Koko Lohikäärmesydämestäni

@ Skessa Kaukamaa
Koko Lohikäärmesydämestäni - Skessa Kaukamaa 8.00   1

Falqure Kahlittu romaaniin piiloutuu rivien väliin suuri rakkaus, jota oli mahdotonta nostaa esille kyseisessä tarinassa. Mutta kun vahva Lohikäärmesydän rakastaa, ei tarinaa voi jättää kertomatta – ja niin syntyi tämä homoeroottinen novelli.

Lohikäärmesyntyinen Oqyr tietää olevansa yksi tärkeimmistä valttikorteista tulevassa sodassa, koska hän tuntee jumalat. Hänen on kuitenkin mahdotonta keskittyä Qyamian pelastamiseen, mikäli hänen palavat tunteensa Ihmissyntyistä miestä kohtaan jäävät ikuisesti vain kätketyiksi ajatuksiksi. Oqyrin on avattava suunsa ja lausuttava sanansa ääneen, sillä tällä kertaa pelkkä mielentunne ei riitä.

Kirjasarja: Koko Lohikäärmesydämestäni kuuluu Qyamian kirjat -sarjaan, mutta toimii itsenäisenäkin tarinana, joka sijoittuu keskelle Falqure Kahlittu (2020) romaanin tapahtumia. Kirjasarjan aloittaa romaani Zequera Kätketty (2019), mutta sarjan ensimmäiset osat voi vapaasti lukea haluamassaan järjestyksessä. 



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu kesäkuu 29, 2021 (Books on Demand)
Tietoja muokattu heinäkuu 26, 2021

Qyamian kirjat

Sarja sisältää 2 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Zequera Kätketty (Qyamian kirjat #1) 7.76   4
Falqure Kahlittu (Qyamian kirjat #2) 9.00   1
Koko Lohikäärmesydämestäni 8.00   1

Kirja-arviot & arvosanat

karivaan
karivaan
Arvosanat 191
Kirja-arviot 20
Viestit 5
elokuu 1, 2021
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle