikea dopamiinin piikki kuin pääsin lukemaan Cirin vanhemmista ja älysin siinä hetkellä, että näin Cirin ja Geraltin yhteinen tarina sai alkunsa. Geraltin suhde Cirin isään saa aivan uusia käänteitä kirjojen lukijoille kuin mitä pelit tarjoavat.

Kirjat tosin eivät mene syvälle institutionaalisen uskonnon ongelmiin tai hyötyihin. Kirjassa on paljon esimerkkejä yliluonnollisesta, taruolennoista tai maajussien peloista syntyviä harhaluuloja, mutta tarinat eivät tartu uskonnon aiheisiin niin syvästi kuin esimerkiksi videopelit tekivät Palavan Ruusun ritarikunnan kanssa.

Sen sijaan kirjat keskittyvät vahvasti fatalismiin eli kohtalonuskoon. Mehän kaikki tiedämme, että surkeat elämämme pyörivät niin verojenmaksamiseen kuin TikTok-tiliemme turhamaisiin päivityksiin, mutta meillä kaikilla on jano elämää suurempaan merkitykseen – oli kyseessä sitten jumala, perhe, ystävyys tai olemalla hyvä ihminen. Me pelkäämme tai ahdistumme oman elämämme avoimista sivuista ja haluaisimme alistua johonkin suurempaan tahtoon, jossa tulevaisuutemme on ennalta kirjoitettu.

Oman merkityksensä tai kohtalonsa kristallisointuminen voi aidosti olla uskonnollinen kokemus ja en mitenkään tule peittämään tunteitani, kun sanon, että Geraltin ymmärtäessään elämänsä tarkoituksen ja koko olemassaolonsa merkitys on olla tällä nuorella lapselle isä, sai minut tuntevaan vahvoja tunteita elämäniloon.

Teeman voisi verrata vaikka Piin elämään, jossa nuorimies kertoo traagisesta lapsuudestaan fantastisella tavalla, koska me ihmiset haluamme uskoa siihen, kuten jumalaan, vaikka se olisi kuinka tuntematonta tai jopa epätavanomaista nykyisessä yhteiskunnassamme….

Seuraavassa videossa perehdytään kunnolla itse kuuluisaan Noituri-saagaan!

Noituri-saaga.

Saaga sai minut ajattelemaan Sapkowskin kotimaata Puolaa, varsinkin sen historiaa maailmansotien aikana.  En ole missään nimissä perehtynyt syvemmälle maailmansotien historiaan paitsi sen mitä lukio ja suositut maailmansotiin sijoittuvat elokuvat ovat minua opettaneet.

Nilfgaard on vastike Natsisaksalle ilman mitään epäilyksiä. Koko saagan aikana heidät kuvataan yksipuolisena pahuutena, mutta vaikka maailmanloppu kolkuttaa ovella niin pohjoisen Temerian kuningas Foltest yrittää laajentaa omaa valtakuntaansa kaappaamalla naapurivaltakuntien maita itselleen, vakuutelleen liittolaisilleen, että hänen etuudensa on yhtä kuin pohjoisen etu.

Puolallahan on ollut niin suurhulluuden voimafantasioita suur-Puolasta ennen maailmansotia ja nykyään he yrittävät selviytyä nykymaailman ahdingosta keinottelevalla niin Euroopan Uniota kuin Amerikkaa ja Kiinaa. Allianssit ovat lyhyt ikäisiä ja jokainen joutuu vain suojaamaan oman selustansa viis vailla mitä lähiliittolaisille käykään.

Rehellisyyden nimissä on pakko myötää, että hauskojen novellitarinoiden siirtyessä vakavaan saagaan oli aivan surkea lukukokemus aluksi. En voinut uskoa, kuinka kehnosti kirjoitettu saagan ensimmäinen osa Haltiaveri on. Miettikää hetki kirjan nimeä – Haltian verta - täyttäkää päänne mielikuvituksellanne mitä tuolla nimellä saatettaisiin viitata. Varmasti oletat saavasi tarinan liittyen haltioihin, mutta ehei, se onkin vain Ciri ja hänen…………. menkkaverensä……Voi helvetin kuustoista.

Itseasiassa Noituri maailman haltiat ovat perin mielenkiintoisia. He olivat vanhan maailman herrakansaa mutta omassa ylimielisyydessään antoivat kekseliäiden ihmisten kehittää parempia aseita, kehittää agrikulttuuriaan, jonka myötä pienistä klaaneista nousi kuningaskuntia, sekä ihmiset harrastivat niin paljon seksiä, että jokaista haltiaa kohden oli 20 ihmistä.

Nyt mustasilmäisistä haltioista on tullut toisen luokan kansalaisia ja nuoremmat haltia sukupolvet eivät voi sietää tätä vääryyttä.  Niinpä nuoriso myy sielunsa Nilfgaardille ja rupeavat natsisaksan sissisotilaiksi, jotka piirtävät uuden oman kotimaansa rajat tulella ja verellä.  Tästä haltiaverestä halusin lukea ja onneksi Scoi’ateleiksi kutsutut sissiryhmät esiintyvät saagassa vahvasti, sillä he ovat mielenkiintoinen ja uudenlainen katse haltioihin.

Esimerkiksi koko saagan aikana törmäämme Toruviel haltiaan. Nuori, kaunis scoi’atel päällikkö, joka vihaa ihmisiä ylitse muiden. Täysin motivoitunut tuottamaan kärsimystä ihmisille, joilla ei ole edes mitään tekemistä haltioiden nykyiseen tilaan, mutta historian verivelat velvoittavat neidon jatkamaan kaunaa. Saagan lopussa Toruviel saa kaiken verenvuodatuksensa jälkeen ansionsa mukaan ja voin jo nyt todeta, että hänen tarinansa loppu on yksi koko saagan kohokohtia.

 Sapkowski vain osaa luoda mielenkiintoisia hahmoja, jotka täyttävät mielikuvitukseni täyteen erilaisia roolipeli ideoita.

Noituri-saagan tapahtumat ja teemat

Kunhan vain selviydyt lukemaan läpi pitkäveteisen Haltianveren niin Sapkowski antaa anteeksipyyntönsä ja palkitsee lukijat aivan mahtavilla juonen käänteillä, tapahtumaketjuilla ja hahmohetkillä.  

Halveksunnan Aika asettaa Geraltin kuningaskuntien vakoojasotaan ja näin mutapaskafantasiasta tuleekin vakoojien varjosota trilleri, koska Nilfgaardin imperialismi ei ole pelkästään militaristinen vaan he myös hyödyntävät valeuutisia, uskontoa sekä toisten rotujen vastakkain asettelua. Sotaa käydään niin myrkyin, tikarien kuin kauppasotien muodossa.

Rahvan osa ei ole helppoa ja sodat rupeavat viemään maajussit ahdinkoon. Talonpojat ovat rehtiä ja ahkeria maalaisia, jotka saavat palkaksi raskaita veroja aatelisilta. Ilmankos ketutus purkaantuu epäihmisiin ja muihin yhteiskunnan hylkiöihin. Talonpojat kun eivät mahda mitään aatelisten kusetuksiin.

Geralt tutustuu herrasmiesmäiseen Djkstraan, joka ottaa Geraltin mukaan vakoojankelkkaansa samalla kun muut pohjoisen kuningaskuntien vakoojat yrittävät selvittää mitä Nilfgaard tietää Ciristä, mutta Geraltin ja Dikstran harmiksi heidän keskuudessaan on tupla-agentti.

Dijkstra on fiktionaalisen maailman siistein vakoojaa……. Heti Ylivertaisten Nick Furyn jälkeen tietenkin.  Mitä saat, kun johdat pohjoisten kuningaskuntien mahtavinta vakoojatiimiä, sinulle on rajaton määrä resursseja ja sotilaita valmiina tappamaan ja kuolemaan isänmaan puolesta? Pohjoisen onneksi Dijkstra on äärioikeistolainen nationalisti, joka erottaa hänet käärmemaisesta Nick Furysta, joka ensimmäisellä mahdollisuudella myisi Pohjoiset kuningaskunnat, jos saisi Nilfgaardin alla elää vasalitilan kuninkaana.

Siinä on vain jotakin niin viileän tyylikästä hahmossa, joka on armottoman raaka mutta silti oikeudenmukainen ja uskollinen kotimaallensa. Dijkstra saa monta mahdollisuutta ja kiusausta väärinkäyttää valtaansa mutta ei koskaan altistu vallanhimoonsa vaan pysyy lojaalina sodan katkeraan loppuun saakka. Muistakaa mitä setä Ben aina totesi: Suurella voimalla tulee suuri vastuu, joka lopulta vetää sinua perseestä aikaisemmin tai myöhemmin.

Tulikaste-kirja taas vie Geraltin takaisin fantasian ääreen, mutta ylitse ankean kuran ja paskan sijaan nyt ollaan jo lähes korkeafantasiateemoissa. Geralt kokoaa itselleen hänen ikioman Mötley Crew -tiimin.  Geralt on selvästi tiiminsä Konkari ja häntä neuvoo Regis, joka omaksuu viisaan Gandalf harmaan roolin porukassa.

Regis on viisas ja vanha alkemisti, joka ymmärtää niin alamaailman peikkojen aivotoiminnoista kuin succubuksien siveettömyydestä. Regis myös kärsii omista addiktio-ongelmistaan, joita kirjat käsittelivät minusta hellävaraisesti, mutta valitettavasti Sapkowski kusee tämän homman saaganlopussa unohtamalla kokonaan Regiksen heikkoudet, huoh.

Tulikasteen porukkaa seikkailee läpi Noiturin nimetöntä maailmaa. Mielikuvitukseni täyttyy Peter Jacksonin luomasta Keski-maasta ja lukiessani Howard Shoren Taru Sormusten Herrasta-albumit soivat taustalla. Halveksunnan aika ja Tulikaste ovat Noituria parhaimmillaan ja koko saagan nousevat tähdet. Toimintakohtaukset ovat henkeäsalpaavia ja juonet mukaansatempaavia.

Kääpiöt ja Talousteemat

Aiheesta kukkaruukkuun, jos olet niin kuin minä ja nautit kääpiöiden tuomasta estetiikasta, oli kyseessä sitten Keskimaan, Warcraftin tai Dragon Agen kääpiöt – tulet löytämään Sapkowskin kääpiöiden erinomaisina lisäyksinä fantasiagenreen

Nämä kääpiöt ovat vailla mitään epäilystä italialaisia ja niinpä kuvittelin heidät italialaisilla aksentilla. Nämä ahneet rahankerääjät ovat tämän maailman pankkiireja! Heidän pankkeja koristaa upeat marmoripatsaat ja turvamiehet käyttävät fasistipuolueesta tuttuja tapparoita. Pankkiirikääpiöt pukeutuvat upeisiin silkkeihin ja kuluttavat Toussantin parhaimpia viinejä.

Pankkiirien lisäksi Kääpiöt tekevät myös stereotypiaan osuvampia töitä kuten kaivostöitä, palkkasotilaan tai sepänhommia. En siis ole väittämässä näiden kääpiöiden olevan koko fantasiarodun päivitys, mutta siinä on jotain pirun hauskaa, että haltioista on tullut toisen luokan asukkaita, kun taas kääpiöt puristavat ihmiskuninkaiden palleja heidän mahtavien pankkiensa avulla.

Palataan takaisin aiemmin mainitsemaani ”Novingradin suteen”. Sapkowski selvästi tietää kokemuksiltaan ja viisaalta iältään, että natsit voittivat toisen maailmansodan. Siis anteeksi mitä? Etkö usko minuun? Avaa silmäsi ja katso ympärillesi, kuinka valtiot ovat kaappaamassa omat asukkaansa vangeikseen, kuinka valtion valuuttoja kuten euroa, dollaria tai yunia printataan kuin arvottomina vessanpapereina.

Onneksi meillä on edes pieni porukka ekonomisteja, politiikkoja ja pankkeja, jotka haaveilevat päiviä, jolloin kulta takasi valtion velat. Noiturinkin maailmassa oltaisiin voitu välttyä Nilfgaardin väijytyksiltä, jos kulta standardia pidettäisiin yllä. Ehkä haltioiden ja velhojen olisi kannattanut loitsua Magicoineja tähän maailmaan?

Sapkowski onnistuu saagan lopussa jopa tuomaan inhimillisyyttä Nilfgaardin keisarille Emhyr Var Emreisille tuomalla esille Nilfgaardin sisäiset ongelmat.   Nilfgaardin on ”pakko” valloittaa ja asuttaa uutta maata itselleen, koska maan kauppakillat haluavat laajentaa kauppamarkkinoitaan ja tuotantoaan. Ah globalisaation tuoma rikkaus vai mitä? Juuri nykymaailman ongelmien esille nostoa haluan fantasia- ja tähtitiedekirjoistani! Tarinat, joissa ei ole mustaa tai valkoista, vaan jotain sieltä harmaan välistä löytyvää draamaa.

Yhteenveto.

Noituri-saaga on kokonaisuudessaan sujuvaa ja nopeatempoista tekstiä, jossa osataan hyvin aina viljellä juonen siemenet alussa ja lukija palkitaan lopussa hyvillä loppuhuipennuksella. Sodan eri puolet tuodaan lukijalle maatierosvoista eri ritarijoukkoihin kuin kirjeenlähettilään näkökulmasta. Erinomainen tapa rakentaa suurempi maailma sekä saada fantasianörtin mielikuvittelemaan omia seikkailujaan kyseiseen maailmaan.  Saagan aikana kuningaskuntien historiat, tapahtumat kuin noiturien salaisuudet paljastuvat lukijoille tarinan edetessä.

Itseasiassa ainoa pettymys, jonka koin kirjoja lukiessani oli tiettyjen juonen paljastuksien tietäminen videopelien takia. Samalla kirjassa on huikea määrä mielenkiintoisia hahmoja, jotka eivät laisinkaan ilmesty videopeleissä vaan CD Projekt Red on tehnyt halvan miehen kopioita näistä hahmoista.

Nyt viisaampana toivoisin, että CD projekt Red ei olisi edes vaivautunut luomaan halpoja kopioita vaan olisi tuonut esille kirjoista tutut hahmot peleihin, mutta en missään nimessä halua ampua pelejä alas. Pelit myös nostivat tietyt sivuhahmot paljon tärkeämpään rooliin videopeleissä ja siitä olen onnellinen.

Kokonaisuudessaan saaga on synkkä, pessimistinen ja lävitseen alakuloista luettavaa alusta loppuun. Kirjojen lukeminen kuuluisi olla hyvä keino paeta oman elämän ahdinkoa, mutta Geraltin itseinho, alakuloisuus ja onnettomuuksien tapahtumaketju oli rehellisesti sanottuna masentavaa.

Lähes kaikki Geraltia lähestyvät henkilöt joko saivat surmansa Nilfgaardin toimesta tai muuten ennalta-aikaisen lopun. Harva hahmo näissä kirjoissa saa onnellisen lopun ilman mitään ikää pysyvää naarmua tai traumaa.

Silti se on aina mukavaa lukea, kuinka vastoin kaikkea läpikäymisiä, jokainen sankari on valmis nousemaan ja taistelemaan loppuun saakka paremman ja turvallisemman maailman puolesta. Näinhän se kummiskin menee. Eläydyt kirjan tapahtumiin ja samaistut sankareihin. Iloitset sankareiden voitoista ja suret tappioista. Sitä suurin osa lukemisen ilosta tulee…

Lopetetaan tämä video tällä erää ja viimeisessä videossa tulen puhumaan tuoreimmasta Noituri kirjasta sekä Witcher videopeleistä.

Noituri: Myrskykausi, videopelit &tulevaisuus

Tervehdys Kurwat!

Viedään tämä Noituri-sarja päätökseensä puhumalla uusimmasta Noituri kirjasta: Myrskykaudesta!

Myrskykausi on Sapkowskin kunniallinen paluu Noiturin maailmaan 14 vuoden tauon jälkeen! Kirja julkaistiin Puolassa vuonna 2013 eli muutama vuosi sitten kahden ensimmäisen videopelin jälkeen. Suomennos kirjasta rantautui pohjan tähden alle vasta pari vuotta sitten.

Tuorein kirja ottaa selvästi vaikutteita Witcher videopeleistä, sillä Geralt käyttää taikuutta myrskykaudessa enemmän kuin koko saagan aikana. Myös hänen kuuluisat miekat ovat hänen selässään kannettavissa, kun taas aiemmin toinen miekka aina lepäsi Särjen satulalaukussa.

Pelien myötä Geraltista luotiin myös naistenmies, koska roolipelaajat halusivat runkata keskenään ja väitellä sopisiko Triss, Shani tai Yennefer parhaiten Geraltin rakkaaksi, vaikka kirjat tekevätkin sen täysin selkeäksi kuka on Geraltin elämänkumppani.

Hittolainen, jos luulitte että Shani tai Triss olivat ainat punatukkaiset neidot Geraltin tallissa niin Sapkowski tuo vielä kolmannen punapään hänen haaremiinsa: Kauniin velhotar Punakorallin.

Katsokaas, kun Geraltilla on salainen kolmannes miekka, joka on kirottu! Hän kantaa teräsmiekkaa ihmisiä varten, hopeamiekkaa hirviöitä varten ja lihanmiekkaa, jolla hän kukistaa velhottaret, noidat, dryadit ja succubukset. Valitettavasti juuri hänen kolmannesmiekka on kirottu ja tehokkuudestaan huolimatta aiheuttaa päänvaivaa sankarillimme.

Yritä tästä repiä syytettä Moorcuckki!

Pidin sitä jokseenkin hauskana, että tarinan keskipiste on Geraltin aarremetsästys saada kuuluisat miekkansa takaisin. Sapkowski tiesi, että toimintapeleistä tulleet fanit haluavat lukea Geraltin urhotaistoista tai keijukaisista, mutta Sapkowski antaakin meille kaikille ”vain” lisää laadukkaita lyhyt seikkailuja Noiturin arjesta.

Paha on paha

Myrskykausi tarjoaa Noituri maailman ikioma Leninin Arkkimaagi Peltosirkun hahmossa.  Tämä hullu velho haluaisi antaa kansalle ilmaisia lääkkeitä, teleportteja, taika-amuletteja, koulutuksen ja mitä tahansa muuta mitä ihmiset voivat keksiäkään maan ja taivaan välistä.

Karkea totuus vain on, että vaikka velhot ottavatkin taikansa maailman elementeistä kuten ilmasta, maasta, vedestä ja tulesta niin jokainen loitsu vaatii omat resurssinsa. Eihän leipääkään voi leipoa ilman jauhoja. Onneksi kuitenkin Peltosirkku teki sen, mitä kuka tahansa idealisti tappion hetkellä tekisi ja siirsi katseensa aseteollisuuteen!

Tässä näemme Sapkowskin nerouden, kun se tulee kylmäverisiin vihollisiin. Witcher kolmosen ladattava lisäosa Heart of Stone antoi meille Noiturimaisen version Faustista. Tarina heikkomielisestä maantierosvosta, joka myy sielunsa saatanalle saadakseen kaiken haluamansa, vaikka kaikki mitä hän tarvitsi seisoi hänen vierellään. Geralt joutuu käyttämään nokkeluuttaan päihittääkseen itse paholaisen ja maatierosvo saa mahdollisuuden hyvittämään syntinsä uudella mahdollisuudella.

Sapkowski taas muistuttaa, ettei paholaisia ole, paitsi ne, joiksi muutumme omassa vallanhimossamme. Demoneita ei ole kutsuttu maailmaan, vaan ihmiset ja varsinkin velhot ovat vain vallannälkäisiä hirviötä. Viattomia ihmisiä tapetaan niin ”tieteen” nimissä kuin aseiden testaamiseen. Päämäärän jalous on yhtä epäuskottava kuin neidon siveys kyläjuhlien jälkeisenä aamuna.

Noituri maailmassa pahuutta ei ratkaista heittämällä koruja tulivuoren syvyyksiin, vaan Sapkowski on käsitellyt ihmisten mahdollista pahuutta heti ensimmäisen novellikokoelman aikana. Witcher kolmosesta meemiksi noussut ”Paha on paha” -filosofointi oli suoraan Sapkowskin kynän jäljiltä. Kertaan vielä lainaus sen kokonaisuudessaan: ”Paha on paha. Pienempi, isompi vai keskikoinen, sillä ei ole väliä, suhteellisuus on sopimuksenvarainen ja rajat liukuvat. En ole mikään erämaan pyhämies, en ole tehnyt eläissäni pelkästään hyvää. Mutta jos minun on valittava yhden pahan ja toisen pahan välillä, en halua valita ollenkaan.”

Näin kirjoittaa mies, joka on elänyt Neuvostoliiton alla olevan Puolan aikana. Jokainen meistä on oman laivansa kapteeni eikä kenenkään yllä hohda mikään erehtymättömyyden sädekeihäs.

Yhteenveto.

Toivon, että jos tai kun saamme yhdeksännen Noituri-kirjan se tullaan kirjoittamaan samalla tyylillä kuin Myrskykausi. Novellikokoelmien tarinat hyppivät sekä paikasta kuin ajasta toiseensa, mutta Myrskykausi kertoo monta pientä tarinaa päätarinan rakentaessa runkoa koko kirjalle.

Toisin sanoen Myrskykausi on televisio-ohjelman kausi tai kehtaanko sanoa, jopa videopelimäinen, jossa pääjuonen ohella Geralt päätyy monenlaiseen eri tilanteeseen ja tehtävään seikkailun myötä.

Ainoa pieni ongelmani viimeisessä kirjassa oli huumorin ylenpalttinen määrä, sillä jotkut tarinan siemenet kasvoivat pelkiksi naurulehdiksi.  Se on tietenkin hyvä asia, että sekä kirjailijalla että lukijoilla on hauskaa tarinan edetessä. Kirjojen tarinat eivät koskaan olleet haudan vakavia, mutta Myrskykausi meni jo suoran parodian piiriin. 

Pakko kyllä antaa hiukan armoa Sapkowskille ja nostaa hattua siitä, että viimein ja vihdoin rupesin nauramaan Valvatille, en siis Valvatin vitseille vain räkämäisesti nauraen hänen kustannukselleen.

En väittä Myrskykauden olevan joku halpa rahastus pelien tuomasta huomiosta, koska hän silti toi paljon uutta ja mielenkiintoista hänen Noiturin maailman, sekä tarjosi faneille mitä he halusivat: Katseen Geraltin työarkeen.

Mutta wow, kun olet lukenut kaikki kirjat niin tulet oppimaan kuinka paljon velkaa CD Projekt Red on Sapkowskin kirjoille luodessaan Witcher pelisarjan.

Kirjat ja Videopelit

Olin ällikältä lyöty kuinka vähän hirviömetsästystä Noituri-kirjoissa on. Pakko nostaa kunnialla hattua, kuinka videopelit antoivat täydellisen tunnelman mitä se merkitsee olla Noituri ammatiltaan. Mikä yllätti minua vielä enemmän, oli se kaikki mitä pelinkehittäjät loivat tähän maailmaan: Aseita tehostavat öljyt, eliksiirien laajuus sekä pommit, että ansat tekivät Noiturin ammatista paljon monipuolisemman.

Jos peleissä haluaa nirhata ihmissuden on parasta öljytä hopeamiekka miekkaöljyllä, joka on tehokas kirottuja olentoja vastaan. Toki muitakin konsteja löytyy hirviöiden päihittämiseen, esimerkiksi Hämähäkkimiestä vastaan kannattaa vain palkata Sonyn lakimiehet alistamaan suloinen pikku seittipää, mutta kirjoissa Geralt tyytyy oman mahtinsa voimaan kuin mikäkin barbaari!

Eli toisin sanoen kirjat olivat täydellinen piirustus pohja videopeleille, mutta videopelit myös täydensivät ja rikastuttivat maailmaa toden teolla. Pelaajana se on vain mieletön kokemus nähdä ja oppia kuinka aidosti rikas sisällöltään Noituri-kirjat olivat CD Projekt Redillä. Nämä videopelit ovat suurin kunnianosoitus mitä kuka tahansa kirjailija voisi saada kiitoksekseen.

Ymmärrän täysin miksi CD Projekt Red halusi jatkaa Noiturin tarinaa, koska maailma, jossa siltapeikoista on tullut kuninkaiden tullivartioita, nuoret prinsessat kieltävät traakien metsästyksen, koska haaveilevat niitä lemmikkisiin ja noituri, jonka ansioluetteloon kuuluu Tuhkimon kadonneen kengän löytäminen, on paljon mielenkiintoisempi asetelma, kuin geneerinen hirviöiden täyttämä fantasiamaailma.

Mutta mitä muuta Geraltin tulevaisuuteen voisi kuulua?

Yhdeksännen kirjan toivelista.

Mikään ei koskaan lopu ja Sapkowski on vihjaillut, että ehkä häneltä irtoaisi yksi Noituri kirja rahvaan luettavaksi. Vaikka Noiturisaaga kertookin suuren tarinan, jättää se monta juonta auki niin kuin kaikki hyvät kirjat. Cirillä on useampikin kana kylvettävänä.

Minulle mieluisin jatko-osa olisi juuri keskittyä aikuisen Cirin noiturivuosiin ja kokea hänen arkensa. Mielestäni prinsessa Cirilla on tarpeeksi kunnianhimoinen valloittaja, että hän onnistuisi luomaan oman hirviömetsästäjä-porukkansa ja tai rottajenginsä.

Ryövärikuningatar Cirillan tarinat, jossa hirviöjahdin lisäksi aatelisia ja papistoa ryövätään ja saalit jaetaan rahvaan kanssa, sopisi minulle kuin nyrkki silmään? Itse en edes niin piittaa Noituri-maailman korkeafantasia elementeistä kuten keijusta ja velhoista. Pidän toimintapainotteisista tarinoista, jossa ryömitään ja taistellaan mudan ja paskan seassa!

Vaikka yhdeksännettä kirjaa ei koskaan tulisi olen hyvin tyytyväinen, että päädyin lukemaan kaikki kirjat. Tapani Kärkkäisen suomennokset ovat korkealaatuisia ja Sapkowskin tyyli mukaansatempaavaa, jos olet niin kuin minä ja pidät Conan Barbaaria sekä kirjallisuuden ja elokuva-alan mestariteoksina niin tulet varmasti pitämään Noiturin maailmasta.

Toivottavasti nämä videot saavat sinut hankkimaan kirjat ja saamaan yhtä antoisat lukukokemukset kuin mitä ne antoivat minulle! Unohtakaa ne videopelit ja lukekaa nämä kirjat!

Lue lisää ...

Niin kuin aikaisemmissa osissa kerronta on vivahteikasta ja taidokasta. Järven neidossa on oikeastaan kaksikin kehyskertomusta. Uutena elementtinä tarinaa lähestytään tieteellisen tutkimuksen kautta, Cirin legendaa tutkivien velhonaisten kulmasta olemassa olevan kirjallisuuden, maalaustaiteen ja unien voimalla. Tarinaversioita on useita, velhojen tavoitteena on löytää totuus. Toinen kehys on Cirin kertomus tapahtumien kulusta.

Juoni etenee pääosin ihan hyvää vauhtia, mutta tietyt merkittävät ratkaisut (viittaan lähinnä lukuun 9) on aivan liian hätäisesti kerrottu, toteavasti ja tunteettomasti sekä mutkat suoriksi mentaliteetilla. Juonen kulminoitumispisteet ja henkilöiden kohtaloiden kuvaukset olisivat ansainneet syvällisemmän paneutumisen. Pitkällinen Brennan taistelun kuvaus ennen kirjan puolta väliä tuntui irralliselta kokonaistarinaan nähden ja paikoin tylsähköltä, mutta realistiselta tuntuva tarinan pätkä onnistui lopulta koskettamaan.

Viimeisen osan joistain heikkouksista huolimatta kirja ja etenkin koko sarja on loistavaa kerrontaa, jonka parissa on viihtynyt erinomaisesti.