Kirja-arvio: Pimeän käskyläiset

Kirjoittanut Mort - 3.0

Pimeän käskyläiset jatkaa Viiden vartijan tarinaa, muttei yllä edellisten osien tasolle. Alku ei vakuuta ja on jopa hieman kyllästyttävä, mutta kun juoni alkaa edetä niin kiinnostavuus kasvaa ja lopulta kirja koukuttaa mukavasti ja on paikoittain erittäinkin mielenkiintoinen. Kirjan tapahtumat ajoittuvat lähes täysin edellisen osan päälle ja juonessa ei juurikaan edetä. Välillä kirja tuntuikin vain 2. ja 4. osan väliseltä täytteeltä, joka vain kertoo viiden vartijan historiasta ja esittelee kaksi uutta päähenkilöä. Tunnelma ei ole enää läheskään yhtä painostava kuin edellisissä osissa ja jää muutenkin vaisummaksi. Kaiken kaikkiaan kirja oli pieni pettyys edellisten osien jälkeen, mutta oli kuitenkin ihan mukavaa luettavaa ja parani loppua kohden. Toivottavasti seuraava osa palaa taas edellisten tasolle, kun tapahtumat pääsevät etenemään kunnolla.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Pimeän käskyläiset

Anthony Horowitz Julkaistu: heinäkuu 27, 2009
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasia, jännitys, nuoret

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Susanna Paarma. Sidottu.

Hyytävää nuorten jännitysfantasiaa Alex Riderin tekijältä!

Kaksoset Scott ja Jamie Tyler tietävät, etteivät ole tavallisia teini-ikäisiä. He esiintyvät nuhjuisessa showteatterissa Renossa, eikä heidän telepatianumerollaan ole salaisuutta. He pystyvät lukemaan ajatuksia.

Mutta joku on kuullut heidän kyvyistään. Kun Nightrise-yhtiön agentit saapuvat, Scott siepataan ja ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Biggles EtelämerelläKauhujen saari (David & Larissa, #3)Biggles TiibetissäKorpinportti (Viisi vartijaa, #1)Nekropolis (Viisi vartijaa, #4)
Paikalla 3 jäsentä ja 41 vierailijaa
Ruska, Darkki, haplotus
Uusin jäsen: Ruska
Jäseniä yhteensä: 9376