Meg: Syvyyksien kauhu - Steve Alten2

Kirja-arvio :: Meg: Syvyyksien kauhu

Kirjoittanut Matti Karjalainen

Steve Altenin "Meg - syvyyksien kauhu" (Otava, 1998) on merellistä kauhua ja jännitystä yhdistelevä romaani, jossa seitsemän vuoden takaisesta tragediasta toipuva sukellusaluksen kippari joutuu palaamaan takaisin mereen selvittääkseen mikä on mahtanut rikkoa Mariaanien hautaan lasketut tieteelliset kapineet. Pahimmat pelot osoittautuvat todeksi, sillä kaksikymmentä metriä pitkä esihistoriallinen haikalahan siellä syvyyksissä luuraa. Ja sitten ei kenelläkään ole enää kivaa. Steve Altenin bestselleriksi mainittu romaani on jonkinlainen sekoitus Peter Benchleyta, Michael Crichtonia ja Clive Cussleria, mutta rehellisesti sanottuna ei yllä kenenkään edellämainitun kirjailijan tasolle sen enempää jännittävyydessä kuin viihdyttävyydessä. Kliseevaraston pohjia on raavittu niin juonta kuin yksiulotteista henkilögalleriaakin laadittaessa, mutta kaiken lisäksi romaani on kieleltään niin kökkö, että lukija ehtii toivoa hain syövän kaikilta pään jo sadan sivun kohdalla, ettei kidutus enää jatkuisi. Loppuratkaisun naurettavuus alkaa olla jo ihan omaa luokkaansa. Jos "Meg - syvyyksien kauhu" olisi elokuva (siitä ilmeisesti tehtiinkin jonkinlainen filmatisointi), niin se olisi huono b-luokan kauhistelu, josta saattaisi saada irti jonkinlaista tahatonta huumoria, mutta valitettavasti kirjaformaatissa tämäkin puoli jää kokematta.

Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä?


Meg: Syvyyksien kauhu

Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Jaana Kapari. Päällys: Jaakko Ollikainen. Sidottu, kansipaperi.

Megin luultiin kuolleen sukupuuttoon. Tätä 20-metristä valkohain esi-isää pidetään suurimpana ja kauheimpana maailmassa koskaan vaikuttaneena petona.

Professori Jonas Taylor uskoo kuitenkin nähneensä megin tutkiessaan sukellusaluksella syvää Mariaanien hautaa. Muutama muu tutkija ei valitettvasti ole yhtä onnekas kohdatessaan syvyyksien kauhun. Käy ilmi, että valtavat hait ovat jääkauden aikana paenneet merenpohjan lämpimiin kerroksiin, eivätkä ole päässeet kuolettavien kylmien vesien läpi pintaan. Nyt kuitenkin elävä naarashai on kuin ihmeen kaupalla uinut kuolleen uroksen perässä pintaveisin. Kaiken lisäksi se synnyttää parven poikasia, joilla kaikilla on kova nälkä...

Tyynenmeren pintaan ajautuvat kuolleet valaat kertovat ensin omaa tarinaansa. Sitten aurinkorannan surffarit näkevät mahtavan kolmioevän...