Jorma Aalto

Jorma Aalto

Kuva: Jorma Aalto

Kirjailijan tapaaminen opetti

Lähettänyt 202 päivää sitten :: Johanna
Johanna avatar
Silloin usiampi vuosi sitte tämä kirjailija kävi meiän koululla esittäytymässä. Tämä oli aikaa, jolloin ensimmäistäkään Tähdentekijä -kirjasarjan teosta ei oltu julkaistu.
Tällöin kirjailija kuvaili juonta ja lähtökohtia hyvin niukasti. Muistan hänen maininneen muun muassa alkoholisti isästä ja hänen poikansa vaikeuksista ja siitä, että kirjailija itse oli joutunut käymään itsepuolustuskursseja seuraamassa kirjan tekoa varten.

Silloin kirjasta jäi hyvin kliseinen mielikuva. Ajattelin, ettei teosta ehkä kannata lukea lainkaan. Myös moni kavereistani sanoi samaa.

Jokin kuotenkin kirjailijan asenteessa ja varmuudessa herätti kiinnostusta. Se, että lähtee liikkeelle juuri niistä asetelmista, jotka itellä ovat on hieno asia. Arvostan sitä suuresti.

Päätin joka tapauksesa tutustua teokseen, koska jokin siinä kutsui tekemään niin. Ja nyt ko kolmatta osaa lukiessani en olisi uskonut tähän päätyväni.

Vierailullaan kirjailija tosin valaisi teoksen käsittelyä ennen julkaisua läpikäyden lähes koko prosessin. Se valaisi myös omaa näkemystäni siitä, mitä minkä tahansa julkaistun kirjan tekeminen todella on voinut vaatia.
(luettu 113 kertaa)
Vastaa

Paikalla 3 jäsentä ja 43 vierailijaa
Skie, LordStenhammar, haplotus
Uusin jäsen: Serafia Alho
Jäseniä yhteensä: 8678