Hehkuva ruumis

@ Theo Lawrence
Hehkuva ruumis (Mystic City #3) - Theo Lawrence 6.92   52

Alkuteos ilmestynyt 2016. Suomentanut Kirsi Holmstén. Sidottu, kansipaperi.

Sarja päättyy – miten käy Manhattanin asukkaiden ja Arian ja Hunterin rakkauden?

Aria Rose on saanut suunnattomat mystiset voimat nielaistuaan mystikkoystävänsä Davidan sydämen, mutta samalla voima syö hänen ruumistaan ja häntä odottaa lopulta kuolema. Ylhästössä on valta vaihtunut ja sitä johtaa Arian veli Kyle mahtavan sotajoukkonsa avulla. Kylen pyrkimyksenä on lyödä lopullisesti mystikot ja muu Alhaston väki, ja näyttää siltä että hän onnistuukin, sillä hän on onnistunut jäljittämään viimeisen seitsemästä Sisaresta ja käyttää hyväkseen tämän voimaa.

Aria valmistautuu viimeiseen ponnistukseen ystäviensä kanssa puolustaakseen omiaan. Mutta miten Arian käy? Kestääkö ikuiseksi uskottu rakkaus Hunteriin kuoleman yli?

Mielikuvituksellinen ja rankka tarina päättyy, eikä viimeinen osa petä lukijaa: odottamattomia ja tajunnan räjäyttäviä käänteitä riittää viimeisille sivuille saakka.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu kesäkuu 16, 2016 (Karisto)
Alkuperäinen nimi Body Electric
Tietoja muokattu helmikuu 9, 2023

Mystic City

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Salatun voiman kaupunki (Mystic City #1) 7.64   226
Pimeä sydän (Mystic City #2) 7.40   126
Hehkuva ruumis (Mystic City #3) 6.92   52

Kirja-arviot & arvosanat

Book_lover
Arvosanat 43
Kirja-arviot 30
Viestit 0
marraskuu 13, 2020
8 / 10

Aivan mahtava kirja! Se jopa ylitti sarjan ensimmäisen kirjan. Davidan kokemukset asioista myös toivat tarinaan hyvää perspektiiviä. Loppu oli todella hyvä, mutta jäin kaipaamaan lisää.

_kirjakeiju_
Arvosanat 408
Kirja-arviot 337
Viestit 0
syyskuu 4, 2019
6 / 10

Harmittavasti tämä taistelun viimeinen osa jäi trilogian aiempien kirjojen varjoon ollen jotenkin merkityksettömän oloinen. Kirja lähti tilanteesta, josta ei päästy pois kuin huonojen valintojen seurauksena, joten kirjan loppu oli hieman ikävä. Jostain syystä pidin kirjasta kuitenkin, olihan se mukava tietää miten tarina päättyy.

Janski_hah
Arvosanat 99
Kirja-arviot 14
Viestit 0
elokuu 15, 2016
10 / 10

Ihana kirjasarja! Mutta täytyy myöntää, että kaksi ensimmäistä oli paljon parempia... aika paljon vanhojen osien kertausta :( mutta silti lukemisen arvoinen kirja :)

Mystinen tyttö
Arvosanat 154
Kirja-arviot 50
Viestit 3
elokuu 9, 2016
7 / 10

Mystic city - sarjan päätös osa Hehkuva ruumis oli hyvä lukukokemus. Se täydensi jo ennalta tuttua tarinaa ja toi esille uusia puolia hahmoista. Lawrence on kehittynyt paljon kirjailijana ja hänen kirjoitustyylinsä on mukaansa tempaavampaa ja sujuvampaa. Lukemisessa menoa haittasi jokseenkin ennalta-arvattavuus ja pitkä aika edellisten kirjojen lukemisen välillä. Pääsin kuitenkin suhteellisen helposti mukaan taas juoneen, vaikka toivonkin, että olisin ehtinyt lukea aikaisemmat osat ennen tätä kertauksen vuoksi. Suosittelen ehdottomasti Mystic city - sarjaa ja odotan ehdottomasti Lawrencen tulevia teoksia!

Q_Black
Arvosanat 248
Kirja-arviot 240
Viestit 111
heinäkuu 30, 2016
7 / 10

Hitaasta käynnistymisestä huolimatta ja muistelusta, että mitähän aiemmissa nyt oikein tapahtuikaan, huomasin taas pian ahmivani sivuja ihan urakalla. Tää tarina on ollut jotenkin alusta asti vähän erilainen vaikka on onhan tässäkin aika paljon samanlaisia yhtäläisyyksiä moniin perustarinoihin; tuhoutunut maailma ja kielletty romanssi. Jotenkin tykkään tämän tarinan miljööstä ja sen kaikista henkilöhahmoista, juonen raakuudesta toisinaan. Oli myös kiva vähän sukeltaa menneeseen Davidan muistojen muodossa ja saada vähän selville taustoja erilaisiin tapahtumiin vähän eri näkövinkkeleistä. Ja jottei tarina menisi ihan niinkuin yleensä, että paha kukistetaan ja hyvikset voittaa niin mukaan on ripoteltu vähän yllättäviä juonenkäänteitä muutamien hahmojen osalta. Ei siinä, pidin todella niistä juonenkäänteistä. Todella viihdyttävä trilogia, joka tempasi mukaansa ainakin minut. Jos haluaa aivot narikkaan- viihdettä, niin tässä sitä on.

samuel
samuel
Arvosanat 839
Kirja-arviot 6
Viestit 1
heinäkuu 17, 2023
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
aino
aino
Arvosanat 71
Kirja-arviot 0
Viestit 0
kesäkuu 5, 2023
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Pinkki Lady
Pinkki Lady
Arvosanat 125
Kirja-arviot 28
Viestit 0
huhtikuu 4, 2023
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Jossu89
Jossu89
Arvosanat 467
Kirja-arviot 11
Viestit 0
maaliskuu 10, 2021
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
Jarppade
Jarppade
Arvosanat 52
Kirja-arviot 0
Viestit 0
syyskuu 13, 2020
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle