Paljastettu rakastaja

@ J. R. Ward
Paljastettu rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #4) - J. R. Ward 7.64   259

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Maria Sjövik. Nidottu.

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.

Butch O'Neal on synnynnäinen taistelija. Piinkova entinen murhapoliisi on ainoa ihminen, joka on koskaan päässyt Mustan tikarin veljeskunnan sisäpiiriin. Butch haluaa taistella vampyyrien rinnalla heitä vainoavaa Harvennuskuntaa vastaan, eikä hänellä ole mitään menetettävää. Butch on rakastunut aateliseen vampyyrinaiseen, Marissaan, jota ei kuitenkaan usko voivansa saada omakseen. Rakkautta tai ei, ainakin hän voi taistella veljeskunnan rinnalla.

Tapahtumat saavat kuitenkin kohtalokkaan käänteen – laittaessaan oman henkensä likoon pelastaakseen siviilivampyyrin lessereiden kynsistä Butch joutuu itse Harvennuskunnan pimeimmän voiman pauloihin. Veljeskunta pyytää Marissaa apuun Butchin pelastamiseksi, mutta on mahdollista ettei edes Marissan rakkaus voi tätä enää pelastaa.

Paljastettu rakastaja on neljäs osa suuren suosion saavuttaneesta Mustan tikarin veljeskunta -sarjasta ja urbaania fantasiaa parhaimmillaan.



Keskustelu: J. R. Ward (57 viestiä)

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu maaliskuu 25, 2011 (Basam)
Alkuperäinen nimi Lover Revealed
Tietoja muokattu tammikuu 20, 2016

Mustan tikarin veljeskunta

Sarja sisältää 14 pääteosta ja yhteensä teoksia 15 kpl.

Sarjan suomentaminen jätettiin kesken.

Pääsarja Basam Shakti
Alasarja Mustan tikarin perintö

Pimeyden rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #1) 8.28   432
Ikuinen rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #2) 8.14   326
Herätetty rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #3) 8.48   299
Paljastettu rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #4) 7.64   259
Sitomaton rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #5) 8.00   247
Varjeltu rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #6) 7.32   217
Koston rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #7) 7.90   195
Minun rakastajani (Mustan tikarin veljeskunta #8) 8.06   186
Vapautettu rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #9) 7.82   172
Uudestisyntynyt rakastaja (Mustan tikarin veljeskunta #10) 7.78   166
Rakastaja – vihdoinkin (Mustan tikarin veljeskunta #11) 8.32   141
Kuningas (Mustan tikarin veljeskunta #12) 8.04   94
Varjot (Mustan tikarin veljeskunta #13) 7.98   69
Peto (Mustan tikarin veljeskunta #14) 7.48   57
Mustan tikarin veljeskunta: Sisäpiirin tietoa 6.94   66

Kirja-arviot & arvosanat

Anneliana
Arvosanat 64
Kirja-arviot 35
Viestit 5
tammikuu 22, 2017
9 / 10

En ollut kovin innoissani siitä, että Butchista kerrottaisiin seuraavaksi mutta pakko myöntää, että yllätyin positiivisesti. Kirja eteni tasaista vauhtia ja oli todella viihdyttävää lukea. Eroottisista kohtauksista ei myöskään säästytty (hei, en valita!). Tosin pakko myöntää, että Vishousin kuvio häiritsi hieman - ihan vain sen takia etten oikein osannut kuvitella häntä ja jeparia yhdessä. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. -- Marissasta en myöskään ollut ollut kovin innoissani. Hän oli mielestäni aika yhdentekevä hahmo sarjan muissa osissa, mutta tässä kirjassa opin pitämään hänestä - okei, okei. Ehkä jopa rakastamaan. Hän ja Butch muodostavat yhdessä aivan uskomattoman parin! Odotusteni vastaisesti minä rakastin tätä kirjaa.

Kaneli88
Arvosanat 10
Kirja-arviot 7
Viestit 0
huhtikuu 10, 2014
8 / 10

Hieman skeptisesti suhtauduin tähän kirjaan. Butch ei kuulunut lempihahmoihini eikä sen puoleen Marisakaan. Ihan hyvää viihdettä kirja kyllä tarjosi. Kiinnostuin myös Johnista tässä kirjassa enemmän. Hieman liikaa oli suhteen soutamista ja huopaamista tässä kirjassa. Hyvälle mielelle jäin kuitenkin. Seuraavaa kirjaa odotellaan postissa tulevaksi.

Lilli
Arvosanat 88
Kirja-arviot 39
Viestit 1
tammikuu 27, 2014
8 / 10

Butch ei hahmona ole minua juurikaan kiinnostanut tähän asti, eikä kirja muuttanut asiaa. Butch ja Marissa veivasivat suhteessaan vähän liikaa ees taas, viimeisin "ei ollakaan" -setti olisi voinut jo jäädä pois. Mielestäni edellinen kirja oli parempi, mutta kyllä tämäkin kirja silti oli loistavaa luettavaa! Taisin lukiessa rakastua Vishousiin, enkä malta odottaa että pääsen lukemaan hänestä lisää jatkossa! Erona edellisiin, huomaan tuntevani pientä mielenkiintoa lessereidenkin osuuksiin. Nyt kun heistäkin alkaa löytyä kunnolla omaa tahtoa ja pyrkimystä omiin henkilökohtaisiin päämääriinsä! Toivottavasti homma jatkuu ja käy entistä mielenkiintoisemmaksi.

Ferren
Arvosanat 23
Kirja-arviot 11
Viestit 0
kesäkuu 23, 2013
8 / 10

Butchin ja Marissan suhde oli oikeastaan koko kirjan ajan ehkä hiukan liian sekava ja myrskyinen, mutta siitä huolimatta hyvin toteutettu. Pidin todella paljon myös Butchin taustasta ja kaikesta siihen liittyvästä draamasta. Epilogi oli oikea kruununjalokivi, joka todellakin sai kyyneleet silmiin. Loppu ei ollut ehkä perinteisellä tavalla onnellinen, mutta minun mielestäni juuri oikeanlainen. Todellakin liikuttava. Tällä kertaa myös Lesserien osuudet saivat niin sanotusti enemmän tulta alleen. Uusi hahmo Van Dean teki kappaleista siedettävämpiä kuin aikaisemmin. Lesserien osuudet ovat kuitenkin tärkeä osa tarinaa. Viimeistään tämän neljännen kirjan kohdalla tajuan, että Wardin kirjoja ei arvosteta tarpeeksi. Kirjojen sisältö ylittää todellakin odotukset ja saa tunteet liikkeelle. Jokaisen kirjan kohdalla pystyn kuvittelemaan, miltä elokuva näyttäisi...

Angel of Darkness
Arvosanat 32
Kirja-arviot 15
Viestit 0
maaliskuu 10, 2013
8 / 10

Hyvä kirja niin kuin aikaisemmatkin. Minusta Butch olisi voinut jäädä ihmiseksi. Se olisi tuonut vähän erilaisuutta tähän sarjaan ja Veljeskuntaan. Pidin siitä, kun aika alussa Butch ja Marissa löysivät toisensa, kun sen kuitenkin tiesi, että lopussa ovat yhdessä. Loppu puolella tuli taas tämä "En halua olla kanssasi tai meidän ei ole hyvä olla yhdessä yms." Miksi sellainenkin kohtaus tähän piti saada, kun kuitenkin lopussa yhteen päädytään.

Fade
Arvosanat 229
Kirja-arviot 32
Viestit 0
helmikuu 10, 2013
9 / 10

Sarjan aiemmissa osissa en oikeastaan kiinnittänyt kovinkaan paljoa huomiota Butchiin. Ehkä juuri tämän takia olin hieman yllättynyt että hän pääsi kirjan pääosaan. Kuitenkin kirjaa lukiessani aloin hahmottaa Butchin roolia yhä paremmin ja paremmin. Kirjan alku ei ollut mielestäni kovinkaan mielenkiintoinen. Se oli Butchin ja Marissan osalta liikaa sellaista "ollako vai eikö olla?"- draamaa.. Loppua kohden juoni kuitenkin parani, vaikka draama jatkuikin taustalla melkein viimeisille sivuille asti. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin ihan hyvä ja lukemisen arvoinen. Tosin alku olisi voinut olla erilainen ja draamaa olisi voinut olla todella paljon vähemmän. Mutta onneksi tässä kirjassa lessereiden kohtaukset oli mielestäni kirjoitettu hieman paremmin kuin aikaisemmissa osissa, mikä oli hyvä asia. Kirja myös muutti suhtautumistani joihinkin hahmoihin. Ennen ajattelin että Vishous olisi vähän erilaisempi kuin tämä kirja antoi ymmärtää. Enkä tiedä että oliko tämä muutos kovinkaan hyvä asia. Butchin menneisyys oli mielestäni koskettava ja se sai minut ymmärtämään hänen tekoja paremmin. Ja sitten oli tietenkin Marissa. En kauheasti pitänyt hänestä aiemmin, mutta kirjan aikana tapahtuva kehitys ja henkinen kasvaminen paransi mielikuvaani hänestä.

Fallen angel
Arvosanat 69
Kirja-arviot 36
Viestit 1
kesäkuu 30, 2012
8 / 10

En olisi ihan kirjasarjan alussa uskonut, että Butchista kasvaa näinkin suuri hahmo, vaikka alusta asti olin hänestä pitänytkin. Tässä kirjassa ekaa kertaa alkoi vähän jonkinmoinen asioiden toistuminen ärsyttämään. Marissa ja Butch tekivät hyvän parin, mutta ehdottomasti eniten mielenkiintoa herätti itsessäni Vishous ja John. Odotan niin innolla Johnin muutosta vampyyrisoturiksi. No jos pysytään vielä tässä kirjassa... :) Marissassa tapahtui aikamoinen muutos tämän kirjan aikana moneltakin kantilta katsoen. Butch oli jälleen aina yhtä vahva hahmo, vaikka joutuikin muutaman kerran vahvojen epäilyjen valtaan. Vähän jäi minulle lopussa epäselväksi se Butchin "sisäinen pahuus"-juttu, mutta muuten aika selvä kirja, jossa juoni eteni taas monta harppausta. Ei kyllä voinut laskea käsistään ennen kun kirja loppui. Tässä kirjassa välillä ärsytti taas lessereiden asioiden kertomiseen käytetyt sivut, sillä suurimmaksi osaksi ne eivät jaksaneet yhtään kiinnostaa. Suosittelen.

Liliales
Arvosanat 32
Kirja-arviot 19
Viestit 0
toukokuu 2, 2012
6 / 10

Hmm, vaikka pidin aivan alusta asti Butchin rohkeasta asenteesta ja hauskoista kommenteistaan, silti kirja oli tylsin tähän mennessä. Aivan liikaa 'en ole hyvä sinulle' -draamaa mutta kirjan silti pelasti Butch ja Vishous. Marissa oli mielestäni sarjan heikoin, mutta ei häntä voi siltikään vihata :)

janki
Arvosanat 8
Kirja-arviot 8
Viestit 0
marraskuu 16, 2011
8 / 10

Tämäkin taas yksi loistava kirja! Sarja saa aivan uuden käänteen kun Butch liittyy veljeskuntaan ja saadaan selville että hänen tarkoituksensa on tulla tuohoamaan tuo Omega. Butch on erittäin hauska hahmo ja kokenut paljon ja tuntuu jotenkin luontevalta, että hän saa jonkun niin puhtaan kuin Marissa. Marissa on myös todella kiinnostava hahmo ja poikkeaa hyvin paljon muista sarjan naaraista. On kuitenkin huomata että hän pääsee pois veljensä vaikutusvallan alta ja löytää elämänsä rakkauden. On myös kiinnostavaa saada Vishousista ja hänen ajatuksistaan selkoa, sillä hänestä ei aiemmin ole mainittu juuri mitään. Jotenkin kuitenkin tulee sellainen olo, että Vishous olisi kiinnostunut Butchista muutenkin kuin kaverina. Toivottavasti asia ei kuitenkaan näin.. Seuraava osan lukemista odotellessa.

Q_Black
Arvosanat 248
Kirja-arviot 240
Viestit 111
toukokuu 27, 2011
6 / 10

Butch on ollut yksi suosikeista alusta asti. Olen saanut nauraa miehen letkautuksille enemmän kuin kerran kirjoja lukiessa. Kuitenkin tämä kirja oli sarjan tylsin tähän mennessä. Hirveästi eipäsjuupas-draamaa. Marissa tuo kyllä ehdottomasti uutta väriä porukkaan olemalla täysin erilainen Shellan kuin aiemmat.

rudi92
Arvosanat 241
Kirja-arviot 189
Viestit 6
kesäkuu 30, 2019
9 / 10
Sisältää juonipaljastuksia