Maailman merkillisimmät kummitustarinat

Mervi Koski
tietokirja
Maailman merkillisimmät kummitustarinat - Mervi Koski

Kautta aikojen jännitystä janoavat ovat sukeltaneet kummitusjuttujen syövereihin, ja kaikkialta löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita vannomaan nämä uskomattomat tarinat tosiksi. Mervi Koski on koonnut maailmalla liikkuvat tarinat yliluonnollisista tapahtumista ja henkien kohtaamisista kiehtovaksi kokoelmaksi kummitusjuttujen parhaita perinteitä kunnioittaen.

Perinteisesti aaveen on uskottu olevan kuolleen ihmisen sielu, joka on jäänyt syystä tai toisesta maan päälle kummittelemaan. Ehkä tuo olento ei ole päässyt rauhaan elävänä tehtyjen pahojen tekojen vuoksi, tai jokin tehtävä on jäänyt kesken. Joku puolestaan on elämässään kohdannut vääryyttä eikä siksi pääse haudan lepoon. On niitäkin, jotka kummittelevat varoittaakseen läheisiään vaanivista vaaroista. Poikkeuksen tähän synkkään kummituskavalkadiin tuovat ne haamut, jotka ovat muuten vain jääneet maan päälle viihtymään.

Aaveet eivät ole vain ihmishahmoja, vaan kyse voi olla myös jopa koneista. Aavekulkuneuvoja huristaa ilmassa, maalla ja merellä. Pimeässä kummitusjunien valot pyyhkivät maisemaa ja taivaalla lentää koneita ilman valoja. Keskipäivän ruuhkassa voi hyvällä onnella nähdä aavebussin viilettävän pitkin kaupungin katuja tai keskellä merta maailman kuuluisimman aavelaivan, Lentävän hollantilaisen, törmäyskurssilla kohti uimarantaa.

Arvosana kirjalle

Kirjan tilaus
Kampanja: Kokeile 30 päivää ilmaiseksi BookBeat

Julkaistu: 2017
Kustantaja: Minerva
Tyylit: tietokirja
Avainsanat: kummitukset
Arvosanalla: 6.00/10
Arvosanoja: 2
Muokattu: huhtikuu 06, 2017