Kirja-arvio: Nimetyt

Kirjoittanut Intiaanikesä - 4.0

Ensimmäisellä lukukerralla tyrmäsin tämän kirjan täysin, mutta toinen kerta toden sanoi. Kun jaksoin keskittyä Nimettyihin, huomasin että se onkin aika hyvä kirja. En pystynyt laskemaan sitä kädestäni ja koko ajan piti olla sitä lukemassa. Juoni on aika erikoinen ja siinä jotain samankaltaista kuin Curleyn Muinaisessa taiassa: aikamatkailu, yliluonnolliset voimat ja historia. En voi väittää historiaa lempikouluaineekseni, mutta kirjassa historiasta on onnistuttu tekemään mielenkiintoista ja historiallisista henkilöistä melkeinpä haluaa etsiä lisätietoa. Juonesta pystyi itse jo päättelemään jotain asioita, mutta hyvän juonen tavoin se jätti pohdittavaa jatko-osille. Henkilöhahmoista erityisesti Arkarian herätti mielenkiintoni. Ketään henkilöhahmoista ei jätetä tylysti sivuun ja kaikki, jopa sivuhahmotkin ovat melko isossa roolissa. Miinuksena Mattin hahmo, joka vaikutti hiukan kliseiseltä ylisuojelevan, valvovan isoveljen roolissa. Toisen pienemmän miinuksen saa kerronta, joka etenee alussa melko nopeasti, lähes hengästyttävällä vauhdilla. Arvosana: 9+
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Nimetyt

Marianne Curley Julkaistu: syyskuu 2004
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasia, nuoret
Avainsanat: aikamatkustus

Alkuteos ilmestynyt 2002. Suomentanut Kaisa Kattelus.

1. painos: Tammi, 2004. Sidottu.
2. painos: Tammi, 2008. Tam tam. Nidottu.

Ethan on Nimetty: hän pystyy matkustamaan ajassa taaksepäin. Hänen tehtävänsä on suojella nykyisyyttä ja tulevaisuutta estämällä menneisyydessä toimivia kaaoksen voimia, jotka yrittävät purkaa historian ja estää sen oikean kulun.

Mutta Ethan on myös tavallinen 16-vuotias koulupoika. Ethan on tottunut siihen, että hänen ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Historian vartijat: Circus Maximus (Historian vartijat, #2)Pyövelin vallankumous (W.A.R.P., #2)Muotimatkaaja Titanicin kannellaRubiininpuna (Rakkaus ei katso aikaa, #1)Nauhoitettava ennen käyttöä
Paikalla 27 vierailijaa
Uusin jäsen: Topi Kopakkala
Jäseniä yhteensä: 9455