Käännetyn fantasiakirjallisuuden taso on ollut Suomessa niin huonoa, että ennakkoon kehuttu Tigana oli ilmestyessään merkki kirjallisuudenlajin viimeinkin tapahtuvasta monipuolistumisesta. Tämä on kummallista, sillä lajin juurten pitäisi olla nimenomaan ritari- ja hoviromaanien perinteessä. Valitettavasti suomennos on jaettu turhaan kahtia. Parhaiten teos onnistuu nuorille suunnattuna, fantasian kuvaa laajentavana teoksena. Nuortenkirjaksi soveltuu keskeisen näkökulmahenkilön ja lähinnä nuorisolle suunnattujen laskelmoitujen kohtausten vuoksi. Kay on taitava maailmanrakentaja ja juonenkuljettaja, mutta loppujen lopuksi romaani on lähinnä kätevästi tiivistetty versio Robert Jordanin Ajan pyörästä. Erityisesti Kay harrastaa usean yhteensattuman lastaamista samaan kohtaukseen. Kokonaisuus on viime kädessä kaavamainen ja ennustettava, vaikka yksityiskohdat olisivat loistokkaita. Ihmiskuvauksessa Kay onnistuu huonosti. Henkilöt eivät kehity mihinkään. Jälkeenpäin juonesta muistaa parhaiten ilkeän Albericon tempaukset, vaikka teoksen pitäisi olla tunnettu harmaasävyisistä henkilöistään. Tappajan, kostonhalun riivaamaan Brandinin pitäisi muka olla sellainen, koska hän on salamurhaajansa mielestä seksikäs. Muutama ylidramaattinen kohta kirjassa on kyllä kiehtova, mutta jälkeenpäin nille voisi keksiä käyttöä lähinnä Harry Potter -fanifiktion rakennusaineksina. Kayn kirjoitustyyli on esimerkki paitsi värikkäästä viihdeproosasta myös siitä, miten sitä ei kannata kirjoittaa. Laskelmointi ärsyttää. Runollista tyyliä ja ajatuksia etsiessä kannattaa kääntyä Patricia McKillipin kirjoihin. Shakespearelaisuuteen voisi tutustua puolestaan vaikka Kenneth Branaghin elokuvissa. Kaylla kuvauksen kirjavuus luo hyppelehtivän vaikutelman, kun välillä kumppanukset ovat iloisia kuin Viisikoissa ja naureskelevat kuin huonosti ohjatussa elokuvassa, välillä kyynelehditään ja ollaan mahtipontisia. Ja kun musisoidaan, piisit tulkitaan kuulemma äärettömän merkitsevästi. Edes kustannustoimittaja ei ole kertonut kirjailijalle näytä, älä kerro -ohjeesta ja siitä minkä luontoinen viestintäväline kirja oikein on. Teos vaatii parodiaversiota, jossa ensimmäisen niteen kannessa kuvattu Alessan soittaa herkästi säkkipilliä. Samoin on erotiikan laita, joka toimii vain nuorisoa kosiskelevana ainesosana. Dianoran osuus kirjassa on ylipitkä, vähempi alleviivaus olisi riittänyt. Kaksi ja puoli tähteä.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Tigana. Osa 2: Verenperinnön hinta

Guy Gavriel Kay Julkaistu: lokakuu 2003
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasiakorkea fantasia

Alkuteos ilmestynyt 1990. Suomentanut Leena Peltonen. Suomennos sisältää alkuteoksen loppuosan luvusta 13 lähtien. Kannen suunnittelu: Sakari Tiikkaja. Sidottu, kansipaperi.

Prix Aurora -palkinto 1991, World Fantasy -palkintoehdokas 1991, Mythopoeic-palkintoehdokas 1991, kolmas sija Locus-palkintoäänestyksessä (fantasiaromaanit) 1991.

Ennen niin ylpeä Tiganan ruhtinaskunta on kadotuksen oma. Velhokuningas Brandin on loitsuillaan ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Mahti (Korpinkehät, #3)Mifongin aika (Mifonki-sarja, #2)Taian oppitunnit (Yelena Zaltana, #2)Zequera KätkettyViisaan miehen pelko (Kuninkaansurmaajan kronikka, #2)
Paikalla 3 jäsentä ja 35 vierailijaa
Fievre, Pisania, melikes
Uusin jäsen: Anders Vacklin
Jäseniä yhteensä: 9452