Kultasilmä (Ajan Pyörä #9) - Robert Jordan 7.66   232

Alkuteos ilmestynyt 1992. Suomennos sisältää alkuteoksen luvut 40–58. Suomentanut Susanna Paarma. Päällys: Ciruelo Cabral.

1. painos: Karisto, 2000. Sidottu.
2. painos: Karisto, 2003. Nidottu.

Hugo-palkintoehdokas 2014 (koko sarja).

Rand al'Thor, uudesti syntynyt Lohikäärme, on poistunut Rhuideanin pyhästä kaupungista merkittynä ”Häneksi joka saapuu aamunkoiton myötä”. Hän toivoo yhä saavansa kaikkien aielien tuen niin kuin ennustettu on. Rand tutustuu aielien outoihin tapoihin mutta joutuu tahtomattaan rikkomaan niitä vastaan vakavin seurauksin.

Kaksvirroilla tilanne kiristyy, kun trollokkilaumat hyökkäävät yhä suurempien kohteiden kimppuun. Miten trollokkien lukumäärä voi lisääntyä, vaikka portti väylille on suljettu?



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 2000 (Karisto)
Alkuperäinen nimi The Shadow Rising
Tietoja muokattu huhtikuu 26, 2016

Ajan Pyörä -kirjasarja

Sarja sisältää 25 pääteosta ja yhteensä teoksia 26 kpl.

Sarjan suomentaminen jäi kesken.

"Mahtava seikkailufantasia ikiaikaisista sankareista, joista yhdelle on suotu voima voittaa itse Pimeän valtias."

Vaarojen taival (Ajan Pyörä #1) 7.52   347
Maailmansilmä (Ajan Pyörä #2) 7.48   318
Valeren torvi (Ajan Pyörä #3) 7.42   273
Lohikäärmeviiri (Ajan Pyörä #4) 7.54   263
Tornin salaisuus (Ajan Pyörä #5) 7.42   254
Callandor (Ajan Pyörä #6) 7.70   249
Pimeän varjo (Ajan Pyörä #7) 7.54   239
Lohikäärme herää (Ajan Pyörä #8) 7.52   238
Kultasilmä (Ajan Pyörä #9) 7.66   232
Taivaan tulet (Ajan Pyörä #10) 7.44   217
Hopeinen nuoli (Ajan Pyörä #11) 7.40   215
Sotaherra (Ajan Pyörä #12) 7.58   211
Kaaoksen valtias (Ajan Pyörä #13) 7.38   206
Lähettiläät (Ajan Pyörä #14) 7.54   200
Mustan tornin miehet (Ajan Pyörä #15) 7.68   198
Keulakuva (Ajan Pyörä #16) 7.42   185
Miekkojen kruunu (Ajan Pyörä #17) 7.54   180
Tuulten kulho (Ajan Pyörä #18) 7.34   182
Tikaripolku (Ajan Pyörä #19) 7.32   179
Sydäntalvi (Ajan Pyörä #20) 7.58   168
Yhdeksän kuun tytär (Ajan Pyörä #21) 7.62   169
Hämärän tienhaara (Ajan Pyörä #22) 7.26   168
Vainajien kaupunki (Ajan Pyörä #23) 7.20   161
Unten veitsi (Ajan Pyörä #24) 7.64   149
Käsipuoli (Ajan Pyörä #25) 7.82   137
Uusi kevät 7.48   107

Kirja-arviot & arvosanat

tammikuu 7, 2022
Antoi 4 / 10 arvosanan kirjalle
marraskuu 7, 2021
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
huhtikuu 9, 2021
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
lokakuu 1, 2020
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
maaliskuu 16, 2020
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
huhtikuu 3, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
marraskuu 6, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
joulukuu 27, 2017
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
kesäkuu 1, 2017
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
heinäkuu 10, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle