Siitä on paljon aikaa (pari vuotta) kun viimeksi luin Riordanin kirjallisuutta, mutta minun onneksi hän on edelleen yhtä hyvä kirjoittamaan kuin silloinkin. Tarina etenee omalla painollaan ja kuvailua mahtuu mukaan vaikka kuinka paljon, mutta ... (
lisää)
silti ei liikaa. Kirjaa lukiessa sai nauraa ja itkeä. Lukemista oli vain pakko jatkaa, sillä epätieto seuraavan sivun tapahtumista oli kauheaa.
Minun on kuitenkin pakko myöntää, että olin myös hieman pettynyt tähän kirjaan. Se oli vain ihan liian verrattavissa Percy Jackson -sarjan ensimmäiseen osaan. Tuntui kuin Riordanin ensimmäinen kirja olisi kirjoitettu uudelleen, jumalat ja hahmojen nimet vain oli erit. Molemmissa kirjoissa poika menettää äitinsä hirviölle. Poikaa pitää silmällä hahmo, joka näyttää ihmiseltä ja on hänen ystävä. Molemmissa kirjoissa lumovoima estää "normaaleja kuolevaisia" näkemästä taikaesineitä. Päähenkilö on kaikkien mielestä idiootti joka ei osaa yhtään mitään ja hänen tarvitsee joka hetki todistella itseään. Itseäni nämä (ja monet muut) yhtäläisyydet ärsyttivät suunnattomasti, mikä hieman häiritsi tätä lukukokemusta. Mutta jos tämä kirja olisi ollut ensimmäinen minkä luen, niin mitään ongelmia ei tietenkään olisi ollut.
Eikä saa tietenkään unohtaa puhuvaa miekkaa! Mikä mielestäni menee jo hieman yli. Puhuvat eläimet vielä ymmärrän ja hyväksyn, mutta kun miekat alkaa puhua ja toimia itsenäisesti niin... Mutta en halua tuomita tätä kirjaa ja alkavaa sarjaa ihan kokonaan, joten jään innolla odottamaan toista osaa ja toivon sen olevan parempi kuin tämä ensimmäinen.
