Mifongin lunastama

@ J. S. Meresmaa
Mifongin lunastama (Mifonki-sarja #6) - J. S. Meresmaa 7.50   16

Sidottu, kansipaperi.

Kuvastaja-palkinnon kunniamaininta 2021 (koko sarja).

Alati uusia lukijoita hurmaava Mifonki-sarja saa arvoisensa päätöksen kuudennen osan myötä.

Merontesin kuningattareksi noussut Ardis Isvergal on toteuttanut onnistuneita uudistuksia synnyinkaupungissaan, joka yhä toipuu lapsiruttokirouksen jälkeisistä tapahtumista. Kovan työnteon ja perhe-elämän lomassa Ardisia kuitenkin vaivaa kaipuu. Ciaran ei vastaa hänen sovintokirjeisiinsä, eikä toismaailmaan kadonneesta Fewrynnistä tai hänen peräänsä lähteneestä Dantesta ole kuulunut uutisia.

Dante Rondestani haluaa vastauksia. Fewrynnin kohtalosta on saatava varmuus, ja siinä pantterikansan magiantaitajat voivat auttaa. Yhteistyön avulla paljastuu, että maailmaan on heräämässä mahti, jota mifongitkin kumartavat.

Heräävän voiman kaikuja aistii myös Siv, sulkalainen, joka on sitonut salaperäisellä heimovalalla itseensä Joentuoman, Merontesin entisen kaartinpäällikön. Kumpikin heistä on kiinteä osa Ciaran Duverneyn seuruetta, joka on matkalla Beloneen. Ciaranin katse on tiiviisti Belonen valtaistuimessa, johon hänellä on isänperinnön oikeus.

Miten vallan voi ottaa kansalle tuntematon nuorukainen, jonka isä kuoli kunniatta? Voiko vallanjanoa sammuttaa verettömästi hän, joka turvautuu arvaamattomaan mahtiin?

Mifongin lunastama saattaa päätökseen Isvergalien ja Rondestanien sukujen monipolvisen tarinan, jossa rakkaus ja valta, menetys ja petos, saavutus ja suru kietoutuvat toisiinsa hengästyttävän runsaalla tavalla. Mifonki-sarja on tamperelaisen J. S. Meresmaan (s. 1983) huikea taidonnäyte.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu lokakuu 17, 2017 (Myllylahti)
Tietoja muokattu lokakuu 28, 2021

Mifonki-sarja

Sarja sisältää 6 pääteosta ja yhteensä teoksia 6 kpl.

Kuvastaja-palkinnon kunniamaininta 2021 (koko sarja).

Mifongin perintö (Mifonki-sarja #1) 7.44   127
Mifongin aika (Mifonki-sarja #2) 7.30   64
Mifongin mahti (Mifonki-sarja #3) 7.34   48
Mifongin kätkemä (Mifonki-sarja #4) 7.16   26
Mifongin kadottama (Mifonki-sarja #5) 7.20   21
Mifongin lunastama (Mifonki-sarja #6) 7.50   16

Kirja-arviot & arvosanat

MARGO
MARGO
Arvosanat 356
Kirja-arviot 0
Viestit 0
helmikuu 21, 2020
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Orduuka
Orduuka
Arvosanat 250
Kirja-arviot 16
Viestit 11
marraskuu 27, 2019
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Ruosteinen susi
Ruosteinen susi
Arvosanat 291
Kirja-arviot 19
Viestit 49
heinäkuu 5, 2019
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Linnunlento
Linnunlento
Arvosanat 368
Kirja-arviot 4
Viestit 3
tammikuu 14, 2019
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
wadjet
wadjet
Arvosanat 178
Kirja-arviot 0
Viestit 0
marraskuu 5, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Laomedeia
Laomedeia
Arvosanat 336
Kirja-arviot 0
Viestit 0
toukokuu 10, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Ruusy
Ruusy
Arvosanat 125
Kirja-arviot 66
Viestit 5
huhtikuu 17, 2018
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Ilyana
Ilyana
Arvosanat 158
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 5, 2018
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Jossu89
Jossu89
Arvosanat 467
Kirja-arviot 11
Viestit 0
tammikuu 28, 2018
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Pia
Pia
Arvosanat 119
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 10, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle