Matti Karjalainen

Odd Thomas on 20-vuotias nuorukainen, jolla on ns. kuudes aisti, kyky nähdä kuolleita ihmisiä (joiden joukkoon kuuluu muun muassa sentimentaalinen Elviksen haamu) ja muita yliluonnollisia olentoja - kuten bodacheja, varjomaisia henkiolentoja, joiden läsnäolo ennustelee väkivaltaa ja kuolemaa. Jokin paha uhkaa Pico Mundon pikkukaupunkia, eikä kukaan muu pysty pysäyttämään sitä kuin Odd Thomas parin uskotun ystävänsä kanssa.

Dean Koontzin "Odd Thomas : Hiljaisten kaupunki" (Gummerus, 2006) on ihan luettava viihdekirja, jossa ainakin allekirjoittaneen huomio kiinnittyi veren ja suolenpätkien sijasta kirjailijan kauniiseen tapaan kuvata Odd Thomasin ja hänen rakastettunsa Stormy Llewellynin välistä suhdetta. Lisäksi kirjailija käyttää sujuvasti minä-kertojaa, mikä tuo etäisesti mieleen Raymond Chandlerin dekkarit, onhan juoni paikoitellen muutenkin lähempänä rikos- kuin kauhuromaania.

Richard Adamsin "Ruttokoirat" (WSOY, 1978) tuli tutuksi jo melko pienenä, kun jo edesmennyt tätini minulle kirjaa kovasti kehui. En kuitenkaan saanut kirjaa luettua ennen kuin nyt, eikä se kyllä mikään lastenkirja olekaan, vaikka koirista kertookin.

Roald Dahlin "Iso kiltti jätti" (Art House, 2016) jäi minulta lapsena lukematta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten klisee kuuluu. Ja kyllä tämä olikin jännittävä tarina!

Sohvi on pikkuinen orpotyttö, joka eräänä yönä sattuu näkemään ikkunastaan, kuinka seitsemän metriä korkea jättiläinen kulkee mustaan viittaan pukeutuneena ja puuhailee jotain hämäräperäistä. Sohvi joutuu jättiläisen sieppaamaksi ja kuljetetaan halki aavikkojen jättiläismaahan, jossa asustaa joukko toinen toistaan kammottavampia jättiläisiä, joilla on Verikorston ja Penskanpurijan kaltaisia nimiä, ja jotka toden totta syövät ihmisiä elävältä.

Luojan kiitos Sohvin kaapannut jättiläinen on kilttiä sorttia, joka syö olosuhteiden pakosta vain perskurkkana-nimisiä vihanneksia ja samalla huolehtii siitä, että me näemme öisin sopivia unia. Sohvi ja IKJ alkavat yhdessä suunnitella keinoa pysäyttää ilkeät jättiläiset, ja siihen tarvitaan avuksi itseään presidenttiä...

"Iso kiltti jätti" muistuttaa kaikessa karmeudessaan hieman Dahlin toista mestariteosta Kuka pelkää noitia. Ihmislihasta nauttivat jättiläiset eivät vain suunnittele metsästysretkiään, vaan käyvät tuumasta toimeen. Sääliksi käy edelleen niitä kahdeksaatoista tyttöä Sysmän kesäleiriltä... Huumoria on toki mukana, mutta se on mustanpuhuvaa sekin.

Tuomas Nevanlinnan käännös on vinkeä. Kouluja käymättömän IKJ:n omaperäinen puheenparsi tuo mieleen John Lennonin sepustukset teoksessa Hispanialainen jakovainaa. Lisäksi teksti on lokalisoitu meikäläisiin oloihin vastaavaksi. Englannin kuningattaresta on tosiaan tullut Suomen presidentti, ja aikannimistössä vilahtelevat porit, helsingit, kangasalat ja nokiat. En tiedä, olisiko tämä ollut välttämätöntä, mutta kenties jotkut alkupuolen sanaleikeistä on saatu toimimaan näin paremmin.

J.K. Rowlingin "Ikkabog" (Tammi, 2020) on tekijänsä ensimmäinen lastenromaani sitten Harry Potter -sarjan päättymisen, mutta riemu tästä on jäänyt ehkä hieman kirjailijan kyseenalaisista some-näkemyksistä aiheutuneen myrskyn jalkoihin. Rowling kirjoitti "Ikkobogin" Potterien lomassa ja hyllytti sen sitten koska ei halunnut julkaista heti perään lastenkirjaa. Koronapandemian myötä teos viimeisteltiin siihen muotoon jossa se nyt julkaistiin. Suomalaisen kirjan kuvituksesta vastaavat kilpailuun osallistuneet 5-12 -vuotiaat lapset, mikä on ideana varsin mukava.

Oletteko kuulleet juttua nunnasta, kääpiöpeikosta ja kahdesta identtisestä kaksosesta?

Jos vastauksenne on myöntävä, niin olette lukeneet todennäköisesti irlantilaisen Eoin Colferin uutuusromaanin "Fowlin kaksoset" (WSOY, 2020), ja haluatte siinä tapauksessa huomauttaa, että kirjassa merkittävää roolia näyttelevät myös ikuista elämää tavoitteleva herttua ja hybridikeiju.