Kirja-arvio: Tuulihevonen

Kirjoittanut Jackalbury - 5.0

'Tuulihevonen' jatkaa 'Mosaiikkilinnun' tarinaa jotenkin syvemmällä ja reaalimmalla tavalla, kenties siksi että Adulkar III on nyt aikuinen mies, joka ryhtyy vuosien toimettomuuden ja erämaassa vaeltelun jälkeen toimintaan pelastaakseen perheensä ahneelta sisareltaan keisarinna Kiiralta. Jinnitin osa muuttui tärkeämmäksi ja syvällisemmäksi 'Tuulihevosessa' ja Beean ja Iria Inessan osalta tarina jäi jännittävästi ja hieman karmivasti kesken. Uusi yllätys tarinassa oli Janiksen tuominen esille ja kertomalla tästä enemmän. Ja samalla Viertola muuttaa hänet roistosta opportunistiksi, omaksi hyväkseen toimivaksi henkilöksi. 'Tuulihevonen' toimii siltana 'Mosaiikkilinnun' ja viimeisen osan välillä, jatkaen 'Mosaiikkilinnun' tarinaa ja pohjustaen viimeistä osaa. Tarinaa jää jännittävällä tavalla auki ja lukija jääkin odottamaan Oman keisarien aikakirjojen viimeistä osaa. Yksi yllättävä hahmo kirjassa oli Temmu, Unennäkijä. Aluksi hän vaikutti nyhveröltä ja epätietoiselta hölmöltä, mutta kasvoi tarinassa vahvemmaksi ja ovelammaksi, kiitos Anasseerun kuoleman ja Unnan uhanneen kidutuksen. Temmu paljasti kyntensä manipuloimalla keisarinnaa tämän sitä huomaamatta ja nousemalla Mun'tia vastaan. Tarina on hyvä ja kilpailee Auerin kanssa kotimaisen fantasian huipusta. Suosittelen kirjaa kaikille loistavaa kotimaista fantasiaa etsiville, tosin 'Mosaiikkilinnun' lukeminen ennen 'Tuulihevosta' helpottaa tarinan kaikkien osien ymmärtämistä. Arvosana: 9-.
Oliko kirja-arviosta sinulle hyötyä? 
star1
star2
star3
star4
star5
star6
star7
star8
star9
star10

Tietoa kirjasta :: Tuulihevonen

Ulla Viertola Julkaistu: helmikuu 10, 2007
Tyyppi: spekulatiivinen fiktio
Tyylit: fantasiakorkea fantasia, nuoret
Avainsanat: kotimainen

Tuulihevonen eli pelon, toivon ja toveruuden tarina. Graafinen suunnittelu: Sami Saramäki. Sidottu.

Kuvastaja-palkintoehdokas 2008.

Keisarinna Kiira pitää Oman valtakuntaa rautaisessa otteessaan. Hän on hallinnut maata jo kuusi vuotta, samaan aikaan kun hänen veljensä Adulkar, Oman oikea keisari, on elänyt erämaassa syrjäytettynä ja ihmisten petollisuuteen kyllästyneenä.

Keisarinnan hovissa kiehuu myrkyllinen keitos. Hovineidit juonittelevat, ja ... (lisää)

Muita kirjoja joista saatat pitää

Matkalaiset (Syysmaa, #6)AnachéArraVuorileijonan varjoNaondel (Punaisen luostarin kronikoita, #2)
Paikalla 3 jäsentä ja 63 vierailijaa
neri, Eija, Wanda
Uusin jäsen: Satu Mahkonen
Jäseniä yhteensä: 8765