Kadonnut maailma

@ Michael Crichton
Kadonnut maailma (Jurassic Park #2) - Michael Crichton 6.84   55

Alkuteos ilmestynyt 1995. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Kartta: Sami Toivonen. Sidottu, kansipaperi.

Hillitöntä jännitystä, huikeita tieteen visioita

On kulunut kuusi vuotta Jurasic Parkin painajaisesta, joka murskasi tiedemiesten mielikuvitukselliset haaveet. Esihistorialliset pedot hävitettiin, Dinosauruspuisto tuhottiin, ja saari suljettiin yleisöltä.

Mutta nyt Costa Ricasta on alkanut kantautua huhuja valtavista tunnistamattomista eläimistä – jotain jäi sittenkin henkiin...

Kaaosteoreetikko Ian Malcolm matkaa tiedemiesjoukon mukana syrjäiselle Costa Rican saarelle. Toisellakin retkikunnalla on sama määränpää – ja omat suunnitelmansa dinosaurusten varalle.

Saarella tutkijoiden eteen avautuu maailma sellaisena kuin se oli kuusikymmentäviisi miljoonaa vuotta sitten, yhtä kiehtovana ja arvoituksellisena.

Vai avautuuko? Miksi saarella vilisee lihansyöjiä? Missä ovat vanhat yksilöt?

Alkuperäinen Dinosauruspuisto paljastuu vain kulissiksi. Epäonniset kokeet tehtiinkin tällä syrjäisellä saarella, jota nyt hallitsevat vapaana käyskentelevät petolaumat.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu 1996 (Otava)
Alkuperäinen nimi The Lost World
Tietoja muokattu maaliskuu 5, 2016

Jurassic Park

Sarja sisältää 2 pääteosta ja yhteensä teoksia 2 kpl.

Dinosauruspuisto (Jurassic Park #1) 7.58   78
Kadonnut maailma (Jurassic Park #2) 6.84   55

Kirja-arviot & arvosanat

Eija
Arvosanat 1224
Kirja-arviot 330
Viestit 1197
joulukuu 14, 2019
7 / 10

Kirjan dinosaurukset ovat kyllä hirveitä petoja. Juuri sellaiset hirviöt ovat kaikkein pelottavimpia, jotka tiedetään olleen todellisia joskus. Kirjassa monet dinosauruslajit tulkitaan hirviöiksi ja juonessa on useita pelottavia ja jänniä kohtauksia.  Muistikuvan mukaan kirja on suunnilleen yhtä hyvä kuin edellinen osa Dinosauruspuisto. (5.4.2019)

w-a-r-i
Arvosanat 83
Kirja-arviot 83
Viestit 47
helmikuu 12, 2016
8 / 10

Ihan mukava jatko-osa ensimmäiselle dinosauruskirjalle! :) Tämän kirjan tempo oli nopeampi, kuin ensimmäisen, joten lukeminen oli ainakin minulle jouhevampaa. Edelleen hämmentävää kuvailua ja ylimääräisiä asioita kohdissa, joissa ei olisi kaivannut keskeytystä itse juonesta, mutta se on vaan kirjoittajan tyyli toimia. Dinosauruksista kiinnostuneelle suosittelen kyllä, kulttiteos.

tintti89
Arvosanat 119
Kirja-arviot 119
Viestit 0
marraskuu 18, 2010
6 / 10

Tämä kirja on selkeästi huonompi kuin edellinen osa. Dinosaurukset jäävät mielestäni hieman taka-alalle Jurassic Parkin arvoitusta selvitellessä. Kirjassa on tosin saatu hyvin selitettyä geneettiset tiedot maallikon ymmärtämin termein. Hieman kappalejaot ihmetyttävät, sillä osassa kappaleita niitä ei olisi tarvinnut. Henkilöissä menin taasen sekaisin, aina sai miettiä kenen seurassa kukakin liikkui. Jotenkin kaikki hahmot jäivät kirjassa erittäin pinnallisiksi. Olisin itse ehkä jättänyt Kellyn ja Arbyn kirjasta kokonaan pois, sillä edellisessä osassa lapsia päätyi jo hengenvaaraan, eikä sitä olisi välttämättä tarvinnut toistaa. Sen sijaan olisin halunnut Alan Grantin mukaan myös tähän kirjaan. Hieman jäin myös miettimään, oliko tämän kirjan Harding edellisen osan Hardingin tytär. Kirjan loppu jäi liikaa kesken, se olisi kaivannut jatko-osaa. Kirjan edetessä kysyttiin liian monia kysymyksiä, eikä viimeisillä sivuillakaan näihin saatu vastausta. Loppu oli vähän turhan hätäinen. Suosittelen kuitenkin kirjaa edellisen osan lukeneille, tarjoaa se kuitenkin vastauksia edellisen kirjan kysymyksiin.

Mika Muhonen
Mika Muhonen
Arvosanat 223
Kirja-arviot 0
Viestit 0
maaliskuu 20, 2023
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
TP
TP
Arvosanat 167
Kirja-arviot 6
Viestit 41
tammikuu 5, 2023
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Herppi82
Herppi82
Arvosanat 121
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 7, 2021
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Hauki
Hauki
Arvosanat 214
Kirja-arviot 2
Viestit 0
helmikuu 27, 2021
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Carthanie
Carthanie
Arvosanat 505
Kirja-arviot 7
Viestit 6
heinäkuu 12, 2018
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Joonas
Joonas
Arvosanat 452
Kirja-arviot 10
Viestit 15
tammikuu 2, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
koi
koi
Arvosanat 346
Kirja-arviot 0
Viestit 0
elokuu 31, 2015
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle