Keltahampaan salaisuus

@ Erin Hunter
Keltahampaan salaisuus (Soturikissat-erikoisseikkailut #5) - Erin Hunter 8.58   29

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.

Keltapentu on pieni varjoklaanilainen, joka odottaa innolla kasvamistaan isoksi, pelottomaksi soturiksi. Päästyään oppilaaksi, suoritettuaan koulutuksensa ja saatuaan viimein soturinimensä hän kuitenkin ihmeekseen tajuaa, ettei hänen käpäliään ole tarkoitettu taistelemiseen; hänen todellinen kohtalonsa on tulla parantajaksi.

Keltahammas aloittaa parantajakoulutuksensa vastahakoisesti. Pian häntä alkavat piinata uninäyt, joita hän ei täysin ymmärrä, sekä pahaenteinen aavistus tulevaisuudesta. Hän ei kuitenkaan vielä tiedä osakseen tulevasta hirvittävästä salaisuudesta, joka voisi tuhota soturikissaklaanit tyystin.

Ensimmäisessä Soturikissat-sarjassa seikkailee yksi rakastetuimmista klaanikissoista, Myrskyklaanin parantaja Keltahammas. Keltahampaan salaisuus on itsenäinen erikoisseikkailukirja, joka kertoo ajasta ennen hänen ryhtymistään parantajaksi ja liittymistään Myrskyklaaniin.



Keskustelu: Erin Hunter (13 viestiä)

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu joulukuu 16, 2016 (Art House)
Alkuperäinen nimi Yellowfang's Secret
Tietoja muokattu joulukuu 16, 2016

Soturikissat-erikoisseikkailut

Sarja sisältää 9 pääteosta ja yhteensä teoksia 9 kpl.

Pääsarja Soturikissat

Tulitähden tehtävä (Soturikissat-erikoisseikkailut #1) 8.40   145
Taivasklaanin kohtalo (Soturikissat-erikoisseikkailut #2) 7.84   78
Sinitähden tarina (Soturikissat-erikoisseikkailut #3) 8.94   70
Väärätähden lupaus (Soturikissat-erikoisseikkailut #4) 8.80   46
Keltahampaan salaisuus (Soturikissat-erikoisseikkailut #5) 8.58   29
Pitkätähden kosto (Soturikissat-erikoisseikkailut #6) 8.16   18
Vatukkatähden myrsky (Soturikissat-erikoisseikkailut #7) 8.28   14
Perhon Lennon näky (Soturikissat-erikoisseikkailut #8) 9.00   6
Haukkasiiven taival (Soturikissat-erikoisseikkailut #9) 9.50   2

Kirja-arviot & arvosanat

Sopu
Arvosanat 18
Kirja-arviot 14
Viestit 0
toukokuu 28, 2017
10 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Veera Kiukas
Veera Kiukas
Arvosanat 69
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 8, 2022
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Teukka
Teukka
Arvosanat 87
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 4, 2022
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Sinka
Sinka
Arvosanat 35
Kirja-arviot 0
Viestit 0
kesäkuu 23, 2021
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Annika
Annika
Arvosanat 18
Kirja-arviot 0
Viestit 0
kesäkuu 8, 2021
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Emilia Kuitunen
Emilia Kuitunen
Arvosanat 61
Kirja-arviot 0
Viestit 0
heinäkuu 16, 2020
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
SelenaS
SelenaS
Arvosanat 80
Kirja-arviot 0
Viestit 3
marraskuu 12, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
MARGO
MARGO
Arvosanat 356
Kirja-arviot 0
Viestit 0
syyskuu 14, 2019
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Mystique
Mystique
Arvosanat 153
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 1, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Ruosteinen susi
Ruosteinen susi
Arvosanat 291
Kirja-arviot 19
Viestit 49
lokakuu 8, 2017
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle