Uljas (Kadonnut laivasto #4) - Jack Campbell 7.12   26

Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Mika Renvall. Kannen kuva: IstockPhoto. Sidottu.

SYVÄLLÄ SYNDIKIN alueen sydämessä Allianssin laivasto jatkaa vaarallista kotimatkaansa komentaja John Gearyn johdolla. Voitokas Geary on saavuttanut upseerien enemmistön arvostuksen – ja samalla hänen vastustajansa joutuvat turvautumaan entistä äärimmäisempiin keinoihin syrjäyttääkseen hänet.

Välttääkseen varman tuhon Geary on komentanut joukkonsa takaisin Lakotan tähtijärjestelmään, missä syndikot melkein onnistuivat hävittämään laivaston. Kyseessä on epätoivoinen uhkapeli, jolla voidaan ostaa laivastolle vain hiukan lisäaikaa valmistautua väistämättömään uuteen yhteenottoon Syndikin joukkojen kanssa.

Ylivoimainen syndikolaivasto ei kuitenkaan ole ainoa vihollinen, joka Gearylla on voitettavinaan, kun todisteet viittaavat yhä kiistattomammin siihen, että tuntemattomilla muukalaisilla on sormensa pelissä ihmisten välisessä satavuotisessa sodassa.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu marraskuu 16, 2018 (Jalava)
Alkuperäinen nimi Valiant
Tietoja muokattu joulukuu 28, 2018

Kadonnut laivasto

Sarja sisältää 6 pääteosta ja yhteensä teoksia 6 kpl.

Kadonnut laivasto on kuusiosainen sotascifisarja, joka seuraa vihollisen avaruuteen loukkuun jääneen Allianssin laivaston epätoivoista pakomatkaa. Laivaston johtoon on vastoin tahtoaan joutunut myyttinen sotasankari, sata vuotta syväjäädytettynä ollut John Geary, jolle vähitellen paljastuvat uskomattomat syyt koko sukupolvia kestäneen sodan taustalla.

Taipumaton (Kadonnut laivasto #1) 7.30   46
Peloton (Kadonnut laivasto #2) 7.08   37
Urhoollinen (Kadonnut laivasto #3) 7.00   30
Uljas (Kadonnut laivasto #4) 7.12   26
Heltymätön (Kadonnut laivasto #5) 7.80   24
Voitokas (Kadonnut laivasto #6) 7.56   23

Kirja-arviot & arvosanat

samuel
samuel
Arvosanat 834
Kirja-arviot 6
Viestit 1
heinäkuu 17, 2023
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Markku Hottinen
Markku Hottinen
Arvosanat 257
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 15, 2023
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Valemor
Valemor
Arvosanat 18
Kirja-arviot 0
Viestit 1
joulukuu 6, 2020
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
J.T. Lamminmäki
J.T. Lamminmäki
Arvosanat 179
Kirja-arviot 1
Viestit 0
joulukuu 5, 2020
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Nylkky
Nylkky
Arvosanat 824
Kirja-arviot 9
Viestit 784
tammikuu 23, 2020
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
LukeWarm
LukeWarm
Arvosanat 114
Kirja-arviot 0
Viestit 0
kesäkuu 25, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Jussi
Jussi
Arvosanat 1130
Kirja-arviot 109
Viestit 1682
toukokuu 10, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Salka
Salka
Arvosanat 688
Kirja-arviot 0
Viestit 1
maaliskuu 14, 2019
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
marsukuningas
marsukuningas
Arvosanat 70
Kirja-arviot 0
Viestit 0
maaliskuu 7, 2019
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
KiLLPaTRiCK
KiLLPaTRiCK
Arvosanat 242
Kirja-arviot 2
Viestit 361
joulukuu 30, 2018
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle