Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

@ Hanna Kauppinen
Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut - Hanna Kauppinen 6.56   23

Sidottu.

Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut tempaa mukaansa kirjojen maailmaan. Teos kulkee omia polkujaan Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupungin ja Marcus Zusakin Kirjavarkaan välimaastossa.

Mila etsii täydellistä kirjaa. Hän asuu antikvariaateissa, kantaa omaisuuttaan olkalaukussaan ja hengittää kirjapölyä.

Kun kaupunkiin avataan uusi kirjakauppa, Mila löytää läheisyyttä ja ymmärrystä tarinoiden lisäksi myös ihmisistä. Herra H:n omalaatuinen kauppa vetää Milaa puoleensa magneetin lailla, samoin tähtihilesilmäinen Toni.

Sekä Milan että kirjakaupan tulevaisuus joutuu vaakalaudalle, kun kaupungin rauhaa astelee uhkaamaan herra Kunnas. Hän kun löytää vaarallisia ajatuksia ja noituutta juuri sieltä, mistä haluaa niitä etsiä.

Fantastinen kertomus rakkaudesta kirjoihin – ja ihmisiin.

Esikoiskirjailija Hanna Kauppinen täytti 18 vuotta kirjan julkaisuviikolla. Hän asuu Rovaniemellä.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu helmikuu 23, 2016 (Myllylahti)
Tietoja muokattu maaliskuu 8, 2021

Kirja-arviot & arvosanat

_kirjakeiju_
Arvosanat 415
Kirja-arviot 344
Viestit 0
elokuu 12, 2021
4 / 10

Hieman outo kirja, jossa pohdiskellaan kirjoja ja niiden lukemista. En nyt tiedä mitä tästä jäi käteen. Kirjassa oli paljon outoja asioita, jotka ohitettiin täysin normaaleina olankohautuksella. Oikeastaan koko juoni kulki kuin jossain kaukana, eikä kirja tuntunut kertovan juonestaan vaan jostain aivan muusta. Tätä on nyt hieman vaikea selittää, toivottavasti saat ajatuksesta kiinni. Kirjoitustyyli toi mieleeni Camus'n Sivullinen-kirjan, joka myös sisälsi tällaista haahuilua. Olen tarkemman kerronnan ja selkeämmän juonen ystävä, joten tämä kirja ei ollut minua varten. 

Emelie
Arvosanat 729
Kirja-arviot 100
Viestit 2743
huhtikuu 14, 2016
6 / 10

Helppo- ja nopealukuinen tarina, jossa oli paljon hauskoja ideoita ja juttuja. Harmi vaan kokonaisuus meni hieman sekavaksi jossain vaiheessa, joka latisti kiinnostusta, ja hahmot jättivät kylmäksi. Olisin kovasti halunnut välittää Milasta ja pitää muistakin hahmoista, mutta en saanut niihin oikein mitään kontaktia, en kiintynyt kehenkään. Isoisä oli ehkä kiintoisin hahmo, koska siinä tuntui olevan enemmän luonnetta kuin muissa yhteensä. Herra Kunnas oli sitten ehkä liian karikatyyri ja lattea hahmo ollakseen kiinnostava. Mutta kyllä hahmoissa oli potentiaalia, sitä ei voi kieltää. Minun kiinnostusta tästä söi jo heti alussa tullut niin vahva young adult -fiilis, joka toki on minun ongelmani lukijana eikä kirjan.

Luinwen
Arvosanat 234
Kirja-arviot 104
Viestit 96
huhtikuu 9, 2016
5 / 10

Helppolukuinen, muttei kovinkaan mieleenpainuva romaani. Pidin sen mystisyydestä, mutta kuvailusta ei löytynyt mitään ihania helmiä, jotka olisivat hellineet silmiä ja jääneet mielenperukoille pyörimään. Huonosti kirjoitetut hahmot myös pilasivat lukukokemusta. Tästä huolimatta Hanna Kauppisessa on selkeästi potentiaalia. Kunhan hän vain kiillottaa vahvuuksiaan ja kehittää hahmonluontitaitojaan, kuka tietää mihin hän saattaa yltää.

Lue koko arvostelu täältä: http://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2016/04/kirja-arvostelu-hanna-kauppinen-kirja.html

Päitsy
Päitsy
Arvosanat 223
Kirja-arviot 0
Viestit 2
huhtikuu 2, 2018
Antoi 4 / 10 arvosanan kirjalle
Lilyx
Lilyx
Arvosanat 506
Kirja-arviot 2
Viestit 3
elokuu 28, 2017
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
therogis
therogis
Arvosanat 4
Kirja-arviot 0
Viestit 0
toukokuu 29, 2017
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Gespenst
Gespenst
Arvosanat 254
Kirja-arviot 0
Viestit 81
tammikuu 20, 2017
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Nafisan
Nafisan
Arvosanat 665
Kirja-arviot 93
Viestit 197
joulukuu 4, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Siivetön lohikäärme
Siivetön lohikäärme
Arvosanat 220
Kirja-arviot 0
Viestit 103
elokuu 15, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Ruosteinen susi
Ruosteinen susi
Arvosanat 291
Kirja-arviot 19
Viestit 49
heinäkuu 11, 2016
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle