Puoliksi poissa

---

taistelua, sotaa ja hengissäselviytymistä. Mikä ei ole ihme, koska katsokaa uutisia. Katsokaa maailmaa, jossa elämme. Olen itse joutunut selittämään lapselle moneen otteeseen kuluneen vuoden aikana, mitä on terrorismi ja miksi joku haluaa tappaa viattomia ihmisiä. Maailma on paska paikka. Selitä se viattomalle. Maailma on täynnä sotaa, väkivaltaa ja kärsimystä. Sally Green on kirjoittanut omaan maailmaansa mustien ja valkoisten noitien sodan ja diktatuurin. Tarinan kertoo puoliksi musta ja puoliksi valkoinen noita, Nathan Byrn. Hän näyttää kuinka selviydytään ja kasvetaan sodan keskellä. Mieleeni tuli väistämättä Syyrian sota, mutta myös kaikki historian sodat ja selkkaukset. Millainen aikuinen kasvaa sodan nähneestä lapsesta? Toisista kasvaa taistelijoita, heitä joita tarvitaan sotimiseen ja sodan päättämiseen. Toisista kasvaa jälleenrakentajia, heitä, joita ilman maailma ei pyöri. Sally Green on luonut henkilöhahmonsa tämän idean ympärille. Tiedätte keihin Nathan ja Gabriel, tarinan rakastavaiset, kuuluvat. Miten heille käy, jos ja kun sota lopulta päättyy? Nathan on hyljeksitty erilaisuutensa takia. Identiteettiään testaavan nuoren on helppo samaistua häneen. Nathan on kovis ja hänellä on rakastettavan pistävä huumorintaju. Hänellä on myös heikkoutensa, musta puolensa, ja hänen on voitettava niin sota kuin omat demoninsa. Yksi Half Bad trilogian kantavia voimia on juuri sen päähenkilö, nuori eksynyt poika, jota elämä ei ole kohdellut hyvin. Hän on puoliksi paha ja silti hänessä on enemmän hyvyyttä kuin mitä kukaan haluaa uskoa. Onneksi Nathanilla on veljensä, Arran, ja isoäitinsä, jotka ovat olosuhteista huolimatta aina yrittäneet suojella ja rakastaa häntä. Sarjan toisessa osassa Nathanin rakastettu Annalise pettää hänet kuollettavalla tavalla, mutta silti Nathan ei ole yksin. Ilman Gabrielin rakkautta Nathan olisi todella eksynyt. Sally Green haluaa kirjasarjallaan sanoa, että kenestäkään ei kasva vain hyvää tai vain pahaa. Jokaisessa on kumpaakin ja yleensä hippunenkin rakkautta ja ymmärrystä voi pelastaa mustaan hukkuvan. Ja lopulta hyvä ja paha ovat vain kaksi tapaa nähdä sama asia. Kuka on oikeassa? Kauheuksien keskellä Nathanista kasvaa hyvin voimakas noita, jota kaikki oppivat kunnioittamaan ja myös pelkäämään. Nathan joutuu sodan keskellä tappamaan paljon. Hän myös menettää paljon ja katkeruus ja viha ovat ottaa nuoresta miehestä vallan. En kerro juonesta enempää, mutta sanon sen verrran, että Half Lost on hyvin voimakas päätös sarjalle, jota olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Ihailen sarjan kansitaidetta. Se on kiteyttävää ja visuaalisesti yksinkertaisen kaunista. Half Lost'in kannen puun tarkoitus avautuu vasta kirjan viimeisillä sivuilla ja se on sydämenpysäyttävä.

---

hioa vaikka kuinka ja paljon ennen kirjojen julkaisua. Samoin oikeastaan kaikkea muutakin. Juonessa on muutama todella heikko kohta ja käänne, jotka on taidettu kirjoittaa vain, ettei olla päädytty umpikujaan.

Myös kieli vaihtui jatkuvalla syötöllä, niin kerronnassa kuin dialogissakin. Ehkä vika oli suomennoksissa.

Sarjan loppu oli aivan pohjanoteeraus. Jos tämän tasoista ”lopputaistelua” pedataan näinkin kauan, tulisi sen kestää kauemmin eikä olla niin ennalta-arvattava mitä se oli. On myös erittäin typerää, että ollaan maailmassa, jossa on paljon taikaa, mutta silti suurin osa taistelusta käydään aseilla.

 

Plussapisteet kansista, vaikka Nälkäpeli-vertaus olisi pitänyt jättää pois.

---

untuvikko.

Gabriel kuului lempihahmoihini heti ensi esiintymisensä jälkeen, myös Nesbitt ja Van olivat mielenkiintoisia hahmoja.

Nathan jäi hieman pinnaliseksi, jatkuva kiroilu ja toisten päälle sylkeminen ei tee tyypistä yhtään syvällisempää. Mutta se miten nopeasti Nathanista tuli tunteeton tappaja oli hieman outoa. En usko, että ketään muuttuu noin nopeasti ja noin tunteettomaksi.  

 

Kirjasarjana ihan luettava, mutta en varmaan uudestaan kirjoihin tartu.

 

---

että mitä siellä aiemmin olikaan tapahtunut. Nathan on vähän ristiriitainen persoona ainakin minusta enkä oikein tiennyt pidänkö hänestä vai en, ainakaan tämän viimeisen kirjan perusteella. Hiukan suhdedraamakin muuttui tässä kirjassa, vähän yllättävästi, mutta eipä tuo haitannut. Loppu oli melko nopeasti ohi ja oli myös vähän surullinen tietyiltä osaa. Tämä oli vähän sellainen massasta erottumaton trilogia, jonka kyllä luki, mutta jota en pahemmin jää enää muistelemaan luettuani.

Tämäkin kirja oli kuvitettu tosi hienosti niin kuin aiemmatkin osat. Tykkäsin kirjasta hyvin paljon, vaikka olisinkin toivonut paljon onnellisempaa loppua koska Nathan olisi ansainnut saada paljon parempaa. Hän jota oli pelätty ja pidetty vankina pienestä pitäen olisi vain halunnut asua metsässä ja tulla rakastetuksi, eikä käytetyksi aseena sodassa.  

Gabrielinkin olisi pitänyt selviytyä, niin että hän Nathan olisivat saaneet elää elämänsä onnellisesti yhdessä. Oli kivaa kun saatiin selville ettei Annalise tahallaan tappanutkaan Marcusta. Kaikkein järkyttävintä oli luultavasti se että sen jälkeen kun Nathan oli tullut hulluksi hänelle selvisi , että Annalise oli raskaana hänen lapselleen.

Loppu oli hyvin surullinen kun Nathan hirtti itsensä. Ja puu johon hän hirtti itsensä oli naarmuinen ja kaltoin kohdeltu niin kuin Nathankin oli. Toisaalta oli kiva että Nathan pääsi taivaaseen Gabrielin luokse jossa hänen ei enään tarvitse kärsiä.