Kirja-arvio: Hyinen hauta

Hyinen hauta on selkeästi edeltäjiään parempi. Se jatkaa louhikansan ja Auerin taidokkaasti luoman mytologian parissa ja jättää täysin varjoonsa sarjan kakkososan Varjoissa vaeltajan. Itse asiassa Hyinen hauta herätti uudelleen jo hiipuneen mielenkiinnon tarinaa ja päähenkilöä kohtaan. Tämän olisi pitänyt olla se kakkososa, joka olisi jatkanut Sysilouhien sukua -aloitusjakson hienoa maailman avartamista. Hyinen hauta alkaa melko pitkälle samalla tavalla kuin edeltäjänsä, eli ei erityisen mukaansatempaavasti. Alku on todellakin vähän kankea, mutta onneksi tarina sitten pääsee vauhtiin ja pitää melko mukavasti otteessaan ihan loppumetreille saakka. Juonen kehittelyssä Auer on onnistunut edellisiä osia paremmin, eikä Nonnakaan ole enää niin tympeän epäinhimillinen pikkutyttö, vaan päähenkilössä on vihdoin tapahtumassa sitä kehittymistä ja edistymistä, jota toivoin jo edelliseen osaan. Välillä paikkojen kuvaukset ovat hyvin pitkiä ja puuduttavia, kun lukija vain haluaisi lukea, miten tapahtumat rullaavat eteenpäin. Tällaisia pysähtyneitä kohtauksia on kirjassa muutamia, mutta onneksi vain muutamia. Kirjan loppuosa on parhaimmillaan todella mukavaa luettavaa, kun Nonna vihdoin ja viimein lähtee matkalleen kohti Hyistä hautaa ja sen salaisuuksia. Tarina on jossakin määrin edeltäjiään synkempi, mutta siltikään Auer ei täysin luovu silottelevasta tyylistään. Lastenkirjana alkanut sarja on silti selvästi ottanut askeleen eteenpäin, joten jään nyt innolla odottamaan, mitä sarjan päätösosa tuo tullessaan. Annan neljä tähteä ihan vain siitä syystä, että Auer onnistui tällä kirjalla herättämään uudelleen jo sammuneen mielenkiintoni.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?