Kirjahylly :: Matti Karjalainen

---

miksikään muuksi, ja pahuutta vastaan taistellaan uskonnollista kuvastoa - ikoneja, pyhää vettä - käyttäen.

Neuvostoliiton sotilastukikohtana toiminut Porkkala tarjoaa harvinaisen kiinnostavan miljöön kirjan tapahtumille. Pieni maalaismaisema tuntuu olevan täynnä toinen toistaan oudompia tyyppejä, eikä sinne tunnu mahtuvan kovin monta täyspäistä henkilöä. Näistä hahmoista ei kuitenkaan muodostu kovin suuria tai kiinnostavia persoonia, eikä heidän kohtaloistaan jaksa erityisemmin kiinnostua.

Nuoret päähenkilöt ovat aavistuksen verran epäuskottavia, eikä kukaan tunnu käyttävän kauhean paljon aikaa sen pohdiskelemiseen, voiko yliluonnollisia olentoja olla olemassa. Ihastumiskuvio jää myös vähän torsoksi.

Lukemani arvostelut "Anastasiasta" ovat olleet pääosin kehuvia. En ikävä kyllä voi oikein itse yhtyä niihin: lukeminen oli koko ajan jotenkin takkuista, eikä tarina imaissut mukaansa oikein missään vaiheessa. Varsinaista pelon tunnetta romaani ei onnistunut herättämään, ei edes loppupuolella, jossa kauhukuvastoa vyörytetään lukijan silmille kiihtyvällä vauhdilla. Se, mikä ehkä toimisi valkokankaalla efektien kera, tuntuu painettuna sanana vähän lattealta ja koomiselta.

Olisin kovasti halunnut pitää kirjasta. Nyt kävi kuitenkin näin

---

sotkeutuu murhaa selvittäessään kovaan ja kyyniseen peliin, johon liittyvät niin atomipommiprojektin salaiset kaavat kuin Towerin linnaan teljetyn kuninkaan tulevaisuuskin.

Romaanin kuvaama maailma on kova ja kyyninen. Leikkiin sekaantuneet ajavat vain omaa etuaan ja yksittäiset ihmiset ovat kuin shakkipelin nappuloita, jotka voidaan tarpeen niin vaatiessa uhrata, kuvittelitpa sitten pelanneesi Saksan armeijan, SS:n, Englannin vastarintaliikkeen tai puolueettomien amerikkalaisten joukkueessa.

"SS Lontoon" maailma on rakennettu vähäeleisen onnistuneesti: kaikkia yksityiskohtia tapahtuneesta ei paljasteta, mutta lukija saa silti - tai ehkä siitä johtuen - verrattain realistiselta tuntuvan kuvan saksalaismiehityksestä, jota ei koskaan todella tapahtunut. Suomennoksessa on muutamia hupsuuksia (mm. "kala ja perunalastut"), mutta ei mitään sellaista mikä häiritsisi suunnattomasti lukukokemusta.

Kohtalaisen onnistunut ja viihdyttävä lajityyppinsä edustaja, sanoisin.

---

lanseerata myös täällä.

Luhella on tavattoman kaunis ja muodokas sini-ihoinen mutanttinainen, jonka lomamatka keskeytyy ikävästi kun hän sattumalta osuu todistamaan mystisen satanistikultin uhrimenoja. Saatananpalvojat ovat siinä mielessä ikävää jengiä, että nämä haluaisivat hävittää maailmasta kaikki erilaiset olennot ja erityisesti mutantit, ja tämän seurauksena päähenkilömme joutuu erilaisiin vaarallisiin tilanteisiin.

Luhella joutuu käymään samaan aikaan sisäistä kamppailua ja pohtimaan kuuluuko hän enemmän modernin maailman houkutusten pariin vai täytyykö hänen noudattaa edelleen luonnonkansansa perinteitä, jossa keskeinen osa on pelkässä lannevaatteessa tepastelu ja mutkaton suhtautuminen lemmiskelyyn, jopa siinä määrin että oma velikin on ihan sovelias petikaveri.

"Kalliohin paholaisenpalvojat" on niin huono kirja, ettei sitä malta jättää kesken, kuten joku internetissä muotoili: niin juonenkäänteet kuin henkilökuvauskin on niin kömpelöä, että ne tuovat mieleen alakoulun ainekirjoitustunnit. Seksismi paistaa läpi ja eroottiseksi tarkoitetut kohtaukset saavat nauramaan ääneen. Lieneeköhän kirjoittaja ollut aivan tosissaan tai selvin päin kun hän on kirjoittanut lauseen "sisareesi työntynyt penis oli vain harhaa".

Jotenkin sopivaa on, että suurta riemua ylimaallisella kehnoudellaan aiheuttava romaani jää kaiken lisäksi kesken, sillä viimeisellä sivulla mainostettu jatko-osa "Helvetillisten tuulien linna" ei koskaan ilmestynyt suomeksi.

---

/>
Romaanin päähenkilö on Sally Jones -niminen gorilla, joka palvelee Hudson Queen -aluksella konemestarina ystävänsä suomalaissyntyisen kapteeni Henry Koskelan eli tuttavallisemmin Pomon alaisuudessa. Tapahtumat saavat alkunsa kun mies nimeltä Alphonse Morro pestaa eränä iltana kaksikon hämärältä tuntuviin hommiin, koska sen kummemmin suomalaisilla kuin apinoillakaan ei ollut tapana kysellä turhia (s. 612).

Sallyn ja Pomon ei olisi kannattanut suostua keikkaan. Kyse on nimittäin aseiden salakuljetuksesta, johon ovat sotkeutuneet häikäilemättömät ja vaikutusvaltaiset tahot. Tilanne äityy niin pahaksi, että Hudson Queen uppoaa joen pohjaan ja Koskela heitetään vankilaan syytettynä Morron murhasta. Sally Jonesin ja hänen uskollisten ystäviensä täytyy yrittää keinolla millä hyvänsä todistaa ystävänsä syyttömyys. Lopulta seikkailu vie Sallyn lopulta aina Intiaan, Bhapurin upporikkaan maharadjan hoviin asti.

Wegelius on kirjoittanut kiehtovan ja aavistuksen verran hidastempoisen seikkailuromaanin, jossa on mukana enemmän Jules Verneä kuin Timo Parvelaa (tai aseta jälkimmäisen kirjailijan kohdalle haluamasi nykykirjailija). Vanhan liiton henkeä korostaa sekin, että kaikki sen henkilöhahmoista ovat aikuisia, mikä on melko poikkeuksellista 2000-luvun lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.

Ystävyyden merkitystä korostavassa tarinassa on mukana myös tummempia sävyjä - henkirikoksia (kuten alkuperäinen nimi, astetta raflaavampi "Mördarens Apa" kertoo), parisuhdeväkivaltaa, alkoholin käyttöä - mutta sen verran taiten kerrottuna, että jo alakouluikäinen lukija voi kirjaan huoletta tarttua. Kokemus osoitti, että seitsemänvuotias kuulija nautti romaanista siinä missä aikuinenkin. Sivuja on melkein 650, mikä karkoittanee osan potentiaalisesta lukijakunnasta, mutta kunhan alkuun on päässyt, imaisee tarina tehokkaasti mukaansa.

Sally kohtaa maailmalla seikkaillessaan monenlaisia ihmisiä, amerikanitalialaisesta harmonikkavirtuoosista portugalilaiseen fadolaulajattareen. Läheskään kaikki heistä eivät ole sitä miltä he näyttävät, ja niin ihmisluonnon hyvät kuin huonotkin puolet tulevat gorillallemme tutuiksi. Luvassa onkin lukuisia yllätyksellisiä käänteitä, mikä lisää entisestään kirjan viehätysvoimaa.

Sally Jones on kerta kaikkiaan mainio päähenkilö, hieno mies [...] ellei siis oteta huomioon sitä, että olet naaraspuolinen. Ja gorilla (s. 301). Käsistään kätevä, ystävällinen Sally on enemmän hiljainen sivustatarkkailija kuin toiminnallinen sankari.

Ei voi sanoa muuta kuin että olipahan vaan hieno lastenromaani!