Tuhatkuolevan kirous

Vuotta myöhemmin myös hänelle tulee kutsu kouluun. Taika-akatemiassa on osaltaan samanlaista kuin hän oli ajatellut, mutta toisaalta erilaista - totuusjuomaa juottavat “ajatuspoliisi” ötkyt olivat jotain mitä hän ei ollut odottanut. Ötkyt haluaisivat valvoa taikuutta ja kauppaavat fosoraa, jonka pitäisi estää taikuuden haitallisia vaikutuksia. Pääsykokeiden jälkeen Pau hylätään koulusta, vaikka hän oli jo osoittautunut ikäänsä voimakkaampaa taitoa taikuuteen. Kotiin palattuaan hän aluksi yrittää palata aikaisempaan elämäänsä, mutta sitten käy ilmi, että oikeastaan mitään mitä hän oli perheestään ajatellut, ei olekaan totta.   

Kirjan taikajärjestelmä on kiinnostava ja originelli. Taikuuteen tarvitaan jotain osaa omasta ruumiista, joten mitä karvaisempi on, sitä parempi - karvat kun mahdollistavat vahvemmat taiat. Myös kaikkia muita eritteitä kuukautisverta ja siemennestettä myöten voidaan käyttää hyväksi. Sinällään hiukan ihmetytti miten karvat riittävät - kunnon taikaan kun tarvitaan useampia grammoja hiuksia tai ihokarvoja - joka kyllä on melkoisen suuri kasa, esim. pelkistä ihokarvoista ei taida sellaista määrää edes olla mahdollista kerätä.

Kirjan alku herätti hiukan pahoja aavistuksia, sillä se oli niin harrypottermainen kuin ikinä mikään. Sävy muuttui sitten aika nopeasti tummasävyisemmäksi, enemmän kapinasta kuin koulusta kertovaksi. Pau ystävineen joutuu tiukkoihin paikkoihin ja tekemään raskaita ratkaisuja.

Kirjan maailman toiminta jäi paljolti auki ja asioita jäi selittämättä. Itselle jotenkin jäi epäily siitä, että edes kirjailija ei kunnolla tiennyt/tiedä sitä miksi asiat toimivat niin kuin toimivat, kunhan vain halusi luoda jänskiä tilanteita. Harmaan sävyjä oli yritetty saada mukaan, mutta silti jäi pahasti auki, miksi “pahikset” olivat niin pahoja kuin olivat ja kuinka ihmeessä he olivat onnistuneet värväämään niin suuren määrät täydellisen uskollisia kannattajia etenkin huomioiden kirjan maailman yleisen luontoa ja elämää yli kaiken kunnioittavan filosofian jonka nähtävästi käytännössä kaikki jakoivat. Kielellisesti teksti oli hyvää, mutta tosiaan juonellisesti jossain määrin petyin. Pau itse vaikutti suhteellisen lapselliselta ja jotenkin koko kirjan ajan suhteellisen samantapaiselta, vaikka kehitystä sinällään olisi olettanut  tapahtuvan aika rajujen tapahtumien jälkeen. Kirjan loppu oli oikeastaan kliseinen, hyvä voitti ja paha hävisi rajun taistelun jälkeen. Hiukan ilmiselvästi yritettiin vastapuolta osittain inhimillistää, mutta paha oli kuitenkin pahaa loppuun asti. Toisaalta kapinallisjohtaja kyllä kuvattiin varsin fanaattisena Che Quevara-tyyppisenä hahmona, joka ajoi asiaan kaihtamatta mitään. Pienenä toiveena minulla oli, että lopussa olisi osoittautunut, että “ötkyt” ovat olleet koko ajan oikeassa ja taikuudella olisi maailmaa vahingoittavaa vaikutusta, mutta ei. Kirjassa oli myös mukana muutama nuortenkirjaksi suhteellisen seksipitoinen kohtaus. Muutenkaan ei ehkä kyseessä ole ihan alla 12 v luettavaksi sopiva kirja.