Kirja-arvio: Ensimmäinen siirtokunta

Kirjoittanut sansa - 5.0

"Kului hiljainen tuokio. Carter nuoli huulensa hitaalla kielellä. Kun hän puhui, hänen äänensä oli miltei kuiskaus: 'Mitä te haluatte minusta?'" Mitäpä tosiaan, ellei sitten koekaniinin vaaralliseen ihmiskokeeseen, joka vääjäämättä riistäytyy tieteilijöiden käsistä? Osapuolten kohtaamiset on läpi tarinan kuvattu, kuten edellä, rakastettavan epäluuloisiksi:) Ensimmäisessä Siirtokunnassa Cronin esittelee jälleen uuden tavan hahmottaa sana 'vampyyri', ja tällä kertaa se näkökulma on vähemmän runollinen kuin koskaan aikaisemmin. Teos on kieltämättä paksu, ja sisältää myös kuivakkaita kohtia, mutta kaiken kaikkiaan sitä ei raaski heittää käsistään. Kunpa toinen osa olisi jo saatavilla! Herkullinen juoni käsitellään moniulotteisesti todella monen henkilön näkökulmasta, joten lukeminen vaatii pitämään "silmät tarkkana". Henkilöiden puutteesta tarina ei kärsi. Eri juoniosioiden sulatteluun kuitenkin kuluu sen vuoksi enemmän aikaa. Aluksi minua ärsytti henkilöhahmojen vaihtaminen täysin kesken kirjan. Myöhemmin sen toki huomasi fiksuksi ja tarpeelliseksi tempuksi, eli pisteet kotiin siitäkin! Tarina osoittautui ihanan väkeväksi, kun sille vain antoi tilaisuuden.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Ensimmäinen siirtokunta

Justin Cronin Julkaistu: kesäkuu 11, 2010
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: scifidystopia, jännitys
Avainsanat: tv-sarja, vampyyrit

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Arto Schroderus. Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen. Sidottu, kansipaperi. 2. laitos: Bon-pokkari, 2013. Uusi kansikuva. Nidottu. 3. laitos: 2019. Tv-sarjakansi. Nidottu.

Trilleri tulevaisuudesta, jossa ihmiskunta elää raakojen petojen armoilla

Yhdysvaltain armeija aloittaa 2010-luvulla vaarallisen kokeen. Joukko kuolemanrangaistuksen saaneita vankeja viedään huippusalaiseen tutkimuskeskukseen Coloradossa, missä ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

JohtajaAvaruuden kulkuriViimeisen pasuunan soidessaTietokoneen vangit (Arkki Ykkönen, #1)Lintumyrsky
Paikalla 2 jäsentä ja 69 vierailijaa
Astorethein, LordStenhammar
Uusin jäsen: Ronja
Jäseniä yhteensä: 8698