Kirja-arvio: Matka alkaa

Kirjoittanut Eija - 3.0

Kirja kertoo avaruusaluksen vuosisatoja kestävästä matkasta Kentauri tähdistöön, jonne ihmiskunnan on määrä perustaa siirtokunta. Osa aluksella matkaajista on jäädytetty ja heidät on tarkoitus sulattaa vasta määränpäähän saavuttuaan. Heidät on valittu ammattitaitojensa perusteella käynnistämään uuden siirtokunnan asuttaminen. Aluksella elää myös sukupolvittain vaihtuva omalaatuinen kansa. Miten on nykyiseen tilanteeseen päädytty, paljastetaan pikkuhiljaa tarinan edetessä. Ristiriidoiltakaan ei vältytä. Tarinaa kerrotaan vuorotellen teini-ikäisten Amyn ja Seuraajan näkökulmista. Amy on ennenaikaisesti sulatettu tyttö, joka on päässyt/joutunut matkalle vanhempiensa kanssa. Seuraaja on aluksen tuleva päämies – Vanhin. Tarinaa on mukava lukea ja juoni etenee sujuvasti. Tarina on monien nuortenkirjojen tapaan keveä ja helppo, mutta yllättäviäkin käänteitä mahtuu joukkoon. Trilogian ensimmäinen osa saa tyydyttävän välipäätöksensä ja sarjan lukemista ei olisi siinä mielessä pakko jatkaa. Sen verran jäi kiinnostamaan mitä kirjailija keksii tuleviin osiin, että eiköhän jatkotkin päädy luettavakseni.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Matka alkaa

Beth Revis Julkaistu: tammikuu 2, 2012
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: scifi, romantiikka, nuoret
Avainsanat: avaruusmatkat

Alkuteos ilmestynyt 2011. Suomentanut Outi Järvinen. Sidottu.

Kaksi nuorta, kaksi maailmaa. Voivatko he luottaa toisiinsa – saati rakastua?

Avaruusalus Varjelus lähtee viemään tiedemiehistä ja asiantuntijoista koostuvaa retkikuntaa kohti tuntematonta. Tarkoituksena on asuttaa uusi planeetta kaukana galaksin toisella laidalla. Mukana ovat myös 300 vuodeksi syväjäädytetyt 17-vuotias Amy ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Arvoitukselliset ansat (Jenny Dean, #2)Kolmastoista vieras (David & Larissa, #2)Viillot (Viillot, #1)Vaara uhkaa MarsistaKadotettu manner (Kävelevät koneet, #2)
Paikalla 2 jäsentä ja 47 vierailijaa
Thialfi, LordStenhammar
Uusin jäsen: Irma Niemiaho
Jäseniä yhteensä: 8737