
Alkuteos ilmestynyt 2003. Suomentanut Mika Renvall. Kannen kuva: Todd Lockwood. Nidottu.
YKSIN TAISTELUKENTÄLLÄ.
KUOLLEIDEN YMPÄRÖIMÄNÄ.
VIHOLLISTEN SAARTAMANA.
VALMIINA KUOLEMAAN.
Drizzt Do'Urdenista on tullut örkkien pahin painajainen: yksinäinen drow, jolla ei ole mitään hävittävää eikä paikkaa minne palata.
Kun Pohjola syöksyy kaaokseen ja sotaan musta haltia on päätynyt ottamaan asian henkilökohtaisesti ja tarvitaan kokonainen armeija pysäyttämään hänet.
Metsästäjien miekat on vedetty esiin ja Drizzt ei ole enää koskaan entisensä.
Arvosana kirjalle
R. A. Salvatore
Robert ”Bob” Salvatore syntyi Massachusettsissa Yhdysvalloissa vuonna 1959. Salvatoren rakkaus fantasiakirjoihin alkoi hänen toisena yliopistovuonnaan, kun hän sai J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjan joululahjaksi. Heti tämän jälkeen Salvatore vaihtoi pääainetta informaatiotekniikasta tiedotusoppiin ja suoritti kandidaatin arvon tiedotusopissa Fitchburgin yliopistossa vuonna 1981. Tämän jälkeen hän jatkoi vielä kandidaatin tutkintoon englannin kielessä. Salvatore alkoi kirjoittaa vakavasti vuonna 1982. Hänellä oli useita ammatteja, mutta vuonna 1990 hän paneutui pysyvästi kirjoittamiseen. Salvatoren ensimmäiset romaanit olivat Forgotten Realms -sarjaan kuuluvat trilogiat Jäätuulen laakso ja Musta haltia. Yksistään Yhdysvalloissa Salvatoren kirjoja on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta. Salvatore ja hänen vaimonsa Diane asuvat Massachusettsissa ja heillä on kolme lasta. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat erilaiset pelit ja urheilulajit sekä musiikki, etenkin Mozart.
Metsästäjän miekat
Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.
Jatkoa Pimeyden polut -sarjalle.
Pääsarja Drizztin legenda
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 3
Viestit 8
Alku, noin ensimmäinen kolmannes oli jotenkin tylsä, ja normaalia hitaammin sen luinkin. Loppu kuitenkin oli parempi ja sen luin normaaliin vauhtiin. Hieman oli liikaa taistelua, pidän enemmän muusta toiminnasta.
Kirja-arviot 4
Viestit 0
Synkkyydestään huolimatta kirja oli melko hyvä. Siinä esitetyt ajatukset ja se, miten Drizzt suojelee itseään surultaan teki minuun vaikutuksen.