Loputtomasti

@ Kiersten White
Loputtomasti (Paranormaali #3) - Kiersten White 7.28   153

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Leena Perttula. Sidottu.

MENESTYSSARJAN PÄÄTÖSOSA

Evie haluaisi olla ihan tavallinen nuori, mutta hänen yliluonnollinen menneisyytensä ei jätä häntä rauhaan. Kansainvälisessa paranormaalien hallintovirastossa on uusi johtaja, joka haluaa Evien takaisin päämajaan. Pimeän hovin kuningatar puolestaan kiduttaa ihmisiä synkässä valtakunnassaan, ja kaiken lisäksi yliluonnolliset olennot ovat itsepintaisesti sitä mieltä, että Evie on ainoa, joka voi pelastaa heidät mysteeriseltä, hengenvaaralliselta kohtalolta.

Kello lyö koko yliluonnolliselle maailmalle, jonka kohtalo lepää yksin Evien käsissä.

Se siitä normaalista.

Loputtomasti on Kiersten Whiten kansainväliseksi bestselleriksi nousseen romaanitrilogian päätösosa.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu maaliskuu 25, 2013 (Gummerus)
Alkuperäinen nimi Endlessly
Tietoja muokattu maaliskuu 2, 2016

Paranormaali

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Paranormaali (Paranormaali #1) 7.68   318
Yliluonnollisesti (Paranormaali #2) 7.26   208
Loputtomasti (Paranormaali #3) 7.28   153

Kirja-arviot & arvosanat

lolde
Arvosanat 184
Kirja-arviot 112
Viestit 7
marraskuu 1, 2016
6 / 10

Kiersten White onnistui tarjoamaan trilogiallaan vähän erilaisuutta fantasiakirjojen maailmaan, mutta valitettavasti sarjan päätösosa ei oikein itseäni sykähdyttänyt, vaan oli ottanut mielestäni takapakkia edeltäjiinsä verrattuna. Kirjassa oli toki paljon eri tapahtumia ja kohokohtia, mutta ne tuntuivat jotenkin laimeilta. Keijumaailmassa vierailu oli kylläkin mukavaa luettavaa. Kirjan loppu oli hyvä ja osittain jopa hieman haikeakin.

Ida
Arvosanat 69
Kirja-arviot 26
Viestit 0
elokuu 27, 2015
6 / 10

Odotkukset ei kyllä ollleet hirveän korkealla, mutta lukemisen arvoinen se oli. Evien alkoi jo vähän kyllästyttää. Siis se että hänen ongelmia on niin paljon ja niin edespäin. Jotkut jutut oli hieman ennaltaarvattavia, mutta se nyt ei yllätäkkään. Keijut olivat jänniä ja muistuttaa minua Varjojen Kaupunkien haltijoista yllätys yllätys. Tästä arvostelusta ei tule pitkä, mutta jos on tylsää niin kivaa lukemista.

Janski_
Arvosanat 55
Kirja-arviot 54
Viestit 13
tammikuu 3, 2014
7 / 10

Tämä kirja ei ollut ihan niin hyvä kuin odotin. Toivoin, että kirjassa tapahtuisi jotakin mullistavia muutoksia, vaikka että Evie olisi vaikka jättänyt Lendin tai jotain muuta vastaavaa. Toivoin myös, että tarina olisi loppunut jotenkin dramaattisemmin, vaikka että Evie olisi vahingossa mennyt portista ja joutunut olemaan yhdessä Rethin kanssa siellä ja Lend olisi jäänyt "normimaailmaan"... Sarjana ihan hyvä, mutta kuten jo aikaisemmin mainitsinkin olisin kaivannut jotakin jännää tämän kirjan loppuun...

Scartti
Arvosanat 228
Kirja-arviot 16
Viestit 209
lokakuu 19, 2013
4 / 10

Nopealukuinen ja paikoin ihan viihdyttävä, mutta kolme kirjaa olisi saatu tiivistettyä kahteen.

Katjuska
Arvosanat 97
Kirja-arviot 50
Viestit 10
elokuu 18, 2013
5 / 10

Mielestäni alku eteni liian nopeasti ja keski-ja loppuosa eteni liian hitaasti. Kirjaa oli aika tylsä lukea ja sain lopun juuri ja juuri luettua.

Serafia
Arvosanat 146
Kirja-arviot 18
Viestit 0
heinäkuu 19, 2013
5 / 10

Mielestäni tämän kirjasarjan olisi hyvin saanut kahteen osaan. Tämä kirja... no suoraan sanottuna oli todella pitkästyttävä. Sain ihan itse pakottamalla luettua tämän loppuun ja vasta lopussa alkoi tapahtua. Yliluonnollisesti ja Loputtomasti kirjat olisi yhtä hyvin voinut tiivistää yhteen kirjaan.

Kirjaneito
Arvosanat 402
Kirja-arviot 87
Viestit 568
kesäkuu 7, 2013
4 / 10

Okei, pakko myöntää. En saanut tätä loppuun. Siinä missä sarjan ensimmäinen osa, Paranormaali oli viihdyttävää luettavaa, ja toinenkin ihan siedettävä, tämä viimeinen osa ei innostanut oikeastaan missään vaiheessa. En muistanut edellisen kirjan tapahtumista oikeastaan mitään, eivätkä ne suoraan sanoen jaksaneet edes kiinnostaa. Minusta tuntui, että kirja vain mateli ja mateli, ilman, että mitään tapahtui. Pimeä kuningatar jäi etäiseksi, niin kuin kaikki muukin. Ainoa mitä jään kaipaamaan, on päähenkilö Evie. Hän on ihanan pippurinen taistelija, jonka kovan kuoren alle kätkeytyy kuitenkin parantumaton romantikko. Se, mihin kaikki mielestäni kaatui, oli kaiken venyttäminen trilogiaksi. Tämä viime aikoina nuortenkirjoissa yleinen ilmiö, ei vaan kerta kaikkiaan toiminut tässä. Kaikki olisi voitu lopettaa hyvin ja kauniisti ensimmäiseen kirjaan. Trilogian fanit tämän varmasti jaksavat lukea, mutta minulle joka ei missään vaiheessa sarjasta kauheasti innostunut, Loputtomasti oli puuduttavaa pakkopulla. Sen takia en tätä edes jaksanut lukea loppuun.

Arwina
Arvosanat 40
Kirja-arviot 38
Viestit 0
toukokuu 2, 2013
4 / 10

Häpeäkseni pitää myöntää, että tämän kirjan jätin kesken. Enää ei keijut ja Pimeä Kuningatar oikein tepsinyt. Jotain tässä kirjassa oli liian samaa, kúin edellisissä. Ehkä olisi pitänyt lukea pidemmälle, jos sitten olisi napannut. Mutta ehdottomasti kannattaa kokeilla, jos tykkää!

layla
Arvosanat 57
Kirja-arviot 15
Viestit 0
toukokuu 1, 2013
9 / 10

Kumma kyllä, tämä sarja ei iskenyt muhun kunnolla ennen tätä vipaa osaa. Kaksi ensimmäistä osaa meni vähän siinä ja siinä, kun ei muuta lukemista ollut. Jotenkin henkilöt ja juoni ei iskenytkään ennen tätä osaa. Tätä vois jo sanoa mieluisaksi lukukokemukseksi! Nyt pääsin kunnolla mukaan tähän tarinaan ja äkkiähän se tulikin luettua. Enää Evie ei ärsyttänyt mua niin paljoa, nyt jopa tajusin, että oikeastaan pidin Evien persoonasta! Loppujen lopuksi ei ollenkaan huono lukukokemus.

Q_Black
Arvosanat 248
Kirja-arviot 240
Viestit 111
huhtikuu 21, 2013
6 / 10

Hiukan meni aikaa sen muistelemiseen, että mitä edellisissä kirjoissa on tapahtunut, mutta aika nopeasti asiat alkoivat muistua mieleen kirjaa lukiessa. Taas on saatu yksi trilogia päätökseen. En oikein tiedä mitä kokonaisuutena pidän tästä trilogiasta, mutta ainakin se on hyvin erilainen muihin kirjoihin verrattuna. Tämäkin kuhisee jos jonkinlaista yliluonnollista oliota, mutta silti tämä on kokonaisuudessaan niin erilaista kamaa kuin mitä on tottunut lukemaan. Evie on aika loistava persoona kaikessa sarkastisuudessaan ja hän on tyttö, joka pistää muille jauhot suuhun mikä on tervetullutta vaihtelua näiden piipittävien ja yltiökilttien päähenkilöiden jälkeen. Kirjassa kyllä riitti tapahtumaan laidasta laitaan, mutta jotenkin yleiskuva kirjasta oli yllättävän laimea. Pidän kyllä kirjan maailmasta ja hahmoista, mutta sarja on ehkä jotenkin hiukan väritön minun makuuni. En kadu kyllä tämän trilogian kanssa vietettyä aikaa, joten suosittelen lämpimästi fantasian ystäville. Voihan piip, jään ehkä vähän kaipaamaan säpäkkää Evietä.

Mallaspappi
Arvosanat 120
Kirja-arviot 118
Viestit 232
tammikuu 24, 2018
3 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Lilli
Arvosanat 88
Kirja-arviot 39
Viestit 1
heinäkuu 11, 2014
4 / 10
Sisältää juonipaljastuksia