Kansikuva: Petri Hiltunen. Nidottu.
Taivaan suuren suden sytyttämät sodan liekit eivät vain tahdo sammua Jaconiassa. Sukupolvia kestänyt jännite Holrusin ja Tutusin rajalla räjähtää veriseksi yhteenotoksi, jossa ainoat voittajat ovat raadoilla elävät korpit ja hätää kärsiviä ryöväävät palkkasoturit.
Sota ajaa myös kaksi kostajaa etsimään hyvitystä. Nuori aseneito tarttuu miekkaan maksattaakseen väärintekijöillä perheensä kohtalon. Koston hinta on kuitenkin kova, ja maksajiksi joutuvat muutkin kuin syylliset. Samaan aikaan entisestä parantajasta kouliutuu jousimies ajamaan asiaa, jonka oikeudesta hän ei pian ole enää itsekään varma. Muiden sotiessa suuret herrat juonittelevat ja siirtelevät armeijoita kuin pelinappuloita laudalla. Johtaako tuo peli muuhun kuin uusiin veritekoihin?
Jaakko Alamikkulan romaani sijoittuu Jaconiaan, sarjakuvataiteilija Petri Hiltusen luomaan fantasiamaailmaan ja luo uuden merkkitapauksen suomalaiseen miekkaan ja magiaan.
Alamikkulalta on aiemmin julkaistu praedor-novelli Sankarit antologiassa Praedor – Kirotun maan kulkijat (Osuuskumma 2014). Hän pitää myös roolipeliaiheista Monttu-blogia. Koston kukkulat sijoittuu vuoteen 520 Valiarin aikaa – vuoden Taivaan suuri susi -albumin tapahtumien jälkeen – ja on osa virallista Praedor-kaanonia.
Kirjan arvosteluja:
"Olin yllättynyt kirjan voimallisesta historiallisesta aitoudesta. Omassa lajissaan kirja on erinomainen, kerronta ja näkökulmanvaihtelut osuvia, ja lopun kostonhimojen täyttymys riipaisevaa." – Harri Erkki, Portti 1/2017
"Koston kukkulat kuvaa uskottavasti, kuinka vihan pyörän pyörähdettyä riittävän monta kertaa hirmutekoihin ei enää tarvita oikeutusta – tai jos tarvitaankin, jokainen löytää ne helposti sisältään. Ja kun sotaa käydään kosto mielessä, se on äärettömän rumaa ja veristä." – Aleksi Kuutio, Tähtivaeltaja 2/2017
Arvosana kirjalle
Jaakko Alamikkula
Jaakko Alamikkula on suomalainen fantasiakirjailija.
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 28
Viestit 45
Teos on väljästi luokiteltavissa miekka ja magia -genreen, vaikka magiaa siinä ei esiinny juuri lainkaan, mitä nyt velhojen olemassaolo mainitaan. Taistelukuvaukset sen sijaan ovat perusteellisia ja huolellisesti rakennettuja. Lajityypin ominaispiirteet eivät kuitenkaan himmennä hyvää ihmiskuvausta ja oivaltavaa yhteisöjen toiminnan analyysia.
Lajityypistä poiketen kukaan ei lopulta ole kovin sankarillinen, jokaisessa on rosoja ja puutteita. Loppu ei myöskään ole onnellinen, vaan osoittaa traagisuudessaan, miten kostonhalu ja siitä lähtevä koston kierre lopulta tuhoaa kaiken. Mutta vaikka hyvyys näyttää peittyvän pahuuden alle, se näkyy kuitenkin yksittäisten ihmisten yksittäisissä valinnoissa, eikä tunnelma ole toivoton, vaan ymmärtävä ja lempeän surumielinen.
