Kirja-arvio: Brisingr

Kirjoittanut Radoxeald - 3.0

Perillinen-sarjan piti alun perin olla trilogia. Viimeinen osa jaettiin kahtia "pituuden takia", ja Eragonin ja Esikoisen jälkeen Brisinkerissä haiseekin ylimääräisen hiomisen ja editoinnin haju. Paolini on oletettavasti kasvanut ja kehittynyt kirjoittajana, mikä näkyy siinä, kuinka tarinaa viedään eteenpäin. Kun ensimmäiset kaksi osaa menivät köykäisenä perusfantasiana, kolmosessa pistetään pöytään twistejä edellisosien paljastuksiin. Lisäksi hahmoja asetetaan entistä kompleksisempiin tilanteisiin ja maailmaa etäännytetään kornimmista fantsutropeista. Propsit yrityksestä. Kuitenkaan kirjaa ei saa sen paremmaksi kun edeltävien osien taustatyö antaa myöten; kun tarina on kulkenut miten onkin, muutokset hyppäävät silmille vähän tekemällä tehtyinä. Lisäksi ärsyttävät hahmot ovat yhä ärsyttäviä, ja osa rukkauksista saa etenkin Eragonin itsensä käyttäytymään suorastaan 'out of character' (hahmoja vaivaavista Gary Stu -viboista en nyt vaivaudu väittelemään). Perillisen tarinan runko rakentui edellisissä osissa alkuperäiseen Tähtien sotaan, ja Brisingrissä paistavat ironisesti sama vika kuin prequelitrilogiassa: kolmas osa tuntuu hyvältä jatko-osalta jo pelkästään, koska se on edellisiä parempi. Lopputulos on kahtiajakoisen yritteliäs, vielä kömpelö mutta jotenkin tyydyttävä, ja antaa toivoa että Paolini pääsee joskus eroon lapsuusfantasioistaan kirjoittamaan kunnollisesti pohjustettua, kokonaan uutta materiaalia.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Brisingr

Christopher Paolini Julkaistu: maaliskuu 13, 2009
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasiakorkea fantasia, nuoret
Avainsanat: lohikäärmeet

Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Tarja Rouhiainen. Sidottu, kansipaperi.

Kiihkeä odotus palkitaan: Brisingr on täyttä tulta!

Voitettuaan suuren taistelun Palavilla tasangoilla Eragon, Saphira ja vardenit saivat hengähdystauon, mutta vain hetkeksi. Lohikäärmeratsastajalta odotetaan paljon, ja Eragon huomaa pian antaneensa lupauksia ja uskollisuudenvaloja, jotka repivät häntä eri suuntiin.

Eragon haluaisi olla uskollinen serkulleen ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Tulen perillinen (Throne of Glass, #3)Varjojen kuningatar (Throne of Glass, #4)Perillinen (Perillinen, #4)Eragon (Perillinen, #1)Esikoinen (Perillinen, #2)
Paikalla 34 vierailijaa
Uusin jäsen: Irma Niemiaho
Jäseniä yhteensä: 8737