Kirjahylly :: ShadowMaker

Ollessani pieni, mummoni luki tätä minulle usein mummolavierailuilla. Hän itse rakasti/rakastaa (en ole aivan varma, pitääkö hän vieläkin tästä) tätä kirjaa. Minua tarina Herra Huusta ei ole kuitenkaan koskaan sytyttänyt. Muistan kun pienenä näin kirjan kannen ensimmäistä kertaa. Mielestäni kuva kannessa näytti tylsältä, ja selailessani sivuja (siis katsoessani niiden kuvia),jouduin pettymään vielä enemmän. En pitänyt tyylistä miten piirrokset oli piirretty. Koko kirja tylsiä kuvia, taisin miettiä silloin. Sen jälkeen Herra Huu on ollut minulle pelkästään ikävystyttävä hahmo, vaikka mummo yritti saada minut ymmärtämään kirjaa paremmin,näyttämään siitä enemmän. Pari vuotta sitten, kun selasin mummolla kyläilessäni kirjahyllyä, näin tämän. Päätin lukea sen itse. Ei silti vieläkään oikein sytyttänyt. Kirjan lukeminen oli jollain tavalla epämiellyttävää,ennen kaikkea pitkästyttävää. En tykästynyt vieläkään kuvitukseen. Se oli jotenkin tökeröä. Herra Huuhunkaan en ihastunut. Hänkin tuntui tökeröltä, jos sillä tavalla häntä voi kuvailla. Anteeksi, tämä taisi muuttua kirja-arvostelusta kertomukseksi lapsuuden "traumasta", pahoitteluni. :D

Siuntio Silosäkeen tarinat on ihana kirja. Ehdottomasti kolmen ja puolen tähden kirja, jos voisi puolikkaita antaa. Kirjaa lukiessa ei voinut vain olla hymyilemättä. Tunnelma, jonka Rowling loi oli satumaisen herttainen, taattua iltasatulukemista lapsille. Niinpä luettuani päätin, että tämän minä luen sitten mahdollisille lapsilleni tai jolle kulle läheiselle sukulaiselle joka on pieni,ollessani aikuinen. Juonet tarinoissa olivat yksinkertaisia ja hiukan ennalta arvattavia (pienempiä lukioita ajatellen varmaankin tahallaan tehty), mutta se ei haitannut lukukokemustani, ainakaan paljoa. Ainoa miinus oli minussa ei kirjassa: olen nimittäin ehkä hiukan liian vanha tähän (vaikka olenkin erittäin lapsenmielinen). Nimittäin olisi ollut niin ihanaa, jos olisi ollut iltasatuja janoava lapsi tuolloin kirjan ilmestymisvuonna, 2009! Uskon, että olisin pitänyt kirjasta kovasti, varmasti olisi irronnut viisi tähteä (vaikka tuskin minä täällä olisin silloin ollut jakelemassa niitä). Tiivistettynä: Siuntio Silosäkeen tarinat on erittäin hyvä kirja, siitä pystyy nauttimaan lähes kuka tahansa.

Luin kirjaa sivulle 338 asti ajatuksen kanssa (vaikka ne yrittivätkin harhailla aika ajoin), sen jälkeen en enään pystynyt. Joten siis arvosteluni perustuu saamani kuvaan jonka 338 sivun aikana ehdin muodostamaan. Ihan ensiksi on sanottava, että petyin pahasti. En vain Meyerin tekemän huonon juonikuvion takia (Edwardin lähdön),vaan lähes kaikkeen mitä kirjassa oli. En pitänyt sen kirjoitustyylistä, juonenkulusta,henkilöistä, jne.. Juoni kulki kuoleman hitaasti, kirjoitustyyli ei saanut sitä henkiin, kun henkilöt tökkivät sitä aseillaan. Henkilöistä ehkä ainoat, jotka olivat siedettäviä olivat Esme ja Carlisle, jotka saivat erittäin vähän 338 sivun ajan tilaa, ja Jacob aijoittain. Elokuvia katsoessa Jacob oli vain pinnallinen ja ärsyttävä marisija, mutta tässä oppi pitämään hänestä enemmän ja ymmärtämään, että hän on hiukan muutakin kuin muskelikasa. Tässä Jacobin hahmo on paljon miellyttävämpi kuin elokuvissa. Kuitenkin se, että Jacobin hahmo ylitti odotukset (jotka eivät olleet kovin korkealla), se ei kuitenkaan pelastanut koko kirjaa. Odotin Uudenkuun olevan hyvä,ehkä parempi kuin Houkutus, noin 3 tähteä. Ja kun kuulin ystäviltäni, että tämä ei ole yhtä hyvä kuin Houkutus, pidin kuitenkin ennakkokuvitelmistani kiinni, ja avasin tämän kirjan ilman ennakkoluuloja (paitsi Jacobia kohtaan). Joten olin erittäin pettynyt, kun ymmärsin, ettei tämä tästä taida parantua. Tätä kirjaa lukiessa mieleeni tuli monta kysymystä ja toteamusta mieleen: Kuka tällaisia kirjoja julkaisee kovakantisina, tämähän on Harlequin-tasoa?! Miksi maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka pitävät tästä? Ja mitä he näkevät tässä? jne... Kuten jo alussa sanoin, tämä mielipide perustuu 338:aan sivuun. Aijon kyllä kahlata läpi loput kirjasta, hyppäen kylläkin tylsien lukujen yli. Mutta jos tästä kirjasta jotain myönteistä pitää löytää ja sanoa, niin kaipa se on hyvä todeta, että massan mukana kulkevat teinitytöt edes lukevat jotakin, vaikka se olisikin jotakin tällaista mitäänsanomatonta hömppää (Huom. näin itse teinityttönä,- muttei kuitenkaan massaan kuuluvana -, haluan sanoa).