Kirjasarja :: Praedor

Petri Hiltusen luoma avoin maailma kirjallisille seikkailijoille

Lähettänyt 10 päivää sitten :: tarunen
tarunen avatar
Petri Hiltusen sarjakuvissaan luoma maailma siellä seikkailevine praedoreineen on laajentunut myös peliulottuvuuteen, mutta lisäksi tuo maailma on periaatteessa avoin kirjailijoille, joiden toki edellytetään sopivan kirjastaan maailman luojan ja sen keskeisimpien kehittäjien Ville Vuorelan ja Erkka Leppäsen kanssa. Vuorela on julkaissut myös praedor-aiheisia kirjoja ja Leppänen novelleja ja novellikokoelmia. Muita praedor-kirjailijoita ovat Jaakko Alamikkula ja Sakari Peuranen. En osaa nimetä heistä suosikkiani sillä pidän kaikista, ja heidän tyyliensä erilaisuus on yksi syy praedor-kirjojen viehätykseen. Mutta kaiken takana ovat tietenkin Petri Hiltusen upeat sarjakuvat, joihin kannattaa tutustua joko ennen praedor-kirjojen lukemista tai viimeistään sen jälkeen.
(luettu 127 kertaa)
Vastaa
Burgeri 10 päivää sitten
Uudet naamat ovat tervetulleita paitsi lukijoiksi, niin myös kirjoittajiksi. Romaani-ideoillaan kannattaa lähestyä Vaskikirjoja, mutta helpoin tapa näyttää kyntensä on osallistua seuraavaan novellikokoelmaan: http://www.vaskikirjat.fi/praedor-antologia.html
Vastaa | Tykkää
Skessa Kaukamaa 9 päivää sitten
Sarjakuvat ovat jo tuttuja ja hyviä ovat! Varsinaiset kirjat on vielä lukematta, mutta aikomuksena on lukea. Jaconia on kyllä mielenkiintoinen maailma, roolipeleistäkin olen kuullut jonkin verran, vaikken itse olekaan ollut mukana pelaamassa.
Vastaa | Tykkää
Jaakko 9 päivää sitten
Moi kaikille! Itsekin näppini Praedoriin kahden romaanin ja kahden novellin kautta sotkeneena kiinnostaisi kovasti, kuinka nykyinen Risingshadowin käyttäjäkunta ottaa Praedor-tarinat vastaan. Aikoinani itsekin Risingshadowiin kirjoittelin, mutta toivottavasti netti on ne jutut jo syönyt.
Vastaa | Tykkää
tarunen 8 päivää sitten
Satun tietämään, että nimimerkillä Jaakko täällä kirjoittava on kirjoittanut kirjat Koston kukkulat ja Kuninkaan kotka. Ne ovat tyylikkäästi kirjoitettua miekkafantasiaa ilman merkittävää magiaa, ja pohjaa niihin luo Jaakon kokemus keskiaikamiekkailusta.

Koston kukkulat on väljästi luokiteltavissa miekka ja magia -genreen, vaikka magiaa siinä ei esiinny juuri lainkaan, mitä nyt velhojen olemassaolo mainitaan. Taistelukuvaukset sen sijaan ovat perusteellisia ja huolellisesti rakennettuja. Lajityypin ominaispiirteet eivät kuitenkaan himmennä hyvää ihmiskuvausta ja oivaltavaa yhteisöjen toiminnan analyysia.

Lajityypistä poiketen kukaan ei lopulta ole kovin sankarillinen, jokaisessa on rosoja ja puutteita. Loppu ei myöskään ole onnellinen, vaan osoittaa traagisuudessaan, miten kostonhalu ja siitä lähtevä koston kierre lopulta tuhoaa kaiken. Mutta vaikka hyvyys näyttää peittyvän pahuuden alle, se näkyy kuitenkin yksittäisten ihmisten yksittäisissä valinnoissa, eikä tunnelma ole toivoton, vaan ymmärtävä ja lempeän surumielinen.
(muokattu 7 päivää sitten)
Vastaa | Tykkää
tarunen 8 päivää sitten
Sakari Peurasen kirjassa Uponneen jumalan uni on erikoisuutena henkilöiden alatyylinen kielenkäyttö ja muut alatyyliset elementit pieruhuumorista alkaen. Sitä ei pidä säikähtää, vaan se on hyvin kirjoitettu, rakenteeltaan taitava, kiinnostavia henkilöhahmoja sisältävä, ja juoneltaan kiehtovan yllätyksellinen. Valittu tyylilaji ei myöskään estä sitä, että keskeiset henkilöt päätyvät eettisesti korkeatasoisiin ratkaisuihin, ja kirjasta aukeaa runsaasti mahdollisuuksia pohtia elämännäkemystään ja maailmankatsomustaan.
(muokattu 7 päivää sitten)
Vastaa | Tykkää
Jaakko 7 päivää sitten
Viimeksi Praedor-kirjallisuudesta tuli luettua Ville Vuorelan Verivartio, joka oli mainio lukuelämys. Alla Facebookkiin kirjoittamani arvio kirjasta. Goodreadsissa olen arvioinut Sakari Peurasen Uponneen jumalan unen ja Vuorelan Käärmetanssijan, joista molemmista myös ehdottomasti pidin!

VERIVARTIO

Verivartio jatkaa Nejah Käärmeentanssijan seikkailuja ja esittelee lukijalle Farrignian hovin tärkeitä pelaajia sekä kaupungin nurjaakin puolta, kuten praedoreille sopii. Enempää juonesta paljastamatta todettakoon, että Nejah pääsee seuraamaan läheltä Farrignian ja ehkä koko Jaconian kohtalonhetkiä.

Vaikka Käärmetanssija ja Verivartio tapahtuvat verrakkain lähekkäin, minulle tuli Nejahista kuva varttuneempana ja itsevarmempana seikkailijana kuin Käärmetanssijan vasta praedorina aloitteleva tyttönen. Hän on aktiivinen ja neuvokas toimija, joka onnistuu luovimaan niin Farrignian korkeiden pelaajien kuin valtakunnan pohjasakankin keskellä. Hänen suunnitelmansa ystävän auttamiseksi, mikä on koko Verivartion juonen katalyytti, on varsin uskalias, mutta toisaalta praedorien (oletettavasti) hurjapäiselle mielenlaadulle uskottava. Vielä Nejah kantaa erinomaisesti tarinaa yksinkin, mutta jatkoa ajatellen olisi mielenkiintoista lukea muista praedoreista hänen vierellään. Tämä näyttäisi olevan Vuorelan suunnitelma myös jatkon kannalta.

Kuten aikaisemmissakin Vuorelan teoksissa, Verivartion vahvuudeksi nousee Vuorelan taito kuvailla Jaconian maailmaa, mutta tällä kertaa huomasin ihastelevani myös hänen tapaansa kuvailla seikkailemista. Vuorela kirjoittaa varmasti ja luovasti niin Farrignian palatseista kuin alamaailman rappion paikoistakin, ja maalaa taitavasti esiin Jaconian raunioiden ja kiellettyjen paikkojen varjot ja käytävänmutkat. Huomasin kuitenkin nauttivani kuvailun lisäksi myös Vuorelan luovasta ja kuvailevasta tavasta esitellä seikkailemisen ja raunioiden koluamisen yksityiskohtia hiivintöineen, tiirikoimisineen ja pelkoineen. Vuorela saa mielikuvituksellisissa paikoissa ja uskomattomien hirviöiden keskellä seikkailemisen tuntumaan uskottavalta ja aidolta.

Verivartion tarina vihjaa suuremmista kuvioista Jaconian valtakuntien välillä, mutta on tarinana melko tiivis ja etenee varsin lyhyellä aikavälillä. Minulle tuli lukijana tunne, että kirjan alussa luotu aikaraja osoittautui juonen kannalta vähän ongelmalliseksi, mutta Vuorela onnistuu kuitenkin onneksi pitämään kirjan tapahtumat uskottavana. Itse olisin ehkä kaivannut hieman vielä lisää kuvailua Nejahin sopeutumisesta uuteen tilanteeseen, johon hän kirjassa joutuu.

Verivartio vihjaa suuremmista kuvioista, ja tarina onkin siitä poikkeuksellisen Praedor-tarina, että se jää selvästi kesken luvaten jatko-osaa, joka kulkee nimellä Pitkien varjojen maa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka Vuorelan rakentama jännite Jaconian eteläisemmissä osissa ratkeaa. Vuorelan Praedor-tarinoille uskollisesti Verivatio toimii loistavana inspiraation lähteenä seikkailuihin Praedor-roolipelissä!
Vastaa | Tykkää
tarunen 5 päivää sitten
Pehmeä laskeutuminen Praedor-maailmaan onnistuu Erkka Leppäsen Kirotun maan ritarin myötä Se koostuu kolmestatoista novellista, mutta sen läpi kulkee yhtenäinen juonikuvio, jonka keskiössä on Falac Valkosulka. Viihteellisten tarinoiden ohella Falac miettii, ovatko hänen sankaritekoina pidetyt voittonsa eettisesti oikeutettuja. Hän tarkkailee myös yhteisöjä, joissa hän liikkuu, ja pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan puolustamaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

Erityisen oivaltavalla tavalla kirjassa käsitellään uskontoa sen monissa muodoissa, sekä vilpittömänä luottamuksena että tarkoitushakuisena vallankäyttönä. Jossain vaiheessa Falac yrittää hyvittää tekemäänsä pahaa hyvillä teoilla. Myöhemmin hän ilmeisesti on oivaltamaisillaan jotain armollisesta jumalasta ja siitä, että ihminen löytää tiedon oikeasta ja väärästä omasta sydämestään.

Ilahduttavaa on myös, että kirjan naishahmot ovat itsenäisiä toimijoita, yhtä elävästi ja persoonallisesti hahmoteltuja kuin miehetkin.
Vastaa | Tykkää

Paikalla 1 jäsen ja 73 vierailijaa
Mikael
Uusin jäsen: Jimbo Whateverson
Jäseniä yhteensä: 8723