Josir Jalatvan eriskummallinen elämä
@ Siiri Enoranta
Kansikuva: Joel Peltonen. Sidottu.
Kuvastaja-palkintoehdokas 2018.
Josir Jalatva on hurvitteleva hedonisti ja vuosituhannen mahtavimman sirkustirehtöörin perijä, Micholei Rostus on aloitteleva kelloseppä ja pettynyt historianopiskelija, ja Josir tietää haluavansa hänet heti ensi näkemällä. Nuoret miehet ovat rakastavaisia suursodan runtelemassa Aurosiassa, mistä Jumala on lähtenyt lätkimään jo yli tuhat vuotta sitten taakseen katsomatta.
Jälkeensä Jumala on jättänyt joukon hylättyjä seuraajiaan, joista yksi kiroaa Micholein monikehollisuuden karuselliin. Siitä alkaa ajojahti pitkin tuhoutumatonta junarataa: sirkushuveja ja sahanpurua, aamunkoittoon venyviä juhlia ja häpeällisiä salaisuuksia, kauhtunutta samettia, jonglöörin päähän putoilevia keiloja, savua, verta ja hekumaa.
Josir Jalatvan eriskummallinen elämä on Siiri Enorannan seitsemäs romaani. Kirja on dekadentti sukellus ruumiillisuuden iloihin ja kauhuihin, räävitön ja ruma, herkkä ja kaunis, pimeä ja nälkäinen kuin elämä itse.
Arvosana kirjalle
Siiri Enoranta
Siiri Enoranta (s. 1987) on opiskellut ranskan ja espanjan kieliä Tampereen yliopistossa. Hän on suorittanut Oriveden opiston sanataidelinjan 2006–2007. Hänen esikoisromaaninsa Omenmean vallanhaltija oli vuoden 2009 Finlandia Junior -palkintoehdokkaana. Hänen toinen romaaninsa Nukkuu lapsi viallinen sai Tampereen kaupungin luovan työn kirjallisuuspalkinnon 2010. Romaani Surunhauras, lasinterävä (2015) sai vuoden 2016 Topelius-palkinnon. Tuhatkuolevan kirous (2018) palkittiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla.
Kuva: Ville Koivisto.
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 10
Viestit 0
Kertomus Josir Jalatvan eriskummallisesta elämästä on jälleen Enorannalta vahva näyte. Pidän kovasti kirjailijan tavasta kirjoittaa, kuvaus on vahvaa. Ei niinkään ympäröivän maailman tai tapahtumien kuvailu, vaan nimenomaan henkilöiden ja tunteiden kuvaus. Koko (tai ainakin melkein koko) tunteiden kirjo oli kirjassa läsnä. Tykkäsin myös siitä, miten erilaisille henkilöille annettiin tilaa olla juuri omanlaisiaan. Enoranta ymmärsi henkilöitään. Vahvana juonteena kirjassa oli rakkauden ja ruumiillisuuden pohtiminen. Pidin kyllä siitä, mutta välillä se teki kirjasta raskaan lukea. En usko, että kirja olisi kauheasti kärsinyt jos siitä olisi tullut jonkun verran lyhyempi. Asiaa kun vain tuli välillä vähän liikaa. Juonihan ei sinänsä kovin polveileva ole.
