Korkea puoliso (Kuparisaari #2) - Anneli Kanto, Terhi Rannela 7.18   39

Sidottu.

Khalkoksen saarella puhaltavat uudet tuulet. Amaya on vakiinnuttanut asemansa Korkeana puolisona, ja hän on saanut aikaan paljon hyvää: julmat rangaistusleirit on lakkautettu, naisia on alettu kouluttaa, jopa kuparin hintaa on saatu nostettua.

Kansa rakastaa hyväntahtoista hallitsijaansa, mutta kaikki eivät kuitenkaan ole muutoksista innoissaan. Lilyana, naisista ensimmäinen, halveksuu miniäänsä avoimesti. Toinen poika Radko taas ei voi sietää sitä, miten hänen isänmaataan sarmatialaistetaan.

Kun Lilyana ja Radko saavat selville Amayan salaisuuden, he alkavat punoa juonia. Naikkonen on saatava pois valtaistuimelta – keinolla millä hyvänsä.

Korkea puoliso jatkaa Tähystäjäneidossa tutuksi tulleen Amayan tarinaa. Yläkoululaisille sopiva sarja on täynnä vauhtia, dramatiikkaa ja suuria tunteita, mutta tarinasta voi löytää myös selkeitä yhtymäkohtia Euroopan historiaan.

Sarjan ensimmäinen osa keräsi kasapäin kiittäviä arvioita:

“Romaani on napakka yhdistelmä yhteiskunnallista sanomaa, kiehtovaa tarinankerrontaa ja herkkää romantiikkaa.” - Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat Tähystäjäneidosta




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu elokuu 31, 2012 (Karisto)
Tietoja muokattu huhtikuu 2, 2017

Kuparisaari

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Tähystäjäneito (Kuparisaari #1) 6.84   71
Korkea puoliso (Kuparisaari #2) 7.18   39
Kapinallinen (Kuparisaari #3) 6.70   30

Kirja-arviot & arvosanat

Ruusy
Arvosanat 125
Kirja-arviot 66
Viestit 5
marraskuu 7, 2014
9 / 10

Tässä kirjassa Amaya ei enää ole "teini" vaan vahva rohkea Khalkosta hallitseva nainen, muutos tapahtui mukavan hiljaa ei liian nopeasti, kirjassa näkyy selkeästi valtataistelua ja draamaa mikä pitää mielenkiintoa yllä, sivua kääntäessä ei koskaan tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu.

Orduuka
Arvosanat 289
Kirja-arviot 16
Viestit 11
helmikuu 12, 2013
6 / 10

Kirja on melko pitkälle samantyylinen kuin sarjan aloittanut Tähystäjäneito. Kielellisesti kirja jatkaa samalla tyylillä, se on helposti ja nopeasti luettava. Tarina on yhä enemmän suunnattu tyttösille ja nuorille naisille. Juonelta olisin odottanut enemmän. Päähenkilö tuntuu aikuistumisestaan huolimatta jääneen vähän naiiville tasolle. Tarina ei ole kovinkaan mukaansatempaava ja edellisessä osassa tutuiksi tulleet henkilöt pysyvät edelleen melko etäisinä, eikä hahmojen mahdolliset kohtalot oikein jaksa kiinnostaa. Toisaalta kirjan vahvuus on se, että siinä ei sorruta yliselittelevään kuvaukseen. Meni hyvin iltapäivälukemisena paremman tekemisen puutteessa. En voi olla taas kerran huomauttamatta siitä seikasta, että pakkoäitiys on väkisin ängetty tarinaan, josta sen olisi hyvin voinut jättää pois.

Halla
Arvosanat 439
Kirja-arviot 26
Viestit 0
lokakuu 16, 2012
10 / 10

Tämä kirja oli tolkuttoman ihana. Ajattelin, että tämä varmaan on huonompi kuin ensimmäinen kirja, mutta eipäs ollutkaan! Kirjahan vain parani paranemistaan. Ei tästä oikein voi muuta sanoa, muuta kuin että kannattaa lukea!!

Eeva
Eeva
Arvosanat 73
Kirja-arviot 0
Viestit 0
eilen 22:32
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Eveliina Juutilainen
Eveliina Juutilainen
Arvosanat 180
Kirja-arviot 1
Viestit 0
lokakuu 25, 2018
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Iida-Aletta
Iida-Aletta
Arvosanat 99
Kirja-arviot 0
Viestit 2
helmikuu 1, 2018
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
Jossu89
Jossu89
Arvosanat 467
Kirja-arviot 11
Viestit 0
heinäkuu 23, 2017
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Freiwynn
Freiwynn
Arvosanat 157
Kirja-arviot 2
Viestit 5
heinäkuu 10, 2017
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Lilyx
Lilyx
Arvosanat 508
Kirja-arviot 2
Viestit 3
kesäkuu 27, 2017
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Salka
Salka
Arvosanat 692
Kirja-arviot 0
Viestit 1
marraskuu 14, 2016
Antoi 4 / 10 arvosanan kirjalle