Kirjahylly :: Mainadi

---

raamatullista. Teosta on vaikea luokitella mihinkään kategoriaan, eikä sitä voi arvioidakaan perinteisten normien mukaisesti. Jos lähtisin tähdittämään sitä pelkästään juonen vetävyyden tai henkilöhahmojen syvyyden puitteissa, joutuisin antamaan kirjalle vähemmän kuin kaksi tähteä. Silmarillionin viehätys onkin jossain muualla. Olin lähellä jättää kirjan kesken jo heti ensimmäisessä luvussa. Jatkaessani lukemista tulin kuitenkin huomanneeksi tämän olevan tematiikaltaan erityislaatuinen teos. Aiheet olivat suurellisia aina maailman luomisesta alkaen. Minua viehätti se helppous, millä Tolkien perusteli universumin rakentumiseen liittyviä yksityiskohtia. Tämä sai minut pohtimaan maailmankaikkeuteen liittyviä kysymyksiä. Mielestäni on todella hienoa, jos mikä kirja tahansa onnistuu saamaan lukijan miettimään syvällisiä ajatuksia. Miljöö oli niin laaja ja yksityiskohtainen, että eri kansat tulivat viimein uniini ja alkoivat elää kirjan tapahtumista poikkeavia tarinalinjoja. Toisaalta pohdin kyllä sitäkin, ettei lukukokemus olisi varmaankaan ollut niin vaikuttava, mikäli en olisi jo aiemmin tutustunut Tolkienin kaanoniin kirjojen ja elokuvien muodossa. Tämä taas herätti minut ajattelemaan, onko ylipäätään järkevää tähtiluokittaa yksittäisiä teoksia esimerkiksi Tolkienin kohdalla, koska hänen Keskimaa-kaikkeuden sisäistäminen vaatii kuitenkin useisiin eri kirjoihin tutustumista? Saman kysymyksen voisi heittää pohdittavaksi vaikka George R.R. Martinin, J.K. Rowlingin tai keiden tahansa laajoja tarina-avaruuksia luovien kirjailijoiden kohdalla. Lopullinen kantani on se, että kannatti ehdottomasti lukea Silmarillion, vaikka se vaatikin tiukkaa keskittymistä ja kuukausitolkulla aikaa.

Siilo-saagan päättävä Kohtalo oli hyvää viihdettä, joka tarjosi postapokalypsin ystävälle "miellyttävän" miljöön lisäksi vetävän tarinan, jota ei oikein malttanut laskea yöksikään käsistä. Olen lukenut aiemmin sarjan avausosan, mutta esittelyjen perusteella en nähnyt tarpeelliseksi lukea saagan toista osaa Siirrosta ennen tämän ahmimista. Olin oikeassa. Sain mielestäni hyvin juonesta kiinni, vaikka ennakolta heikoimmaksi lenkiksi rankattu kakkososa jäikin osaltani välistä. Kohtalo oli tietyllä tapaa miellyttävämpi lukukokemuksena kuin sarjan aloittanut Siilo. Tätä kirjaa lukiessa Hugh Howeyn luoma maailma oli jo valmiiksi tuttu, eikä lähtöasetelman omaksumiseen haaskautunut aikaa, kuten mainitussa avausosassa. Jotenkin tämä tuntui juoneltaankin rikkaammalta. Rankkaan tämän kuitenkin "vain" 3,5 tähden arvoiseksi. Syitä on oikeastaan kaksi. Ensimmäinen niistä on se, että vertaan Siilo-saagaa automaattisesti genrensä mestariluomukseen Dmitri Gluhovskin Metro-sarjaan. Näitä kahta verrattaessa koen Gluhovskin rakentaman maailman uskottavammaksi, vaikka siinä esiintyykin yliluonnollisia olentoja, toisin kuin Siilon maailmassa. Metron tukevampi tarttumapinta johtuu rikkaamasta poliittisesta diversiteetistä, joka osaltaan luo miljööseen monenkirjavuutta. Siilossa vastakkaisia osapuolia on oikeastaan vain kaksi: sankarin edustama kapinaliike ja orwellinsa lukeneiden auktoriteettien muodostama "isovelivalvoliike". Valitettavasti juurikin jälkimmäisen tahon uskottavuus on ollut silmissäni melko vähäistä jo saagan ensimmäisestä kirjasta lähtien. Toinen syy verrattain heikolle tähtimäärälle on käytettävissä olleiden juonikulkujen hyödyntämättömyys. Tuntuu kuin Howeylle olisi tullut kiire saada kirjasarja päätökseen. Tämän ei olisi tarvinnut olla sarjan viimeinen osa. Olisin mielelläni lukenut siitä, kuinka Julietten kapinaliike olisi laajentunut muihinkin siiloihin. Se olisi parhaimillaan tuonut tarinaan kaivatun poliittisen ulottuvuuden, joka olisi luonut saagaan syvyyttä. Ehkä Howeyn maailma olisi tällöin ollut verrannollinen Gluhovskin Metroverseen. Napinastani huolimatta suosittelen tätä kaikille postapoon hurahtaneille. Toivottavasti vastaavia saagoja nähdään lisääkin, vaikka tuskin tämän genren kirjat ainakaan Suomessa ovat niitä kirjamarkkinoiden kovimpia ringereitä. Suuret kiitokset Likelle siitä, että viitsivät julkaista kyseistä lajityyppiä.

Sain nyt luettua Kolme korttia pakasta. Odotin ehkä liikaa tältä kirjalta, kun olin lukenut arvioita, joissa kyseisen kirjan todettiin olevan huomattavasti paremman kuin sarjan aloitusosan. Juonen sanottiin etenevän vauhdikkaammin ja muutenkin arvostelut olivat olleet positiivisempia kuin edeltäjänsä osalla. Itse en allekirjoita näitä väitteitä. Minusta juoni oli jopa edeltäjäänsä verkkaisempi - johtuen aukaistavista ovista ja niiden vaisuksi jääneestä sisällöstä. En kokenut koukkuun jäämisen tunnetta missään vaiheessa. Voi toki olla, että pomppiminen "Villin lännen" ja muutaman kymmentä vuotta sitten vallinneen New Yorkin välillä tarjoaa joillekin lukijoille euforisia tuntemuksia. Minulle se ei niitä tarjonnut. Itse olisin mieluusti pitäytynyt pelkästään "Villin lännen" miljöössä kirjaa lukiessani. Maaima ei mielestäni pääse rakentumaan tekniikalla, jossa uutta ja vanhaa miljöötä sekoitetaan näin konkreettisella tavalla. Kirjan hahmoista olisin jättänyt kokonaan pois Detta Walkerin ja Odetta Holmesin muodostaman dualistisen yksilön. Mielestäni tämä henkilö oli tylsä. Sen jälkeen, kun kyseinen hahmo astui kuvioihin, lässähti orastava juoni varsin radikaalisti. Pidän Mustan Tornin kantavaa ideaa edelleen hyvänä ja todennäköisesti tulen jatkamaan sarjan lukemista jossain vaiheessa. Nyt minusta kuitenkin tuntuu siltä, etten varsinaisesti odota seuraavaan osaan tarttumista. Sääli sinänsä, koska tässä sarjassa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin...

---

kuvitus yhdessä trailerin kanssa ovat Suomen mittakaavassa todella laadukasta työtä. Samoin on onneksi kirjan tekstisisällöllinen puolikin. Kirja on erilainen. Tätä erilaisuutta ei voi kunnolla edes sanoin kuvailla, mutta onneksi se on positiivisesti erilainen. Kirja koostuu kahdesta tarinasta, joista varsinkin teoksen aloittava, vuoden ensimmäisen auringonsäteen noutoon pohjautuva tarina saavuttaa huimat eeppiset mittasuhteet. Toinen tarina on ehkä hiukan enemmän "käsinkosketeltava", mutta itse juonta se ei silti häiritse. Se nimittäin jyskyttää höyryveturin tavoin kannesta kanteen läpi lovimatkojen ja muun tapahtuvan - temmolla, joka ei anna lupaa laskea kirjaa käsistään. Kirjan maailmankaikkeus erilaisine maailmoineen(Saivomaailma, Eläväisten maailma ym.) sai ainakin minut ajautumaan kaikkeuden virtaan, kuten kirjan trailerissa luvattiinkin. Sarjan aloitusosa jätti minulle tunteen, että lisää on saatava mahdollisimman pian. Toivotaan, että taso pitää tulevissakin osissa. Jos pitää, niin tästä on kyllä koostumassa hieno eepos pohjoisen Suomen väelle.