
Kokoelman alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Antti Koivumäki. Sidottu.
Hugo-palkintoehdokas 2014.
2000-luvun kovin sarjakuvahitti saa jatkoa
Toisiinsa rakastuneiden vihollissotureiden pakomatka jatkuu halki äärettömän avaruuden. Yhdessä pienen vauvansa ja yllätysvieraiksi saapuneiden appivanhempien kanssa Alana ja Marko väistelevät kuolettavia tappajia, vähäpukeisia jättiläisiä sekä muita mielikuvituksellisia vaaroja.
Brian K. Vaughan (s. 1976) on palkittu amerikkalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, joka tunnetaan kautta maailman TV-sarjoista Lost ja Under the Dome. Hänen sarjakuvatöihinsä lukeutuvat Ex Machina, Y the Last Man ja Saga.
Fiona Staples on piirtänyt sarjakuvia vuodesta 2005 alkaen. Hänen digitaalista sivellinjälkeään on nähty muun muassa sarjoissa Authority sekä Jonah Hex. Fiona on palkittu töistään muun muassa Joe Shuster ja Harvey -palkinnoilla.
Arvosana kirjalle
Brian K. Vaughan
Brian K. Vaughan (s. 1976) on yhdysvaltalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hänet tunnetaan muun muassa tv-sarjoista Lost ja Under the Dome. Vaughanin käsikirjoittama Saga 1 oli Yhdysvaltain myydyin sarjakuvaromaani vuonna 2013 ja se sai kolme Eisner-palkintoa sekä Hugo-palkinnon.
Kuva: Luigi Novi.
Saga
Sarja sisältää 7 pääteosta ja yhteensä teoksia 7 kpl.
"Saga on sarjakuvamaailman uusi arvostelu- ja myyntimenestys. Vuonna 2013 sarja voitti tieteiskirjallisuuspalkinto Hugon ja se keräsi vuosina 2013–2015 yhteensä kahdeksan Eisner-palkintoa."
Like jätti Sagan suomentamisen kesken seitsemännen kokoelman jälkeen.
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 323
Viestit 0
Tarina jatkuu edelleen mieleenpainuvana ja ajoittain roisinakin. Kaikki hahmot on taustoitettu niin hyvin, että heidän kaikkien toivoisi pääsevän tavoitteeseensa. Se vain ei taida olla mahdollista. Voi ei.
Kirja-arviot 100
Viestit 2743
Sarjan toinen osa oli paljon vauhdikkaampi kuin edeltäjänsä, sillä nyt hahmojen esittelyihin ei mennyt aikaa. Tarina eteni paikoitellen aika vauhdikkaastikin, joskus ehkä jopa liian; minä olisin halunnut jäädä fiilistelemään joitain kohtia pidemmäksikin aikaa. Piirrosjälki oli edelleen moitteetonta, pidin tässä osassa erityisesti hahmojen ilmeistä. Tarinallisesti tässä oli muutamia tosi hienoja twistejä, jotka todella yllättivät. Ja huumori tulee näissä minulle aina yllättäen vastaan ja se kirvoittaa joka kerta jopa yllättyneitä naurahduksia. Se pitää tarinan virkistävänä. Täydet viisi tähteä, toivottavasti taso jatkuu yhtä korkeana jatkossakin.