Rubiininpuna (Rakkaus ei katso aikaa #1) - Kerstin Gier 8.08   348

Alkuteos ilmestynyt 2009. Suomentanut Riitta Virkkunen. Sidottu.

ROMANTTINEN AIKAMATKASEIKKAILU ALKAA

Gwendolyn on tuiki tavallinen 16-vuotias lontoolaistyttö, mutta hänen perhetaustansa on jotakin aivan muuta. Joillakin Gwenin sukulaisista on aikamatkaajan geeni, ja hänen sukupolvessaan geeni on hänen nirppanokkaisella serkullaan Charlottella. Koko suku odottaa herkeämättä, koska Charlotten ensimmäinen matka menneisyyteen koittaa. Gwendolynin arki on Charlotten tarkoin vartioidun elämän rinnalla melko tavallista, kunnes hän yhtenä päivänä saa huimauskohtauksen ja hetken päästä huomaa olevansa entisaikojen Lontoossa. Aikamatkageeni onkin piillyt Gwendolynin perimässä!

Osa kateellisista sukulaisista ei tahdo uskoa, että Gwendolyn on valittu osaksi vuosisataista kohtalonyhteyttä, kahdentoista jalokiven ketjua, mutta yhtä kaikki häntä aletaan salaisen veljeskunnan toimesta valmistella tuleviin aikamatkoihin, joilla hän täyttää mystistä tehtävää ikätoverinsa, samaista aikamatkageeniä kantavan komean mutta raivostuttavan Gideonin kanssa.

Kerstin Gierin romaanitrilogia on ollut huikea kansainvälinen menestys. Rubiininpuna oli Der Spiegel -lehden bestseller-listalla 52 viikkoa, ja trilogiaa on myyty saksassa yli miljoona kappaletta. Kirjasarjan käännösoikeudet on myyty 25:een maahan, ja siitä on tekeillä elokuva.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu heinäkuu 26, 2012 (Gummerus)
Alkuperäinen nimi 'Rubinrot'
Käännetty englanniksi Ruby Red
Tietoja muokattu helmikuu 13, 2016

Rakkaus ei katso aikaa

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Rubiininpuna (Rakkaus ei katso aikaa #1) 8.08   348
Safiirinsini (Rakkaus ei katso aikaa #2) 8.34   251
Smaragdinvihreä (Rakkaus ei katso aikaa #3) 8.32   213

Kirja-arviot & arvosanat

♡
Arvosanat 7
Kirja-arviot 5
Viestit 0
syyskuu 28, 2023
10 / 10

Ehdottomasti yksi suosikkikirjoista, joita oon koskaan lukenut! Tästä kirjasarjasta hei on myös elokuvat katsottavissa ;) Kyseisen kirjailijan kaikki kirjat koukuttavia, suosittelen esim. ”Unien kirjat” sarjaa.

Pinkki Lady
Arvosanat 138
Kirja-arviot 32
Viestit 0
huhtikuu 13, 2023
10 / 10

Nappasin tämän kirjan kerran kirjastoautosta mukaan kannenkuvan perusteella etsiessäni luettavaa ja kirja veikin heti mukanaan. Tämä kirja on ihan erimaata perus fantasiakirjojen rinnalla. En ole aikaisemmin törmännyt tämänkaltaisiin kirjoihin. Tämän kirjan juoni sekä entisajan vaatteiden ja tapojen kuvailu oli todella yksityiskohtaista ja värikästä. Pidin kirjasta ja muista kirjan osista paljon. 

_kirjakeiju_
Arvosanat 415
Kirja-arviot 344
Viestit 0
heinäkuu 31, 2019
4 / 10

Kiva idea, mutta kirjoitettu sekavasti ja yliolkaisesti: En pitänyt. Oli jotenkin huonolla tavalla tyhjänpäiväinen kirja.

Anneliana
Arvosanat 64
Kirja-arviot 35
Viestit 5
tammikuu 23, 2017
9 / 10

Nauran vieläkin tätä arvostelua kirjoittaessani, niin uskomaton kirja oli kyseessä. Juoni oli ihan eri maata kuin kaikki ihmissusi ja vampyyri hömpötykset. Ajassa taaksepäin matkustaminen ja historia oli niin uskomattoman viihdyttävää, kun kertojana on joku Gwendolynin kaltainen hahmo. Kirja on täynnä huikeita kohtauksia ja juonin tahti etenee tasaisesti jokaisen sivun myötä! Tätä lukukokemusta vaalin ikuisesti!

Kastehelmi
Arvosanat 198
Kirja-arviot 51
Viestit 0
heinäkuu 29, 2015
10 / 10

Ehdottomasti yksi parhaista kirjoista, jotka koskaan olen lukenut! Olen lukenut Rubiininpunan nyt kolme kertaa ja nauran edelleen samoille hauskoille huumorinpätkille, jotka kirjaan on taitavasti sekoitettu. Gwendolyn on todella hyvä kertoja ja Gier on luonut juonen, joka pitää otteessaan kirjan loppuun asti. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka pitävät kirjoista, joissa on hieman huumoria ja rakkautta.

Vanellope
Arvosanat 9
Kirja-arviot 9
Viestit 0
kesäkuu 7, 2015
9 / 10

Rakastin tätä kirjaa! Tosin vähän väliä liian tylsä eikä jaksaisi lukea, mutta kirjan lopussa aloin itkemään, en vain kestänyt sitä kuinka ihana tämän kirjan loppu oli ❤ Kirjassa on hyvä juoni ja hyvin kuvailtu

NinjaKoala
Arvosanat 121
Kirja-arviot 7
Viestit 0
kesäkuu 6, 2015
10 / 10

En pidä kannen piirroksista, eikä takakansitekstikään houkuttele. Kuitenkin erään kerran kirjastossa tämä lähti mukaani. Rakastuin kirjaan heti ensimmisillä sivuilla. Gwendolyn on mahtava kertoja. Nauran yhä lukiessani, vaikka olen lukenut kirjan useita kertoja. Ainut häiritsevä asia kirjassa oli "Voi räkä!" -ilmaisu. Se ei kuitenkaan ponnahda esiin koko ajan, joten sen kestää. Lukujen välissä olevat Saint Germainin kreivin salakirjoitukset ja otteet "Vartijoiden aikakirjoista" olivat mielenkiintoisia. Kírja on todella nopealukuinen ja yksi lempikirjoistani. Suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat lukea jotakin iloista ja kevyttä.

Gwenny
Arvosanat 12
Kirja-arviot 7
Viestit 0
toukokuu 29, 2015
9 / 10

Rrrrakastan tätä! Jäin koukkuun heti ekasta sivuta alkaeen! Sen varmaan huomaa käyttäjänimestäkin...

Mystinen tyttö
Arvosanat 154
Kirja-arviot 50
Viestit 3
maaliskuu 22, 2015
10 / 10

Taas kerran, yksinkertaisesti täydellistä! Luin Gierin Rubiininpunan neljänteen kertaan. En voi muuta sanoa kuin täydellistä! Luulisi, että näiden lukukertojen jälkeen kirja olisi muuttunut tylsemmäksi tai liian ennalta tiedettäväksi. Päin vastoin. Pystyin vain ahmimaan kirjan alusta loppuun! En tiedä mikä tässä minua kiehtoo, mutta jokin tekee tästä vain niin täydellisen, ettei mitään rajaa. Kirjaan oli kuin olikin piilotettu huumoria, mikä sai minut hymyilemään lukiessani. Teksti oli omaperäistä ja sujuvaa. Gwendolyn taas kerran yllätti minut omaperäisyydellään, olen kiintynyt häneen ehdottomasti näiden kirjojen takia. Haluaisin tutustua häneen kasvotusten ja lähteä aikamatkoille, katsella elokuvia hänen ja Leslien kanssa. Valitettavasti se ei taida olla mahdollista... Ja ainakun päädyn lukemaan tätä sarjaa tulee järkyttävä mielihalu ottaa lento Lontooseen ja mennä lumoavaan Hyde Parkiin ja muihin mahtaviin paikkoihin! Ehdottomasti ja yksinkertaisesti ihanaa! Lue ihmeessä tämä teos ja rakastu sarjaan jonka Gier on meille luonut! Ihanaa!

Yö (Eit)
Arvosanat 65
Kirja-arviot 26
Viestit 0
helmikuu 7, 2015
8 / 10

Mielestäni ihan hyvä kirja. Kirjailia käytti melko useasti ilmausta; "Niin tai näin...". Kirja eteni melko hitaasti, mutta oli siitä huolimatta hyvin mielenkiintoinen. Suosittelen kirjaa lämpimästi muollekkin. Sitten vain seuraavaa kirjaa lainaamaan kirjastosta :)

rahanpesukarhu
Arvosanat 76
Kirja-arviot 35
Viestit 0
tammikuu 22, 2015
10 / 10

Aloitin lukemaan kirjaa sillä mielellä että "luetaan nyt tämä eka osa, ehkä tää on ihan okei", mutta yllätyin positiivisesti kun valvoin lukemassa tätä koko yön. Plussaa siitä, että entisten aikojen vaatteita oli kuvailtu tarkasti, kiinnosti ainakin minua, joka on ollut koko nuoruusiän kiinnostunut eri aikakausien pukeutumisesta. En malta odottaa, että saan hakea jatko-osat kirjastosta :)

inari
Arvosanat 60
Kirja-arviot 44
Viestit 0
lokakuu 31, 2014
8 / 10

I h a n a kirja. Rakastin tätä ja tulen rakastamaan muitakin osia. Suosittelen!

Zey
Arvosanat 24
Kirja-arviot 6
Viestit 0
elokuu 22, 2014
9 / 10

Itselle kirja kansi aiheutti hieman epäilystä kirjan laadun suhteen (jotenkin vaaleanpunainen ei iskenyt), mutta kirjan aloitettuani epäilyt kyllä katosi. Mielenkiintoinen idea hauskoilla hetkillä höystettynä. Ehkä hieman ennalta arvattava juonen käänteissään, mutta se ei hirveästi haitannut menoa. Mikäli romantiikka epänormaaleissa oloissa kiinnostaa, niin tämä on kirja, johon on hyvä tarttua. Suosittelen.

Ruusy
Arvosanat 125
Kirja-arviot 66
Viestit 5
heinäkuu 26, 2014
10 / 10

Tykkäsin kovastikin sujuvaa kirjoitusta hassuilla kommelluksillaan ja perhesiteiden selvittelyä. Normaalisti luen kirjoja joissa on pelkkää toimintaa mutta tykkäsin tästä vähän rauhallisemmasta. :) suosittelen

Lady_
Arvosanat 221
Kirja-arviot 39
Viestit 0
heinäkuu 10, 2014
10 / 10

Ensin kun lainasin tän kirjan olin silleen et: ei tää varmaa mikää hyvä oo, mut ei oo muutakaa... Pääsin kotiin ja aloin lukea kirjaa, seuraavaksi huomasin että kello on kymmenen ja että oon lukenut koko kirjan. Rakastuin Gideoniin! <3<3<3 Ihana sarja! R1kastan! LUKEKAAA!

Lilli
Arvosanat 88
Kirja-arviot 39
Viestit 1
kesäkuu 13, 2014
8 / 10

Taidan olla aika lapsellinen ikäisekseni (kohta 28v), kun tykkään tällaisista hömppä nuortenkirjoista! :) Mutta siis tämä oli mielestäni yllättävän hyvä! Niinkuin muutkin ovat kirjoitelleet, kansi ei oikein herättänyt kiinnostusta, mutta hyvien arvosanojen vuoksi päätin kokeilla. Kuinka ollakaan, tarina onkin erittäin mukaansa tempaava, eikä kaikkia kortteja suinkaan paljasteta heti! Päähenkilö Gwendolyn on ajoittain vähän turhankin yksinkertainen, mutta tarinassa on kuitenkin paljon monimutkaisia kuvioita taustalla eli ei tässä kuitenkaan lukijaa aliarvioida.. Ainoa mikä harmitti, oli se että kirja oli niin lyhyt! :)

BL
Arvosanat 1
Kirja-arviot 1
Viestit 0
huhtikuu 9, 2014
10 / 10

Kaverini suositteli tätä minulle,joten päätin miellyttääkseni ksveriani lainata tämän kirjan kirjastosta sekä sen seuraavan osan Safiirinsini :n. Heti ensimmäiseksi kirjan kansi sai minua karttaamaan kirjan lukemista,joten se lojui psri päivää työpöydällä huoneessani. Heti, kun pääsin lukemaan kirjaa, jäin siihen koukkuun! Pari kertaa opettaja on jopa joutunut takavarikoimaan kirjan, koska en malttanut keskittyä tunnilla, vaan luin kirjaa. Noh, näin jälkikäteen harmittaa, että luin sen 2 päivässä. Se oli niin hyvä. Nyt tällähetkellä olen Safiirinsini :ssä aika alussa, koitan säästellä sitä, sillä kirjan trilogian kolmas kirja julkaistaan 15 elokuuta Suomessa. En enää silloin varmaan muista mitään juonesta, ja luen kaikki trilogian kirjat kertaheitolla. Ja nythän jo kirjasta on tehty elokuvakin Saksassa (on saanut ensi-iltansa muistaakseni 15.3...?)! Nyt minulla on pakkomielle katsoa kaikista kaupoista näitä kirjoja omaksi! Todella hyvä kirja, jää kutkuttamaan, ainakin itselleni

Jossu89
Arvosanat 467
Kirja-arviot 11
Viestit 0
maaliskuu 16, 2014
10 / 10

Ihana kirja. En odottanut siltä paljoa ja siksi yllätyin siitä, kuinka paljon nautin sen lukemisesta. Aikamatkusttaminen on aina mielenkiintoista ja tässä siihen on yhdistetty mielenkiintoinen mysteeri ja kiinnostavat hahmot. Jatkoa on päästävä lukemaan mahdollisimman pian.

blackstar
Arvosanat 181
Kirja-arviot 2
Viestit 0
maaliskuu 11, 2014
7 / 10

Kirjan pinkki väri sai karttamaan itseään ja on se jonkunaikaa pyörinytkin kirahyllyssä pölyttymässä. Kun sain sen mietin että tuleekohan tuota luettua koskaan ja pitäisiiköhän se suoraan antaa pikkusiskolle. Mutta kun sain kirjan kerran aloitettua, en sitä onnistunut laskemaan kädestä. Mukavan kevyttä luettavaa ja kerronaltaan toimivaa. Prologi jäi kutkuttamaan mieltä ja koko tarinan ajan mietti ketkä siinä olivat. Lopussa Lucyn ja Paulin suhde Gwendolyniin jäi mietityttämään ja koukutti etsimään seuraavan osan käsiinsä.

Idsku
Arvosanat 128
Kirja-arviot 3
Viestit 0
tammikuu 29, 2014
7 / 10

Kirja oli ihanaa kesäluettavaa ja se oli todella hauska. Gwendolyn oli jotenkin aivan ihana ja samaistuttava hahmo. Gideonista en oikeastaan paljon pitänyt. Loppu yllätti.

Nage
Arvosanat 126
Kirja-arviot 126
Viestit 0
marraskuu 18, 2013
8 / 10

Kirja oli ihan hyvä ja mielenkiintoinen luettava. Gwendolynin ja Gideonin suhde vain tuli ihan hatusta vetämällä lopussa, mutta ei se haittaa

BookSolder
Arvosanat 35
Kirja-arviot 35
Viestit 0
lokakuu 30, 2013
8 / 10

Kun ensinäkemältä katsoin kantta en ihan kiinnostunut. Tajusin kyllä että kyseessä on jokin aikamatkailusta kertova. Takakannesta sitten kiinnostuin, ja kirja löysi paikkansa minun pöydältäni! En voi oikein sanoa muuta, kuin että mielestäni mukaansa tempaava teini romaani, ja tietysti sitä romanssia löytyy!Jännitystä ei puutu, ja hahmoihin pystyy samaistua! Suosittelen!

Kirjaneito
Arvosanat 402
Kirja-arviot 87
Viestit 568
toukokuu 25, 2013
8 / 10

Päätin nyt sitten tarttua uudestaankin tähän kirjaan. (Oikeastaan luen lähes kaiken kahteen kertaan...). En muistanut tästä oikeastaan mitään muuta, kuin positiivisen yllätyksen tunteen kuultuani aika paljonkin parjausta. Ja kyllähän Rubiininpuna viihdytti toisellakin lukukerralla. Gwendolyn on aina tiennyt, että hänen serkkunsa Charlotte on tuleva aikamatkaaja. Koska puoli sukua muistuttaa tästä joka hetki, ei hänen mieleensä ole tullut edes epäillä muuta. Kun sitten käy ilmi, että Gwendolyn on aikamatkaaja Charlotten sijaan, suvun salaisuudet alkavat paljastua... Tämä oli taas niitä näppeihin liimautuvia kirjoja. Vaikka minulla olikin hämärä muistikuva tapahtumista, lukemista oli mahdotton lopettaa. Koko ajan paljastui uusia asioita aikamatkaajista ja Gwenin menneisyydestä. Tomerana tyttönä Gwen selvitti niitä myös itse. Rubiininpuna sisälsi läjäpäin ihatuttavia hahmoja. Gwen itse on sisukas ja omapäinen, mutta myös epävarma ja tottunut jäämään Charlotten varjoon. Hänellä on ihana ystävä Leslie, jonka heitoille naureskeli kerran jos toisenkin. Gideon on niin ikään hurmaavan itserakas komistus. Rubiininpunasta jäi oikein mukava fiilis, ja odotus heinäkuussa ilmestyvää toista osaa (Safiirinsini) kohtaan vain kasvoivat.

DarkAngel
Arvosanat 26
Kirja-arviot 9
Viestit 0
huhtikuu 22, 2013
9 / 10

Heh. Rakastin kirjaa niin paljon, että luin sen kahteen otteeseen. Päähenkilö oli erikoinen. Gideon tuli liian myöhään kuvioihin mutta ei se pilannut luku nautintoa... Kun luin jotain mikå liittyi Gideoniin olin kuin taivaassa :) Pääni sisällä kuvittelin hänet unelmieni prinssiksi. Haha. Rakastin kirjan loppua. Odotan kuin kuuta nousevaa seuraavaa kirjaa.

Akvaariokala
Arvosanat 39
Kirja-arviot 32
Viestit 0
huhtikuu 6, 2013
9 / 10

Pidin tästä kirjasta. Oli mielenkiintoista lukemista, vaikka alussa olinki ennakkoluuloinen kirjan suhteen. Monesti sai pidätellä naurua tai tuntea myötähäpeää päähenkilön puolesta!

Pikku Nälkä
Arvosanat 6
Kirja-arviot 6
Viestit 0
helmikuu 27, 2013
6 / 10

Kirja alkoi mielenkiintoisesti ja oli kaikin puolin erittäin lupaava. Toki vauhtiin päästiin jokseenkin hitaasti ja Gideon esiteltiin mielestäni aika myöhäisessä vaiheessa, mutta sen nyt vielä voi antaa anteeksi. Mutta ottaen huomioon, että kyseessä on trilogia ja ilmeisesti lopunkin aikaa tullaan pyörimään samojen aiheiden ympärillä, kerrottiin tässä osassa aivan liikaa. Monia asioita saattoi arvailla liian aikaisessa vaiheessa, ja kirjailija päästi lukijat aivan liian helpolla ottaen huomioon aihepiirin tarjoamat mahdollisuudet. Tällaisessä tarinassa voisi mielestäni olla enemmän salaisuuksia ja kirjailija voisi antaa lukijan ajatella enemmän ihan omilla aivoillaan. Myös romantiikan äkkinäinen kehittyminen oli ärsyttävää. Ensimmäisessä hetkessä Gwen ja Gideon suunnilleen vihasivat toisiaan, seuraavassa hetkessä kaulailivat ja yllättäen olivatkin kamalan hyvää pataa keskenään. Missä oli jännite, kipinä, tunteet? Pääparin suhde jäi etäiseksi, viileäksi ja kiirehdityksi, etenkin kun ottaa huomioon Gideonin ja Gwenin serkkun suhteen. Voi toki olla, että kyse on jostakin Gideonin julmasta juonittelusta, eikä hän oikeasti pidä Gwenistä, mutta siinä tapauksessa Gideonin vähäisetkin pisteet laskevat jonnekin erittäin alas. Sitä paitsi se olisi erittäin kummallinen ja köykäinen veto kirjailijalta, joka on siihen mennessä kirjoittanut niin ennalta-arvattavasti. Kokonaisuutena kirja oli enintään juuri ja juuri tyydyttävä (Eniten pisteitä keräsivät Gwenin paras ystävä Leslie, symppikset haamuhahmot ja Gwenin isoäiti - jonka nimeä en enää muista), jos sitäkään. Seuraavan kirjan luen jos tulee vastaan ja jos on tarpeeksi tylsiä hetkiä.

leppis
Arvosanat 3
Kirja-arviot 3
Viestit 0
joulukuu 21, 2012
10 / 10

Tämä kirja pääsi yhdeksi suosikeistani, koska se imaisi alusta lähtien mukaansa. Yksi kavereistani oli vinkannut sitä minulle, joten päätin aloittaa lukemisen. Niinhän siinä kävi että jo kahdessa tunnissa olin lukenut, ja koko loppupäivän henkilöhahmojen ajatuskiehkurat pyörivät mielessäni.

Iltaneth
Arvosanat 19
Kirja-arviot 12
Viestit 0
lokakuu 9, 2012
8 / 10

Tykkäsin kirjasta todella paljon, vaikka se pääsikin varsinaiseen juoneen todella verkkaisesti ja toinen päähenkilö tuli kuvaan vasta kirjan puolen välin jälkeen. Pidin juonenkäänteistä ja ideasta, mutta pari viimeistä sivua ennen epilogia olivat suoranainen pettymys. Päähenkilökaksikko olivat tavanneet vain kolme kertaa ennen tapahtumien tiivistymistä mikä on mielestäni auttamattomasti liian vähän. Kirjailija selkeästi yritti saada romaaniinsa romantiikkaa ennen kuin jättää sen pahasti kesken. Tämä verottaa arvostelustani yhden tähden.

maria
Arvosanat 10
Kirja-arviot 7
Viestit 0
syyskuu 19, 2012
10 / 10

Kun luin ensimmäisen kappaleen, olin jo heti koukussa. Minulta veikin vain pari päivää ennenkuin olin lukenut koko kirjan Aivan mahtava, hyvin kirjoitettu ja hyvin kuviteltu. Odotan innolla seuraavaa kirjaa. Meni vähän sekaisin niissä sukulais asiaoissa, mutta eiköhän siitä pääse vähän paremmin jyville. Epäilyttää vain koko ajan Gideon, voiko häneen luottaa vai ei, ja onko hän oikeasti rakastunut päähenkilöön Gwendolyyn?

MintFirefly
Arvosanat 113
Kirja-arviot 31
Viestit 0
elokuu 27, 2012
8 / 10

Kun aloitin kirjan tykästyin heti hauskasti kirjoitettuun tekstiin ja huumoriin. Päähenkilöt olivat aika normaaleja mutta tykästyin sivuhenkilöihin, varsinkin haamuihin... :) En meinannut pysyä henkilöiden nimissä alussa perässä, mutta onneksi huomasin kirjan takana olevan listan.Odotin juonelta paljon, ja petyin hieman kun se ei ollutkaan niin vauhdikas ja vaarallinen. Jäin kuitenkin hyvillä mielin odottamaan seuraavaa osaa.

CCrystal
Arvosanat 143
Kirja-arviot 15
Viestit 0
elokuu 14, 2012
8 / 10

Ihanan erilainen fantasiakirja, pitkästä aikaa tarina, jota lukee sellaisella kutinalla, ettei malta lopettaa (ja joka ei siis ole mustan tikarin veljeskunta-eikä sookie stackhouse-sarjan kirja) :) Jotenkin tämä vaan iski! Ja niin jännään kohtaankin vielä jäi, etten tiedä miten maltan odottaa seuraavaa osaa..:)

rudi92
Arvosanat 241
Kirja-arviot 189
Viestit 6
elokuu 12, 2012
6 / 10

Kirja oli tosi hyvä ja mukaansatempaava. Se oli myös kivan erikoinen. Pidin kirjan päähenkilöistä, Gwendolynista ja Gideonista. Juoni ja kerrontatapa olivat tosi loistavia ja kirja saa minulta omaperäisyydestä paljon pisteitä. Odotan innolla sarjan toista osaa (voi, miksi aina kaikissa hyvissä kirjasarjoissa muut osat ilmestyy vasta monen kuukauden päästä?)

Q_Black
Arvosanat 248
Kirja-arviot 240
Viestit 111
elokuu 8, 2012
6 / 10

Aloittaessani lukemaan tätä kirjaa, teksti hiukan tökkäili enkä meinannut päästä eteenpäin ollenkaan. Sitten sen alkukankeuden jälkeen huomasin, että tässä kirjassa onkin potentiaalia koko illan viihdyttäjäksi. En olekaan lukenut vielä pahemmin aikamatkustukseen liittyvää kirjallisuutta ja tässä se olikin kuvattu hyvin mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi. Tekstissä vilahtaa nykyaikaisen High School - elämän lisäksi vanhan ajan Lontoota sekä hiukan historian tapahtumiakin. Kaikki tämä yhdessä herätti suunnattoman mielenkiinnon kirjaa kohtaan. Tarinassa edettiin suhteellisen rauhallisesti, mutta ei pitkäveteisesti. Pidin kirjan värikkäistä hahmoista ja huvittavasta mielikuvasta, jossa Gwendolyn yrittää selittää 2000-lukua joillekin 1700-luvulla eläville herrasmiehille. Tämä kirja jäi niin hermoja kutkuttavaan kohtaan, että en millään malttaisi odottaa seuraavaa osaa.

HourglassEyes
Arvosanat 307
Kirja-arviot 52
Viestit 2520
heinäkuu 29, 2012
8 / 10

Hyvin toimiva teinifantasia romaani aikamatkustamisesta ja siihen liittyvistä mysteereistä. Sisältää kaiken tarvittavan tämän tyyliseen kirjallisuuteen eli uuden idean (aikamatkustamista ei ole vielä paljon käsitelty nykyisessä fantasia buumeissa), teini-iän ongelmat ystävistä vihollisiin ja tietysti romantiikkaa. Kirja jää juonellisesti niin kutkuttavaan paikkaan, että seuraavia osia, Safiirinsini ja Smaragdinvihreä jää odottamaan malttamattomana. Ainoana huonona puolena kirjassa on ajoittain ehkä liikaa painotettu teinimäisyys, mutta se lienee kuuluvan asiaan, kun päähenkilö on kuitenkin 16 vuotias tyttö.

The Big Bad Wolf
Arvosanat 484
Kirja-arviot 79
Viestit 690
syyskuu 10, 2013
6 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Jade
Arvosanat 11
Kirja-arviot 2
Viestit 0
joulukuu 25, 2012
8 / 10
Sisältää juonipaljastuksia