dbgirl

Aluksi lainasin kirjailijan Timanttikoirat, Turkoosit päivät (koska siinä oli kiva kansi ja jännä nimi) mutta sitten selvisikin että se kuului kirjasarjaan joten palautin sen ja lainasin Ilmestysten avaruuden, sitten selvisi että on vielä Kuilukaupunki joka on osa 0.5 eli ennen Ilmestysten avaruutta joten lainasin sitten tämän. Ja nyt sitten kirja sanookin että se olisi toinen kirja (joka on Suomessa jaettu kahteen osaan) sarjassa mutta sen voi lukea itsenäisestikin. Huoh. Niin missä järjestyksessä näitä pitää lukea, Kuilukapunki vai Ilmestysten avaruus ekana? Luovutin ja aloin lukemaan tätä Kuilukaupungin ykkösosaa. Kirja osoittautui heti mielenkiintoiseksi mikä oli helpotus sillä minun on ollut vaikea aloittaa minkään sci-fi-kirjan lukeminen koska ne ovat yleensä niin tylsiä, sekavia tai liian teknisiä ilman mitään humaaniutta (löydänkö aina vain ne huonoimmat kirjat vai ovatko ne lähes aina sellaisia vai eikö sci-fi vain sovi minulle?). Tämä yhdistää kivasti kahta genreä, dekkaria (joista pidän) ja scifi-seikkailua, eikä tylsää pääse pahemmin tulemaan koska päähahmo on aikamoisen kärsimätön seikkailijaluonne ja kirjan maailma on erittäin rikas ja… sanotaanko kirjava. Oikeastaan kaikki on mahdollista. On kiva yrittää pohtia sitä maailman mytologiaa ja mysteeriä, joskin lopussa mentiin mielestäni hieman liian oudoksi, heheh. Saas nähdä mitä seuraavassa osassa tapahtuu kun tässäkin tapahtui jo kaikenlaista.

Ideana ihan hyvä, toteutus ei niinkään. Alku, jossa teinipoika on vanhusta hoitamassa, on hyvä mutta fantasiaosuus kirjasta (eli suurin osa) takkuaa pahasti. Toistoa on liikaa ja tietynlaista kömpelyyttä, kliseitä löytyy. Suurin virhe on kuitenkin siinä että tätä ei ole tunnuttu editoitavan ollenkaan ja sitä tämä olisi kipeästi kaivannut. Olisi hyvä luonnoksena, valmiina teoksena ei todellakaan. 2/5

Luin tämän ekan kerran kun olin 10 tai 11 vanha (90-luvun puolessavälissä). Vuosia muistin kyllä tämän olemassaolon mutta muistin siitä vain sen että siinä oli vain muutama hahmo, siellä oli portaita ja he ovat nääntymäisillään nälkään. Sitä, mitä kirjassa oikeastaan tapahtuikaan ja kuinka kamala sen loppu oli, en muistanut. Joko olin liian nuori ymmärtämään tätä tai en koskaan lukenut sitä loppuun saakka.

Näin David Lynchin leffaversion Dyynistä ensimmäisen kerran noin 15 vuotta sitten ja suunnilleen yhtä kauan on tämä kirja ollut lukulistallani. Vasta Denis Villeneuven leffan (jota en ole vielä nähnyt) innoittamana tartuin nyt vihdoin tähän kirjaan.

Olen rehellinen: otin tämän kirjaston hyllyltä sen kannen vuoksi, siinä on nättejä naisia ja siinä on viittaus siihen että tämä liittyisi X-Men universumiin. Tiedän Milo Manaran vain koska olen lukenut Sandmanin ja siellä oli yksi Milo Manaran kuvittama tarina. Vaikka olenkin nähnyt vain yhden tarinan häneltä, tunnistin tämän taiteilijan välittömästi. Joten olin innokas näkemään (nimenomaan näkemään, en lukemaan) tämän. Jep, tämä oli juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Kauniita naisia lähes olemattomissa vaatekappaleissa ja juoni oli siellä jossakin niiden alla. Oli oikeastaan huvittavaa, miten nämä naiset olivat niin valmiin näköisinä seksiin kun katsoo heidän asentojaan. Ihan sama mikä tilanne on päällä, niin heidän suunsa on auki ja asento on viettelevä. Tämä kuuluu ehkä X-Meneihin, mutta eroottisella ja erittäin, erittäin, erittäin kaukaisella tavalla. Ei sitä tietäisi jollei alussa olisi hahmojen esittelyä. Niin, juoni on ohut mutta OK. Piirrosjälki on kaunista. Tämä on ihan OK kirja, kunhan tältä ei odota mitään älykästä eikä sitä että tässä olisi jotain varsinaista X-Men-touhuilua. Tämä pitäisi lukea ennemminkin jonain seksi(kkäänä) X-Men-fantasiana.