Katki
Katki on 8 tason Rahtari 4.11k aktiivisuuspisteellä
Edistyminen seuraavalle tasolle:
Arvioinut 10 kirjaa (keskiarvolla 7.80/10)
Kirjoittanut 0 viestiä foorumille
Viimeisimmät tapahtumat
Idea on todella mielenkiintoinen, mutta toteutus ontuu. Kirja vaatisi joko älykkäämpää, huumorintajuisempaa tai edes rennompaa otetta. Juonen kehitys sortuu kliseisiin ja henkilöhahmot jäävät hyvin yksiulotteisiksi. Voisi suositella lapsille, muttei ehkä enää teini-ikäisille.
Suhtauduin hyvin ennakkoluuloisesti kyseiseen kirjaan, joka vaikutti huonolta harry potter -kopiolta. Kolme lasta, taikakoulu, maailma pitää pelastaa pahalta.... Yllätyin todella positiivisesti! Silkka viiden sivun lukeminen saa koukuttumaan. Mitä tämä oikein on, mitä tässä tapahtuu? Juoni lähtee kehittymään ehkä tarpeettoman hitaasti, mutta henkilöhahmot ovat särmikkäitä, monitahoisia ja mielenkiintoisia ja teksti nopealukuista. Loppua kohden lukijaa käännellään kuin vartaassa, en tiedä enää yhtään mitä odottaa sarjalta jatkossa. Paitsi lisää hämmentäviä käänteitä kiitos! Ainakin tämä ensimmäinen osa hakkaa kevyesti harry potterit. Taikajärjestelmä on ihan suht hyvin toteutettu. Pidän myös siitä, miten hyvä-paha asetelmaa keikutetaan niin, ettei ole enää ihan varma kenen puolella oikein olisi.
Mielenkiintoisesti kulkeva ja laajentuva kirja, joka paljastaa ympäröivää maailmaa koukuttavasti vähän kerrallaan. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, joskin jättävät ihan vähän kylmäksi.
Jos etsii twilightia niin saa twilightia :P Kirja oli viihdyttävää, epäloogista draamahöttöä. Positiivinen yllätys oli raadollisuus: vampyyrit eivät ole söpöjä halimussuja vaan oikeasti verisiä murhaajia. Veri, sylki ja kyyneleet roiskuvat ja kaikki näyttäytyvät välillä pahimmillaan. Toinen upea asia oli the pariskunnan välille rakennettu kipakka ja suorastaan vihamielinen jännite!
En osaa sanoin kuvailla, kuinka mahtavia kirjoja nämä kaikki kolme olivat teinien hömppäromantiikaksi! Sai kyllä nauraa kippurassa ja haukkoa henkeä. En yleensä ota kauhean vakavasti tätä genreä, vaan luen vain viihteenä, mutta nämä nyt jotenkin iski. Tuntui kurjalta ja raskaalta, että suloisesta ja pelokkaasta Unnasta kuoriutui niin itsekäs ja omahyväinen tyyppi. Jokainen tekee virheitä ja yrittää ottaa niistä opikseen ja hyvittää pahat tekonsa silloin kun niitä tekee tuskissaan... paitsi että Unna ei missään vaiheessa puolikkaalla sanallakaan myönnä kohdelleensa Rufusta (ja siinä sivussa Nemoa) todella häijysti. Salaman filosofia on ihanaa ja koskettavaa ja pitää hyvin paikkansa muuten, mutta jostain syystä Unna päästetään törkyilyjensä kanssa kuin koira veräjästä ja vielä kannetaan kaikki eteen. Tuo jotenkin olisi paljon uskottavampaa, jos romanttinen elementti Nemon kanssa otettaisiin pois, ja Unna olisi kakkoskirjan lopussa sanonut Rufukselle, että voidaanko pitää taukoa, on pakko saada ajatella ja saada itseä kasaan. Olisivat voineet sitten tutustua sievästi taas toisiinsa kolmososassa ilman tuollaista rumaa ja väärältä tuntuvaa draamaa. Joonea ja Iivaria fanitan <3 Myös Rufus on ihanan kahtiajakoinen hahmo, toisaalta vastuullinen laumanjohtaja, toisaalta rikkinäinen raivopää. Toisaalta hän tietää heikkoutensa ja yrittää edes tehdä niille jotain! Ei kukaan ole täydellinen. Seuraavalle osalle (pakkohan sellainen on tulla?) toivoisin Viken romanssin ohelle Unnan itseensä menemistä ja kasvamista ihmisenä......