Jumalaton näytelmä (Nikopol-trilogia #1) - Enki Bilal6

Kirja-arvio :: Jumalaton näytelmä

Kirjoittanut Varjolehti

Harmaan naturalistinen kuvitus ja tiedostava yhteiskuntakuvaus tekivät tästä sarjakuvanovellista sen verran kiinnostavan tuttavuuden, että saatan joskus eksyä (yli?)hypetetyn Nikopol-trilogian pariin takaisinkin. Itse tarina ei kuitenkaan ollut miltään kannalta erityisen häikäisevä: hahmot jäivät aasta ööhön litteiksi, teemat enimmäkseen loistivat poissaolollaan ja juoni eteni tasaisesti juuri sinne, minne se aikoikin. Bilalin ehdottomasti parasta antia on maailma, joka onnistuu yllättämään, vaikka pessimistisiä tulevaisuuskuvia suursotien ja despotismin repimästä Euroopasta on toki kirjoitettu ennenkin.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Jumalaton näytelmä

Alkuteos ilmestynyt 1998. Suomennos: Timo Reenpää. Sidottu. 2. painos 1990. Nidottu.

On vuosi 2023 itsenäisessä, ydinsodan kokeneessa Pariisissa. Rappeutuvaa kaupunkia hallitsee fasistinen diktaattori, joka pitää sitä lujassa otteessaan kirkon tukemana. Etuoikeutetut ja rahvas on eristetty toisistaan omille vyöhykkeilleen ja naiset sijoitettu laitoksiin synnyttämään.

Mutta kaupungin poliittiset kuviot sotkee perusteellisesti sen ylle ilmaantuva egyptiläisten jumalien avaruuspyramidi. Haukkajumala Horus nousee kapinaan kumppaneitaan vastaan ja ryhtyy toimiin kaapatakseen vallan Pariisissa – välikappaleenaan 30 vuotta pakasteena ollut Stanku Brickley...