Jonathan Carroll (s. 1949) on viime vuosikymmenien arvostetuimpia amerikkalaisia kirjailijoita. Carrollin ihailijoihin kuuluvat muiden muassa Neil Gaiman, Stephen King ja Jonathan Lethem. Lukijakunta on kasvanut vuosi vuodelta, muun muassa Puolassa hänen kirjansa käyvät kaupaksi ”kuin ilmainen seksi”, kuten Carroll itse sanoo. Hänen esikoisromaaninsa oli Naurujen maa vuonna 1980. Teos ei aluksi myynyt kovinkaan hyvin, mutta Carrollin saaman uskollisen ihailijakunnan ansiosta se nousi kuuluisuuteen.
Carroll syntyi New Yorkissa juutalaiseen perheeseen, mutta hänet kasvatettiin kristillinen tiede -uskonnon vaikutuksessa. Hänen isänsä oli elokuvakäsikirjoittaja ja äitinsä näyttelijä ja kirjoittaja, joka esiintyi
lukuisissa Broadwayn show’issa ja kahdessa elokuvassa. Nuorena Carroll kapinoi kasvatustaan vastaan, mutta valmistui lopulta yliopistosta englanninopettajaksi vuonna 1971. Pian sen jälkeen hän avioitui taiteilija Beverly Schreinerin kanssa.
Carroll työskenteli englannin kielen ja kirjallisuuden opettajana, kunnes muutti 1970-luvun puolivälissä haastavamman opettajantoimen perässä American International Schooliin Wienissä. Itse hän väittää päätyneensä Eurooppaan hyvän kahvin vuoksi. Sanojensa mukaan Carroll ei tunne itseään eurooppalaiseksi sen enempää kuin amerikkalaiseksikaan vaan pikemminkin sekarotuiseksi koiraksi – etenkin kun wieniläiset pitävät häntä yhä vierailijana ja kysyvät häneltä jatkuvasti syytä Eurooppaan muuttamiselle.
Aiheen ensimmäiseen novelliinsa Carroll sai lukioikäisenä. Hän muistaa yhä, miten englanninopettaja, joka tuossa vaiheessa oli antamassa hänelle reput, juoksi läpi koulun pihan huutaen ”Loistava tarina, Carroll!” Se oli Carrollin elämän käännekohta. Carroll kirjoitti kolme romaania, joita hän ei saanut koskaan julkaistuksi. Niiden hylkäämistä kirjailija ei muistele pahalla, niiden kirjoittaminen olivat hyvää harjoittelua. Naurujen maa oli Carrollin viimeinen yritys: jos sitä ei olisi hyväksytty, hän olisi jättänyt kirjoittamisen.
Kirjailijana Carroll ei ole lokeroitavissa tiettyyn kirjallisuudenlajiin, vaan tarjoaa lukijalleen sekasalaatteja: romaanikerrontaa, fantasiaa, romantiikkaa, jännitystä ja yllätyksellisyyttä. Carrollin aihepiiri käsittää koko elämän kirjon, rakkaudesta kuolemaan. Carrollin tarinat eivät pääty ennalta-arvattavasti tai tavanomaisen onnellisesti.
Carrollia on verrattu usein maagisen realismin nimiin. Itse hän suhtautuu torjuvasti luokitteluihin. Etenkin fantasian ja scifin lajityypit ovat tunnettuja niiden kehnosta kirjallisesta tasosta. Hänen mukaansa tieteis- ja fantasiakirjallisuudessa on paljon hyviä tarinankertojia, mutta ikävä kyllä vain vähän todella hyviä kirjoittajia. Useimmat ihmiset haluavat lukea helppoa ja yllätyksetöntä kirjallisuutta. Harvaa fantasiakirjailijaa muistetaan enää 40 vuoden kuluttua. Sen sijaan esimerkiksi J. R. R. Tolkien on harvinainen kirjallinen lahjakkuus, jota monet ovat yrittäneet turhaan jäljitellä.
Carrollin teosten tavaramerkki on koira, yleensä bullterrieri. Taika astuu tarinaan usein juuri koiran turkissa. Kuten Carroll Helsingin kirjamessuilla 2005 vieraillessaan totesi, koirat ovat pieniä hyviä olentoja ihmisen harmaassa arjessa, joten hän asettaa sellaisen jokaiseen kirjaansa. Koirat saavat hyvälle tuulelle ja hymyilemään. ”Jos edes yksi ihminen olisi yhtä hyvä ystävä kuin koira, häntä pidettäisiin varmasti maailman hienoimpana ihmisenä”, Carroll sanoo. Koirat ovat uskollisia, pyytettömiä ja ehdoitta rakastavia, mutta koska ne ovat ”vain eläimiä”, ihmiset eivät huomaa niitä.
Carroll kertoo saavansa ajatukset kirjoihinsa omasta elämästään ja ympärillä pyörivästä maailmasta: ihmisistä, tunnetiloista, kokemuksista ja paikoista. Joskus on niin, että todellisuus on tarua ihmeellisempää, monesti myös raadollisempaa. Toisaalta kirjoittaminen on hänelle pakoa arjesta ja keino käyttää hyväksi ikkunasta ulos tuijottelemista. Carroll nauttii kirjoittamisesta, joten tekstiä syntyy useimmiten joka päivä. Kirjailijan työ on hänestä upeaa: siinä saa palkkaa maailmojen luomisesta ja henkilöiden kohtaloiden päättämisestä.
Carrollin tapa kirjoittaa on harvinainen mutta tyylikäs: ensin hän kirjoittaa tekstin nopeasti tietokoneella, sitten nopeasti käsin ja lopuksi hitaasti kauniiksi käsikirjoitukseksi. Mitä hitaammaksi kirjoittaminen muuttuu, sitä paremmin tulos vastaa hänen toiveitaan, Carroll toteaa. Lopuksi teksti jätetään syrjään kuukaudeksi, ja jos tulos kestää edelleen arviointia, se lähetetään kustantajalle. Carrollin omia suosikkikirjailijoita ovat Julio Cortázar, Robertson Davies, Haruki Murakami ja Gabriel García Márquez.
Lähteitä
Sini Neuvonen & Ilana Rimón: ”Jonathan Carroll – maailmojen välissä”. Legolas 4/2005.
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita 2. Toimittaneet Jukka Halme, Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ, 2009.
Linkkejä
Jonathan Carroll. Wikipedia.
Tuomo Karhu: Tarina vie kuin bullterrieri. Turun sanomat 30.10.2005.
Vesa Sisättö: Naurujen maa. Helsingin sanomat 27.10.2005.
Tuomo Karhu: Naurujen maa. Turun sanomat 30.10.2005.
Päivi Mäkirinta: Valkoiset omenat. Turun sanomat 27.3.2007.
Kuva: Robert Layne-Dyer. Lähde: Loki-kirjat.
